Penikkatautirokotus
Koiran on oltava rokotettu vähintään kaksi kertaa penikkatautia vastaan ja toisesta rokotuskerrasta
(tehosteesta) tulee olla kulunut vähintään kaksi viikkoa, jotta koira saa osallistua näyttelyihin tai
kokeisiin.
Alle vuoden ikäiselle koiralle annettu rokotus on voimassa vuoden. Yli vuoden vanhalle koiralle
annettu tehosterokotus on voimassa kaksi vuotta, eikä vaadi varoaikaa.
Mikäli koiran penikkatautirokotus on vanhentunut, tulee se uusia viimeistään kaksi viikkoa ennen
näyttelyä tai koetta (kahden viikon varoaika).
Raivotautirokotus
Koiran ensimmäisestä raivotautirokotuksesta tulee olla kulunut vähintään kaksi viikkoa, jotta koira
saa osallistua näyttelyihin tai kokeisiin.
Raivotautirokotus on voimassa yhden vuoden, mikäli se on annettu alle vuoden ikäiselle koiralle.
Raivotautirokotus on voimassa kaksi vuotta, mikäli koira on rokotushetkellä täyttänyt yhden
vuoden.
Luolakokeissa ja luolametsästyksessä käytettävien koirien raivotautirokotus on kuitenkin voimassa
vain yhden vuoden.
Mikäli koiran raivotautirokotus on vanhentunut, tulee se uusia viimeistään kaksi viikkoa ennen
näyttelyä tai koetta (kahden viikon varoaika).
HUOM! Ulkomailta tulevilla koirilla raivotautirokotus ei saa olla vuotta vanhempi eikä 30 vrk
tuoreempi (tämä ei koske rabies-vapaita maita, kuten esim. Ruotsia).