Chakrat ovat kehon energiakeskuksia, ja niiden toimintakyky heijastuu myös auraan eli kaikkea ympäröivään energiakenttään. Aurojen värit on erittäin merkittäviä organismin tilan ja varsinkin energia blokkien arvioinnissa. Päächakroja on 7 kuten muissa kirjoituksissa on tullut jo monesti esille, näistä viisi on selkärankaa myötäileviä. Kuudes on keskellä otsaa "kolmas-silmä" ja seitsemäs on päälaella. Chakroja yhdistää nadit eli "putket" kundaliinienergia on siis elämää ylläpitävä voima, nadit ovat pranan virtausratoja, ja keskeisin niistä on susumna joka kulkee pystysuoraan alimmasta ylimpään chakraan.
Kaikilla chakroilla on omat värähtelytaajuutensa ja väri, energiakeskuksia symboloi lootuskukka ja jokaisella keskuksella on tietty määrä terälehtiä, terälehtien määrä kuvaa chakrasta lähtevien nadien lukumäärää. Alin chakra, muladhara sijaitsee häntäluun kohdalla ja sen energia on kuvattu "spiraalille kiertyneeksi käärmeeksi" normaalisti se "nukkuu" eli paremminsanottuna uinuu odottaen. Kundaliinikäärmeen voi herättää esimerkkinä otettakoon jooga, meditaatiot "tietyt". Herättyään kundaliinikäärme rupee nousemaan hiljalleen susumnaa pitkin päälakea kohti "tuhatlehtistä lootusta". Kun se energia saavuttaa päälaen chakran siitä seuraa "samadhi" eli valaistuminen, Muladhara missä tämä "käärme" uinuu eli juurichakra sen tunnuksessa on neljä terälehteä ja se kuvaa fyysistä puolta.
Svahdithana-chakra sijaitsee navan alapuolella selkärangassa, sillä on kuusi terälehteä ja väriltään oranssi mitä se heijastaa (tunnepuoli) Solar plexus kohdalla sijaitsee Manipura-chakra sillä on kymmenen terälehteä ja on keltainen, kertoen luovuudesta ja rohkeudesta ja suhteesta itseensä. Anahata-chakra sijaitsee sydämen tasolla sillä on kaksitoista terälehteä se on vihreä ja ilmentää tasapainoa ja ihmis-suhteiden laatua. Visuddhalla-chakra on kurkunseudulla sillä on kuusitoista terälehteä, sen väri on sininen. Se edustaa kylmää rationaalisuutta ja elämän jäsentyneisyyttä. Ajna-chakra sijaitsee otsassa "kolmas-silmä" tämä on intuiivisuuden sekä parapsyykkisten ilmiöiden tehtäväalue sillä on kaksi terälehteä. Tämä on se joka näkee ja auttaa ymmärtämään laajemmin 4'n tason asioita.
Päälaki-chakra "Sahasrara" sijaitsee keskellä päätä ja kun kundaliinienergia saavuttaa tuhatlehtisen energiakeskuksen on siitä seuraus suora yhteys maailmankaikkeuteen. Kun ihminen todella kokee olevansa yhtä maailmankaikkeuden kanssa, hän valaistuu. Sahasrara on väriltään vieletti ja tämä väri henkii spirituaalisuutta.
Selvänäköisyys on myös suorassa suhteessa tähän olemiseen maailmakaikkeudenkaa yhtä, olentojen näkeminen ja eläinten kanssa jopa kommunikointi energiatasolla. Ihminen heijastaa siis auraansa omia ajatuksia sekä tunnetasoja ja olemalla yhtä maailmankaikkeudenkanssa vähäkin se mahdollistaa sen että voi tuntea ja tiedostaa toisen aurasta yksilön ajatuksia, myös toisen auran kautta voi vaikuttaa itse toisen ajatuksiin ja tunnetiloihin ja saada aikaan mielentilojen muutoksia, tämä on silti vaarallista niin itsellesi kuin toisellekkin tämän kanssa ei pidä leikkiä jos huomaa omaavan näitä kykyjä.
Joissaan kirjoissa chakrojen värit poikkeaa toisistaan hieman ja merkityskin jopa, mutta perusta on silti sama näillä kuvataan järjestelmää.