HENKISYYS![]()
Pieni esipuhe olisi varmaan paikallaan: ja sivut on vielä kesken tulen korjaamaan tekstiä ja koko sisältöä hiljalleen malta mielesi ja anna palautetta oli se mitä vain.
Monet on saaneet heti alkuun käsitystä että tämä on uskonlahkoon tai kirkkoon liittyvää asiaa, siitä ei ole kuitenkaan kyse. Vaan henkisyys joka meissä on, on eriasia kun lahkot tai kirkko. Kannattaa lukea ajatuksella eikä antaa johtopäätösten tehdä vääriä mielikuvia.
KLIKKAAMALLA allevivattuja tekstiosia avautuu uusi sivu.
Arvoisa sivulle eksyjä. Näillä sivuilla on aikomus hieman tutustuttaa sinua käsitteeseen Henkisyys ja mitä kaikkea se pitää mm: sisällään niin hyvissä kuin pahoissakin maailmoissa. Valitettavasti nämä sivut ei anna kuin osviittaa ja pintaraapaisun siintä kaikesta, sillä kukaan ei meistä tiedä kaikkea mitä se on. Ja tarkoitukseni ei ole opettaa muuta kuin periaatetta, ja käytännön voi lukea erilaisista oppikirjoista. Olemme oppimassa ja muistamassa täällä, hakemassa työkaluja myöhempää toisenlaista olomuotoa silmälläpitäen, jotta voisimme pärjätä siellä. Ja oppia sieltä taas lisää ja päästä näin lähemmäksi täydellisyttä, "Jumala" loi ihmisen omaksi kuvakseen, tuo ei tarkoita että se on ihmisen näköinen vaan että hän on meissä kaikissa sisällämme henkisenä kokonaisuutena. Hiljainen ääni joka kaikille puhuu mutta kaikki ei sitä halua huomata, ymmärtää tai ei osaa tulkita. On olemassa se sisin eli tunne, tietoisuus ja rajapintajärki normaali ajatustaso jotka eroaa toisistaan erittäin paljon. Jumala on siis meissä kaikissa. Hän on täydellinen! henkisenä kokonaisuutena, näin se on ainakin tarkoitettu. Mutta ei siinämerkityksessä / tilassa missä maailma nyt on, sillä henkinen täydellisyys olisi rakkautta ja hyvää oloa kaikille. Nyt niin ei kuitenkaa ole, sodat, avioerot, valheet, petos omakeskeinen näkemys, ahneus sekä materialismi ja kansan jakautuminen estää tämän toteutuvan. Paitsi jotkut erittäin harvat ovat omaksuneet asian ja löytänyt ns Jumalan "sisäisen äänen", ja yrittää oppia siitä lisää. kysynkin onko häntä missään fyysisenä? Silloin kun henkinen kokonaisuus on täydellinen eli minkä Jumala loi omaksi kuvaksi, ei ole mitään.
"Jumalan" valtakunta on sinussa ja ympärillämme. Ei ihmisen rakentamissa kivitaloissa, tavaroissa. Jos halkaiset puun se on siellä, jos nostat kiven se on sen alla.
Klikkaa kuvaa
"Jos olet elävä ruumissasi, kukaan ei voi kertoa sinulle, miten sinun tulee kokea maailma. Eikä kukaan voi kertoa sinulle, mikä on totuus, sillä sinulla on siitä omat havaintosi. Tunne ei valehtele."
"tämä ei tarkoita sitä että otat sanat "eikä kukaan voi kertoa sinulle mikä on totuus" henkilökohtaisesti niin että kaikki olis ok. ja niinkuin ajattelet, se ei välttämättä ole oikea totuus vaan rationaalinen ja tuota ei tarkoiteta tossa yhteydessä. totuus pitää kokea ei ajatella nämä on eriasioita, liitetään sana tunne mukaan muuttuuko käsitys?"
Matkalla henkiseen muutokseen ja sielun todellisen olemuksen tajuamiseen:
Tulevat vuodet ja pari seuraavaa vuosikymmentä tulevat olemaan muutoksen aikaa. Jotka vaikuttavat koko ihmiskunnan elämään järisyttävästi, myös täällä pohjoisessa. Epäluonnolliset sääolosuhteet ja luonnonmullistukset tulevat vaikeuttamaan elämäämme aina siihen saakka, kunnes kohtaaminen uuden, äkillisen ja lopullisen muutoksen kanssa on edessä. Valitettavasti ihminen on nopeuttanut luonnollisen syklin kulkua siihen pisteeseen ettei muutoksia parempaan enää fyysisessä ja ympäröivässä luonnonmaailmassa ole mahdollista tehdä. Ainoa mihin voimme nyt täysipainoisesti keskittyä, on sielumme pelastaminen ja toistemme auttaminen rauhan ja pelottomuuden maailman löytämisessä. Jakamalla välittämistä ja rakkautta toisillemme, voimme auttaa ja tukea matkaamme kohti Jumalan löytämistä syvältä sisimmästämme, jonne olemme sen häpeissämme painaneet ja unohtanut. Tulemme tarvitsemaan toisiamme hyvin paljon.
Liian usein ihmiset perustaa onnen ja hyvinvoinnin ja jopa rakkauden pankkitilin nollien mukaan. mitä enemmin on nollia toisen tilillä sitä suurempa on rakkaus! Liian usein rakkaus sotketaan intohimoon tai seksualiseen viettiin ja tarpeeseen, mikä usein on vain mielihalujen tuotosta. Onko sellainen suhde parempi mikä perustuu materialle ja pintaliitotyyppiselle missä ei koskaan huomata omaa itseä ja sitä mikä on se elämää ylläpitävä olemus! annetaan kullan ja timanttien ja autojen sokaista silmät ja unohdetaan se aito oma syvä olemus. Uskotellaan että rahalla saa kaiken saako sillä? Ja mitä viet mukanasi kun viimeinen päivä koittaa vietko tietoisuuden vai kultasi ja autosi? Ja sillähetkellä tulee tekosi ja ansiosi puntariin. Ja kuka tämmöiseen sortuu on sille nimitys olemassa- joka antaa itsensä rahan vuoksi, vaikka kuinka jossittelee ja uskottelee itselleen että asia ei niin ole se ei muuta totuutta korkeimman edessä, hän myös pettää itseään mikä on pahinta ollakseen toiselle rehellinen ole sitä ensin itsellesi.
Sulje silmäsi, aistit hiljaa luovuttaa ja puolustusmekanismit aukeaa on paikka unen ja valvetilan välissä, on siellä loputtomat naamiaiset viattomuuden päättyessä. Siellä sinua odotetaan, näemme, uskomme, unelmoimme ja petämme. Mutta paikassa verhon takana ei ole valheita, eikä unelmia. On vain totuus. se on sinussa. Käy nyt siis nukkumaan.
WHY ?

Something's wrong with the world Something's wrong with the view from here It's so hard to explain The Visions I see are rarely clear Just below the lie I am sure of hides the real Reality-We feed machines-with minds in need of worth Contact made with the truth.
Näin Jumala keksi ajan, mutta Saatana keksi kellon. Ihmisillä ei ole aikaa pysähtyä ajattelemaan asioita ja kiire ja materia pitää ihmisen silmät sidottuina jo valmiiseen muottiin näitä kutsun robotti-ihmisiksi.