Martan kanssa käytiin aktiivisesti kerran viikossa koirakoulussa 5-10 kk iässä. Martta kävi myös Kotkan Kivan pentukurssin. Sen jälkeen kentällä käyminen on elämäntilanteesta riippuen ollut enemmänkin satunnaista. Tällä hetkellä opetellaan ja harjoitellaan enemmän kotona.
Tärkeintä uuden oppimisessa meille on se, että harjoittelu on hauskaa ennenkaikkea Martalle ja tietysti mielellään myös omistajille =) Se on huomattu noin tuhat kertaa, että Martta kyllä osaa ja oppii nopeasti, hihnan toisessa päässä se oppiminen on hieman hitaampaa ;-) Kentällä ja kotona Marttaa koulutetaan oikeasta suorituksesta kiittäen ja palkiten. Joskus hyödynnetään myös naksutinta.
Näyttelyt
Meidän ei ikinä pitänyt sellaisiin osallistua... Nyt osallistutaan aina silloin tällöin kasvattajan mukana kulkien lähialueen näyttelyihin. Näyttelyissä mukavaa on kasvattajan ja sukulaiskoirien tapaaminen, monien kauniiden cockereiden ihaileminen ja tietysti koiratarvikkeiden shoppailu :-) Jotenkin niistä päivistä aina nauttii, vaikka menestys jääkin siihen punaiseen tai vaaleanpunaiseen nauhaan laatuarvosteluna. Martan ongelma kehässä nykyisellään on, että se juoksee aina turbovauhtia ja kaula pitkällä siihen suuntaan, missä luulee iskän ja äiskän olevan, vaikka muihin suuntiin liikkuisikin nätisti :-O Ja usein se on lisäksi niin innoissaan, että häsläkertoimet nousevat aina pilviin, energiaa on kuin pienessä (tai isossa) kylässä ja häntä meinaa irrota riemusta.
|