|
04.10.08
Taas teimme Bonon kanssa pari eri pyrähdystä virallisissa agikisoissa, tällä kertaa
Mikkelissä.
Keli oli mitä kamalin ulkotiloissa
oleskeluun, vettä kun satoi välillä taivaan täydeltä. Etukäteen
jo manailin, että jos näin kovaa sataa, niin Bonon menee putkeen
eikä suostu tulemaan pihalle. :)
Kuin ihmeestä sade kuitenkin
hellitti molemmilla kerroilla, kun oli meidän vuoro syöksyä
radalle.
Jälleen kävi niinkuin edellisissä
kisoissa, eli A-radalta aivan loistava tulos, vaikka välillä
tuntuikin että meinaa koira karata tai vähintäänkin hävitä selän
taakse. Maaliin päästyämme piti vielä oikein jäädä odottamaan,
kun kuulutetaan tulos, koska en ollut yhtään varma tuliko niitä
virheitä vai ei. Parhaamme kuitenkin teimme ja sieltähän se
toinen nolla sitten napsahti ja päälle vielä ko. radalta
ensimmäinen sija. :)
B-radalla taas ei ohjaajan ja
koiran kemiat oikein kohdanneet. Itse ajattelin, että mennään
varman päälle, rauhallisesti ja turhia hötkyilemättä, Bono taas
oli sitä mieltä, että nyt mennään eikä meinata. Ja siellähän se
sitten sinkoili ja kehitteli välillä vähän omia reittejä,
samalla kun meikäläinen lähinnä seisoi keskellä rataa monttu
auki, että "mihin ihmeeseen se nyt lähti?". Eli tuloksena siis
hylsy. Mentiin mm. putki nurinperin ja olihan niitä muitakin
säätöjä siellä sun täällä. Mutta pitäähän sitä katsojiakin
välillä viihdyttää hauskoilla ohjelmanumeroilla. :)
Mutta erittäin tyytyväinen olen
B-radasta huolimatta myös näihin kisoihin. Tai no, miten muuten
voisikaan olla, kun tuloksena kuitenkin jälleen voittonolla. :)
Eipä olisi Mira uskonut vuosi sitten alkeiskurssilla, että
missään mennään nyt. ;)

|
|
22.09.08
Kävimme sitten menneenä
viikonloppuna Bonon kanssa osallistumassa LAU:n järjestämiin
agikisoihin. Eipä ollut jännitys yhtään hälvennyt jos vertaa
ensimmäisiä virallisia kisoja Varkaudessa, mutta hienostihan tuo
niistä perhosista huolimatta meni. :)
A-radalta aivan nappi suoritus,
ilman virheitä ja päästiin jopa ihanneajan alitse. Tosin Bonolla
oli kyllä, -niinkuin yleensäkin kisoissa, niin paljon enemmän
vauhtia mitä treeneissä koskaan, että ihmekös tuo. Virheetön
rata sinällään oli jo suuri yllätys, mutta aivan mielettömän
hienoa oli kuulla, että olimme myös yltäneet A-radalta sille
kirkkaimmalle paikalle. :) Eli tuloksena siis puhdas nolla ja
mini-1:n voitto!
B-rata nyt ei niin nappii mennyt,
mutta aiemman radan jälkeen ei jäänyt kyllä paljon kaivelemaan.
Muutama virhe tuli itselle ja siitä 10 ratavirhettä ja hieman
yliaikaa. Hieno yllätys oli kyllä, että myös tällä tuloksella
pääsimme palkinnoille, ollen sijalla 3. :)
Mielettömän hienot kisat kyllä
kaiken kaikkiaan. Katsotaan koska seuraavan kerran menee näin
putkeen. :)
|
|
25.08.08
Jälleen kävimme mökkeilemässä
näyttelyreissun ohella, tällä kertaa Hämeessä. Kiitosta
rattoisasta seurasta Suski ja Tero koirineen. Viikonlopun
mökkikuvia löytyy
täältä. Aika huonosti tuli räpsittyä
kuvia näyttelypaikalla, tietäähän sen, kun oli meikäläisen harteilla. ;)
Mitään huimaa näyttelymenestystä ei meidän sakille tullut, mutta oikein mukava reissu siitä huolimatta. Ei se nyt ole niin justiinsa. :)
Mutta kovasti tyytyväinen olen Bonon Valkeakosken menestykseen,
PU2 -sijoitus siinä porukassa oli iloinen yllätys. :D Myös
Hämeenlinnasta saatu ERI lämmitti mieltä, kun tuomarilla tuntui
-erityisesti urosten kohdalla, olevan aikas tiukka linja.
|
|
05.08.08
Vietimme mukavan viikonlopun
erittäin hauskassa seurassa Kuopiossa mökkeillen sekä
piipahdimme myös näyttelyssä. Näyttelyt tosin menivät ihan vaan
turistina, kun Bono päätti pitää vähän lomaa näistä touhuista.
;) Viikonloppuna räpsittyjä kuvia
löytyy
täältä.
Sunnuntaina reissun jälkeen kävimme sitten
hakemassa kauan odotetun Uunon kotiin. Hyvin on pikkumiehen
kotiutuminen sujunut ja Bonokin on ottanut uuden tulokkaan
oikein mallikkaasti vastaan. |
 |
 |
|
14.07.08
Tehtiin menneenä viikonloppuna
yhdistetty näyttely- sekä omareissu Eestin maalle, jossa siis tiedossa oli
kaksikin eri näytelmää.
Lauantaina suunnattiin Tartosta
kohti Räpinaa, joka on ilmeisesti (kovin paljon ei tullut
tutustuttua itse paikkaan) kohtalaisen pieni kylä Venäjän rajan
tuntumassa Etelä-Virossa. Kovin suuret eivät olleet odotukset,
varsinkaan kuin tuli tuomarin arvostelua seurattua mm.
boksereiden ja dobbereiden verran, eli tiukalta sedältä
vaikutti ja punainen nauha vilahteli kehässä useaan kertaan. Yllätys olikin suuri, kun sieltä se vaaleanpunainen
napsahti ja näin ollen myös saatiin Bonon toinen Eestin serti.
Takapuolelle meinasinkin sitten tipahtaa lopuksi, kun tuomari
vielä kiikutteli sitä puna-keltaista ruusuketta meidän
suuntaan,enpä olisi moista uskaltanut ikupäivänä edes toivoa.
Ryhmäkehästä ei sitten tullut kuin lämmintä kättä heti
kättelyssä, mutta eipä kyllä yhtään haitannut. :)
Sunnuntaina sitten vuorossa Tarton
näytelmä. Tälläkin kertaa olimme erinomaisia tyyppejä, mutta
Bonon pään heikohko karvoitus vaivasi tuomaria ilmeisesti sen
verran, että tuloksena EH1. Mutta kuten sanoin ennen kehää, ihan
sama mitä tulee, ollaan jo saatu paljon enemmän mitä osattiin
edes toivoa. :)
Noh, katotaan koska se viimeinen
serti sieltä kohdalle napsahtaa. Siis joko Suomesta tai
Eestistä.
Kovasti paljon kiitoksia vielä
tätäkin kautta mukavasta matkaseurasta ja kaikesta avusta
Annelle ja Piialle koirineen. :D
Viikonloppuna räpsittyjä kuvia
pääsee katsomaan
tästä.

VSP Semper Ante All That She Wants
ROP Tiny Harridan´s Emperor |
|
13.06.08
Käytiin Varkaudessa asti
starttaamassa Bonon kanssa ensimmäisissä virallisissa
agikisoissa. Aluksi kyllä ennen varsinaista rataa jännitti aivan
kamalasti, mutta näin jälkeen päin voisi sanoa, että ihan mukava
ja mielenkiintoinen kokemus. Niin, vaikka tulikin jo heti radan
alkupuoliskolla se ratkaiseva hylsy. :) Mutta mutta... niinkuin
tuli jo kuluvalla viikolla LAU:n möllikisoissa todettua, niin
Bono on yhtäkkiä saanut niin paljon lisää vauhtia ja virtaa,
ettei miulla kestä käskyt enää perässä ja tää sitten tuppa
karkaileen vähän miten sattuu ja näinhän siinä sitten kävi
tälläkin kertaa. Enää ei tarvitse edes sanoa esteen nimeä,
riittää kun itse olet lähellä jotain estettä, koitat saada
koiraa haltuun huutamalla tänne ja johan se sitten menee
sen läheisimmän esteen. Ja tietysti väärältä puolelta.
Mutta ei muutakuin lisää vaan treeniä ja uusia kisoja kohti. :)
Kiva reissu oli. Suuret kiitokset Riitalle seurasta ja kaikesta
avustuksesta, niin tällä reissulla kuin myös treeneissä yms.
|
|
08.06.08
Dori, eli Tiny Harridan´s Faithful
Friend synnytti tänään neljä uutta pentua maailmaan. Jakaumakin
meni niinkuin oli aiemmin toivottu, eli kaksi poikaa ja kaksi
tyttöä, - ja ruskeita tietenkin. :) Toinen näistä suloisista
pojista muuttaa elokuun alussa meille, Bonon kaveriksi ja
kiusaksi. Katsotaan kumpi.. |
|
02.06.08
Vähän venähti tämä kuulumisten
päivittely, mutta tässä siis tulee. Bono kävi siis 27.5. uudestaan
silmätutkimuksissa, kuten myös moni muu Tiny Harridan´s koira
sekä pari muuta. Bonolla edelleen terveet simmut. :)
Myös muut sukulaiset saivat hyviä
uutisia tutkimuksen tiimoilta, näistä lisää
kennel Tiny Harridan´sin
sivuilta. |
|
20.05.08
Osallistuimme tänään LAU:n
järjestämään epäviralliseen agilitykisaan. Minimöllejä oli
ilmaantunut paikalle 13 koirakkoa, joista 6 oli
kääpiöpinsereitä.
Satu ja Okki tekivät 0-radan ja
sijoittuivat upeasti ensimmäiselle sijalle. Bonon kanssa jäätiin
ajassa reilu puoli sekuntia, mutta niinikään 0-radalla
sijoituttiin toiseksi. Eli hienosti meni serkuksilla. :) Muita
osallistuneita olivat Wiima (6.), Allu-mummu (7.) sekä Kiira
(8.).
Osallistuttiin myös Bonon kanssa
ensimmäistä kertaa kisaradalle. Heti radan alussa tuli
kierrettävällä hyppyesteellä virhe, ohjausvirheen takia. Toinen
virhe tuli heti siihen perään kepeille lähdössä, kun ei sitten
millään meinannut löytyä oikeaa lähtöväliä.. Eli 10
ratavirhettä napsahti, mutta oikein tyytyväinen olen siitä
huolimatta meidän suoritukseen. Ehkä sitä sitten jossain
vaiheessa kesää uskaltautuu ihan oikeisiinkin kisoihin
-katsotaan.
Alla meidän oman sakin radat, tai
siis osa niistä, koska valtaosasta videoita puuttuu alkupää:
•
Bono, möllirata
•
Bono, kisarata
•
Okki, möllirata (ei kokonaan)
•
Alina, möllirata (ei kokonaan)
•
Kiira, möllirata (ei kokonaan)
•
Wiima, kisarata |
|
17.05.08
Vietimme tänään aivan mielettömän
hienon päivän Iitin ryhmänäyttelyssä. Suureksi yllätykseksi Bono
oli urosten ainoa ERIn saanut ja näin ollen oli automaattisesti
ERI1 PU1. Eli siis Bono sai toisen Suomen SERTinsä ja oli
lopuksi vielä VSP. Eli ei voi olla kuin tyytyväinen päivän
saldoon. Oli muuten ensimmäinen SERTi mitä tämä kyseinen tuomari
on kääpiöpinsereille jakanut. :)
Lisäksi vielä Kennel Tiny
Harridan´s oli ROP sekä BIS-1 kasvattaja, joten putkeenhan se
sitten meni koko reissu. :) |
|
29.04.08
Bono tänään tasan 2 vuotta!!

Kovasti onnea Bonolle, kuin myös kaikille
sisaruksille, eli Nakille, Severille ja Cirulle!!
|
|
23.04.08
Eilen oltiin ekoissa agittelun
pihatreeneissä sitten viime syksyn. Nyt kun on kentän kunnon takia pidetty muutama
viikko taukoa, niin kuvittelin että paikalle olisi saapunut
ahkeria treenailijoita sankoin joukoin. Mutta kävikin sitten
niin, että Riitta kera Wiima veti meille privaatti-treenit, kun
ei ketään muita ilmaantunut paikalle. Ja oli kyllä tosi kivat ja
antoisat
treenit, suuret kiitokset Riitalle. Ja oli kyllä pitkästä aikaa
tosi hienoa olla ulkona loikkimassa. :D
Bono meni tapansa mukaan taas tosi
hienosti, ainoastaan renkaalla vähän kolautti kinttunsa ja sen
jälkeen vähän aristeli mennä siitä läpitte, mutta kyllä sekin
sitten lopulta päästiin hienosti oikesta kohtaa läpitte.
Saatiin aikaiseksi myös yksi
täysin virheetön rata, vaikka vauhti ei kyllä päätä huimaa.
•
0-rata, aika ~ 39 s |
|
04.04.08
Osallistuimme Bonon kanssa ekoihin möllikisoihin viikko sitten, eli 25. maaliskuuta. Järkytys on paikanpäällä
suuri, kun saatiin huomata, että rataan kuuluu myös pussi. Pussihan on tosin aina tuntunut olevan yksi Bonon suosikeista, mutta emme ole sitä
juurikaan harjoitelleet syksyn jälkeen. Vähän sitten jännitti, että mitenkähän mahtaa siitä mennä.
Starttasimme koko porukasta ensimmäisenä radalle. Rata meni mielestäni tosi hienosti ja kaikki esteet päästiin ilman kieltoja läpi, myös se pussi,
vaikka sen mentiinkin kyllä tooosi hitaasti. :)
Mie sitten kämmäsin itse radan lopulla, kun viimeisellä hyppyesteellä ohjasin huonosti ja heti huomasin, että nyt ei menekään.
Rupesin siinä sitten hädissäni sitä sohimaan
esteelle ja tottakai siinä säätäessä sitten koskin koiraan. Tästä hyvästä 5 virhepistettä.
Päästiin pussin hitaudesta huolimatta kuitenkin alle ihanneajan ja
sijoituttiin toiseksi minimölleissä, joten ei voi olla muutakuin tyytyväinen.
Möllikisoissa ei ollut henkilökohtaista kuvaajaa mukana, mutta
alla muutamia videoita aprillipäivän treeneistä. Oli tuolloin
juuri ja juuri toipunut flunssasta ja piti koittaa vähän ottaa
rauhallisemmin, siksi siis meno näyttää kuin katselisi
hidastettua filmiä.
Vaikken mie kyl normistikaan mikään nopea ole.. :D
•
Bono kepittää
(lopussa lähti oikoon.. )
•
Illan viimeinen rata
(jossa melkein kämmäsin lopussa)
|
|
09.03.08
Bonon galleria on kokonaan uusittu
ja tarkoitus olisi myös noita näyttelykuvia ruveta keräileen
tuonne. Kunhan vaan joku joskus jaksais ees sen pari kuvaa
kussakin ottaa.
Taas on mennyt kuulumisten
kirjoittelusta pitempi tovi. Alkuvuodesta aloitettiin muutaman
kuukauden tauon jälkeen agilityn treenailu kerta viikkoon.
Kovasti on opittu uutta ja ohjaajakin rupee hivenen pysyyn
koiran perässä. :D Pari viikkoa sitten opettelin ohjaamaan
kepeillä oikein päin, kun aina aiemmin ollaan menty perä edellä
ja kyllähän sekin jo jotenkin luonnistuu. Viimeksi treeneissä
jätkä vetikin kepit melkein itekseen ja olin kyllä niin ylpeä
tuosta riiviöstä sen jälkeen. :D Oma seura järjestää möllikisat
tämän kuun lopulla ja kovasti olisi tarkoitus lähteä
kokeilemaan. Katotaan nyt mitä siitä sitten tulee..
Alla 11.2. otettu pätkä kepeiltä.
Voisin sanoa, että yllätyin todella, siitä miten hyvin ne jo
osataan. :D
•
Bono kepittää
|
|
09.02.08
Eilen käytiin ensimmäistä kertaa
Tallinnan maalla näytelmissä. Reissu oli todella
onnistunut ja sujui mukavasti, suuret kiitokset siitä kanssa
matkustajille. :D Saatiinpa myös Bondelle kotiin tuomisiksi
ensimmäinen Eestin serti, mikä tietysti oli tosi hieno yllätys.
|
|
07.01.08
Bono sivuston ulkoasua hieman
muokkailtu.
|
|
|