Värnplikten och kriget
Dessa bilder från krigstiden har hunnit bli gamla,
personerna är okända så jag utpekar endast min pappa.
Birger är tredje från vänster.
Mittersta raden och tredje från höger.
Här utan mössa.
Snappertuna stridsområde 1941.
Stoskärin taistelu 14.10.
Ur boken: Hankoniemi toisessa maailmansodassa. av Niilo Lappalainen
Stoskär sijaitsee (kartta 6) Elgön saariryhmässa silloisella Snappertunan lohkolla. Alueella oli tuolloin puolustuksessa Rannikkopataljoona 3. Sen 35.Rannikkoiskukomppania puolusti luutnantti H. Hagmanin johdolla Koholmia, Stoskäriä ja Långholmia. Komppanian ryhmitys oli seuraava:
- - komentopaikka oli Skedössä, jossa oli reservinä joukkue Salovaara
- - syksyllä uudelleen miehitetyssä Koholmissa oli öisin kaksi aliupseeria ja kuusi miestä vartio-osastona.
Päivisin siellä oli vain parivartio. Ryhmällä oli kaksi pikakivääriä.
- - Stoskäriä puolusti vänrikki Bergin johdolla kuusi aliupseeria ja 20 miestä.
Heillä oli konetuliaseina kolme konerivääriä, neljä pikakivääriä ja neljä konepistoolia.
Saarella oli myös vänrikki Rostenin tulenjohtue.
- - Långholmissa oli vänrikki Bengtsin johdossa yksi aliupseeri ja 19 miestä.
Heillä oli kaksi konekivääriä, kaksi pikakivääriä ja pari konepistoolia.
Koholm sijaitsee vain 70 metrin etäisyydessä vihollisen hallussa olleelta Björkholmin saarelta. Vartiotehtävä täysin pimeinä syksyöinä oli todella rasittava. Aaltojen kohina esti varsinkin sateella kuuluvaisuuden ja pimeä näkyvyyden. Jokainen vartiomies teki kuitenkin parhaansa. Leväperäisyys olisi voinut aiheuttaa oman ja aseveljien hengenmenon.
Kenraaliluutnantti Kabanov alkoi tähän aikaan pelätä suomalaisten hyökkäävän saaristossta Hankoniemelle. Hän käski suorittaa asian selvittämiseksi tiedusteluhyökkäyksen itäisessä saaristosta.
Venäläiset toimeenpanivat tällä alueella 8.10. suurehkon harhautuksen tykistöllä ja muilla raskailla aseilla. Ilmeisesti se liittyi myöhemmin tapahtuvaan hyökkäykseen. Harhautus aiheutti muun muassa yhden Rannikkopataljoona 4:n komppanian siirron Elgöhön. Snappertunan lohkolla oli harhautuksen jälkeen ollut suhteellisen rauhallista. Sehän oli venäläisten tapana ennen hyökkäystä. Mutta viikon kuluttua alkoi tapahtua. Elgöhön, Skedöhön ja Stoskäriin kohdistui 14.10. kello viidestä alkaen voimakas tykistötuli. Samaan aikaan jalkaväkiaseet avasivat myös kiivaan tulen Stoskäriin ja Koholmiin. Vänrikki Bengts siirtyi Stoskäriin ja otti siellä johdon.
Vihollisen vartiovene ajoi kuuden aikaan kovaa vauhtia Koholmin rantaan. Siitä nousi maihin noin 30 miestä, jotka heittivät tiiliskiviin sidottuja köysiä eteensä räjäyttääksen suomalaisten miinat. Ansoissa olivat varmistimet paikoillaan, joten pamahduksia ei kuulunut. Vihollinen syöksyi eteenpäin.
Saaren puolustajat tulittivat hyökkääjää kaikilla aseillaan, jolloin vihollisosaston johtaja, meriväen luutnantti kaatui, ja osasto kärsi muutenkin huomattavat tappiot. Puolustuksessa ollut ryhmä sai kuitenkin luvan vetäytyä Stoskäriin.
Hästön suunnasta tuli lisää vihollisveneitä. Venäläiset nousivat niistä maihin Stoskärin pohjois- ja etelärannalla. Kumpaankin osastoon kuului jälleen noin 30 miestä. Maissa oli kolme joukkuetta. Samanaikaisesti Koholmin vallannut vihollinen hyökkäsi kapean salmen yli Stoskärin länsikärkeen.
Joukkueenjohtaja, vänrikki Bengts hälytti puhelimitse komppanian, mutta hän ei ollut vielä aamuhämärässä itsekään tilanteesta selvillä. Laukauksia ja konetuliaseiden sarjoja kuului joka puolelta. Aikaisemmin valmistetut asemat miehitettiin nopeasti.
Vihollisjoukkueet pääsivät yhtymään Stoskärin keskikohdalla ja osa puolustajista jäi mottiin. Joukkueenjohtaja antoi valopistoolimerkillä käskyn vetäytyä saaren keskikohdalla olevalle korkealle harjanteelle, jonne oli valmisteltu taempi puolustuslinja. Vetäytyminen onnistui.
Harjanne tarjosi hyvät puolustusmahdollisuudet. Käsikranaatit ja kasapanokset tulivat pian pääaseiksi. Hyökkääjä kärsi pahoja tappioita. Vänrikki Bengts johti taistelua kylmäverisesti pystyssä seisten. Hän ampui konepistoolillaan viisi venäläistä. Omat miehet suojasivat tulellaan rohkeaa johtajansa. Toinen "rämäpää" oli korpraali Nyberg, joka Suomi-pistoolillaan ampui seitsemän venäläistä. Kaatuneista oli yksi heidän osastonsa johtaja.
Vänrikki Bengtsin uhkarohkeus kostautui. Hän haavoittui vaikeasti ja kuoli vähän myöhemmin. Vänrikki Berg otti johdon. Berg sai kello 7.30 tiedon, etta vihollinen oli laskenut joukkoja maihin myös saaren itäpäässä. Hän antoi luvan vetäytyä Långholmiin, jonne johti polkusilta. Oma tykistö avasi 20 minuuttia myöhemmin tulen molempiin vihollisen hallussa oleviin saariin.
Rannikkopataljoona 4:n päivystäväkomppania hälytettiin Skedöstä paikalle. Sitä johti luutnantti S. Ramström. Komppania tuli moottoriveneillä. Muuan niistä joutui vihollisen tuleen, moottori pysähtyi ja vene joutui karille. Läheisyydessä oli toinen vene, josta luutnantti Ramström hyppäsi jääkylmään veteen ja ui karille joutuneen veneen viereen, irrotti sen ja veti uiden suojaan. Veneessä ollet mieheet makasivat tiiviisti pohjalla, sillä vihollisen tuli pyyhki koko ajan veneen yli.
Kahdeksan aikaan saapui Skedöstä joukkue Salovaara Långholmiin ja sai käskyn ryhtyä vastahyökkäykseen Stoskäriin. Se alkoi kello 8.07 ja 8.30 oli entinen puolustuslinja saavutettu. Nyt vasta saapui paikalle 35.Rannikkoiskukomppanian päällikkö, jonka alueella taisteltiin, ja ryhtyi johtamaan vastahyökkäystä. Se jatkui neljän patterin tukemana. Yhteistoiminta oli nyt hyvä. Tykistön tuli siirtyi sitä mukaa, kun jalkaväki pääsi eteenpäin. Toiminta oli ollut kiitettävän ripeätä. Venäläisten oli puolestaan pakko vetäytyä. Heidän tehtävänsäkään ei edellyttänyt saaren pitämistä.
Suomalaiset pyrkivät molemmilla rannoilla venäläisten veneille saadakseen vihollisen tuhotuksi. Tämä ymmärsi tilanteen ja yritti estää lähestyminen. Venäläiset yrittivät epätoivoisesti päästä veneisiinsä. Kuolema odotti sielläkin. Suomalaisten konetuliaseiden sarjat iskivät suojattomaan viholliseen. Jälki oli hirvittävä, mutta vihollinen pääsi kuitenkin lähtemään rannasta verisine kuormineen. Luutnantti Ramströmin komppania saapui paikalle tässä vaiheessa.
Stoskär saatiin vallattua 10.30 mennessä. Vihollinen menetti siellä kaatuneina noin 35 miestä.
Pääosa vihollisesta yritti vetäytyä Koholmiin. Yhteen moottoriveneeseen oli sulloutunut noin 40 miestä. Sitä tulitti kuusi pikakivääriä. Arveltiin, että tuossa verilöylyssä kuoli toinen puoli veneessä olijoista. Neljä venäläistä yritti paeta soutuveneellä. He menehtyivät silloisen rannikkojääkärin konepistoolin luoteihin. Koholm oli jälleen suomalaisilla kello 11.30.
Venäläiset ehtivät evakuoida kaatuneensa ja haavoittuneensa. Kaatuneiden evakuointi oli siellä puolella epätavallista. Verisiä siteitä jäi saaren rantaan runsaasti. Evakuoinnin onnistuminen näinkin oli viholliselta kiitettävä suoritus. Sen tappioiden arveltiin kaatuneina olleen yhteensä noin 60 miestä.
Omat tappiomme olivat kuusi kaatunutta ja neljä haavoittunutta. Kaksi heistä jatkoi taistelua haavoittuneenakin. Sotavangit kertoivat taistelun jälkeen, että komppanian tehtävänä oli ottaa vankeja. Yritys epäonnistui siten täysin, sillä yhtään vankia he eivät saannet.
En svensk översättning kommer.
| Björn Carl-Olof Bengts Hemsida |