Selvänäköisyys
Selvänäkö on siis jo aiemminpuhuttuun asiaan liittyvää, koska siinä suuri tekijä on juuri tämä ESP josta puhun osassa "musta magia". Eli kaikki yliasitilliset piirteet perustuu tähän. Sitä voidaan kehittää ihan kuten hajuaistia ja muita jokapäiväisiä käytettyjä aisteja. Onhan nämä ns; viininmaistajat ja hajuvesien haistelijat kehittäneet aistejaan kyseistä ammattia varten. Mutta joukossamme on kuitenkin selvänäkijä huijareita. He perustavat asiansa psyykkisiin ja filosofisiin ja ennen kaikkea järkeily puoliin ja manipulaatioon. He näkevät asiakkaassa pienetkin vihjeet tulkintaansa käyttäytymisessä ja johdattelulla johon he perustaa koko selvänäön siis tässä puhutaan järkeilystä. tämmöinen selvänäkijä puhuu ympäripyöreää ja arvailunvaraista kieltä, esim:
kyselevät "kuka läheinen ajaa valkoista autoa, johon asiakas saattaa sanoa ei kukaan, mutta työkaveri kylläkin. selvänäkijä kysyy taas; olet hänenkaa paljon sitten tekemisissä jne.. tämä on juuri johdattelun omaista näkemistä ja lähes jokaisen ihmisen tuttu tai läheinen omistaa varmasti valkoisen auton eli kaikille asiakkaille toimii lähes sama kaava"
On olemassa pieni joukko kuitenkin ihmisiä jotka todellakin osaavat sanoa 98% oikein. Mutta ennustus mm voi mennä pieleen syistä että, ihminen voi muuttaa elämänkulkua vahingossa tai tarkoituksella tai tulee joku toinen ihminen joka aiheuttaa muutoksen. Mikä estää asian oikeellisuuden? Pienikin asia voi muuttaa ennusteen ja ennuste onkin aina sen hetken tilanne kun sitä kuunnellaan ja luetaan, tulkitaan. Siispä koitan nyt valottaa edes vähän mistä siinä on sitten kysymys.
Aloitetaanpa siitä että ihmisellä on 5 aistia. Näkö-, kuulo-, tunto-, haju-, ja makuaisti. Ne juontuvat ihmisen kehityksen varhaisimpiin alkuaikoihin. Vaikka antropologit ja biologit uskovat joidenkien aistien olevan vanhempia kun toiset. Viiden aistin ohella ihmisillä on aina ollut vaihtoehtoinen keino saada tietoa. "yliaistillinen" menetelmä. Tuo ei ole aisti vaan oikeastaan vaihtoehto kaikille viidelle aistille. Se on jotain täysin erilaista kun ihmisen normaalit rationaaliset aistit, loogiset osat. Aisteitta tapahtuva tai yliaistillinen havaitseminen (ESP) on niin ollen paitsi erillään aisteista , myös erillään ajattelusta ja järkeilystä. Fyysisessä mielessä ihmiset olivat hyvin samanlaisia 10 000v sitten kuin nykyäänkin. Kuitenkaan aistit ja mieli eivät ole pysyneet samoina kuluneina 10 000 vuosina. Ihmiset ovat maailmassa selviytyessään tulleet yhä riippuvaisemmiksi näkö ja kuuloaisteista ja perustaneet hyvin vähän tuntoaistista. Maku ja hajuaistit on kerrassaan laiminlyöty. Ihmiset ovat myös tulleet yhä riippuvaisemmiksi järkiperäisestä ajattelusta.
Sivilisaation käydessä yhä monimutkaisemmaksi ihmiset alkoivat yhä enemmin käyttää mielensä järkeileviä osia. MM; Koulusivistys, Teollisuus jne josta ennen nautti alle 1% väestöstä, minun mielestä näitäkin asioita tulisi koulussa opettaa. sanalla sanottuna ihmiset ovat kehittyessään menettäneet ESP- ja ekstrarationaaliset kykynsä ja tulleet riippuvaisiksi jo puhutusta järkeilytoiminnasta. Ja kuitenkin on olemassa todisteita joka osoittaa että ihmisen laiminlyötyjä aisteja voidaan kehittää ja herättää niiden toiminta, Joka vaatii kyllä työtä. Ajatellaan vielä vaikkapa hajuaistia, ihmiselle hajuaisti on ennen muuta mielihyvän harvoin tiedon lähde, Me nautimme ruuan tuoksua, huvittelemme hajuvesillä ja siinä suurinpiirtein kaikki on, joskus haistamme että ruoka on pilaantun tai jokin palaa. On olemassa ihmisiä jotka kykenee haistamaan homeen, veden jopa 10km päästäkin ja kaasuvuotoja he ovat kehittäneet sitä siihen, Eli olkoon tämä todisteena siitä että aisteja voi kehittää.
ESP ei ole 1 aisteista, mutta se on alkeellinen vaihtoehto jonka avulla ihmiset ymmärtää ympäristöään, se ei ole likimainkaan yhtä tehokas kun muut aistit. Eikä sitä nykyihmisen periaatteessa tarvi kehittää sitä, ihmisen joka työskentelee toimistossa, tehtaassa, kaupassa... selviää näillä tunnetuilla viidellä aistilla. niinpä saatatte luulla ettei ESP:nne kehittämiseksi tarvi muuta kuin käyttää ja harjoittaa sitä. valitettavasti asia ei ihan näinkään ole. Samoin kun ESP on irrallaan näistä viidestä se on myös irrallaan järkeilystä, josta olemme riippuvaisia. Niin kauan kun ihminen käyttää aistejaan maailman havaitsemiseen, niin kauan ihminen sulkee pois kaiken uinuvan ESP: kyvyn mitä heillä on. Yhtä varmaa on että myös järkeily loitontaa kauemmaksi ESP:n käytöstä. Järki ja aistit ovat kehittyneet yhtä jalkaa ja ESP on jätetty jälkeen. ESP on alkukantainen ja inhimillinen keino havaita maailmaa ja niin kauan kun ihminen käyttää järkeään ja aistejaan sen toiminta estyy. Meidän on tehtävä 2 asiaa jos haluamme saada psyykkisen tietoisuuden jälleen käyttöön: ensiksi meidän on vähennettävä riippuvaisuutta aisteistamme ja toiseksi meidän on suljettava mielemme järkeilevä osa.
Mutta tuohon sisältyy vaara: aistiensa ja mielensä hylkääminen on samanarvoista kun tahallinen järkensä menettäminen, kenttä jäisi auki kuvittelulle ja mielikuvitukselle kenties illuusioille ja hallusinaatioille. Jos haluamme onnistua meidän on keksittävä keino sulkea järki ja aistit käytöstä ja silti säilyttää luja ote todellisuudesta. Täytyy olla jokin keino mielikuvituksen ja kuvitellun eroittamiseksi aidosta yliaistillisesta havatsemisesta. Näihin yliaistillisiin asioihin täytyy uskoa ja samalla epäröidä sitä toisinsanoen koetella sen paikkaansapitävyyttä. Se on kuin nuorallakävelyä tasapainon säilyttämiseksi noiden asioiden välillä on vaikeaa.
Mitä alkukantaisempa kulttuuri sitä laajemmin ESP on käytössä, ja mitä pidemmälle kulttuuri kehittyy sitä harvemmin tavataan ESP:n käyttöä. Eli ajatellaanpa vaikka eroa maaseutu ja kaupunki, eikö tämä juuri tue käsitystä, että ESP on olennaisesti alkukantainen kyky. Jos jututatte henkilöä jolla on huono koulusivistys, koulu jäänyt kesken... puuttuu seuraelämän taito joiltaa jopa luku tai kirjoitustaito, on silmäänpistävää että parhaiden selvänäkijöiden joukossa on aina joitakin selvästi yksinkertaisia ihmisiä. Yksi huvittavin esitys on se että kun rikkaat sivistyneet ihmiset ajavat kallilla autolla rähjäisen talon pihaan saadakseen kuulla kohtaloaan, jo vanhalta hampaattomalta mummolta. Kuinka noiden vanhojen ihmisten, joiden luulisi olevan kaikkein huonoimmin varustettuja menestymään nykyaikaisessa yhteiskunnassa on onnistunut kiinnittää rikkaiden ja kuuluisien huomio!? He ovat synnynnäisiä meedioita, selvänäkijöitä kouluja käymätön ja sivistymätön vähemmistö, jossa yliaistillinen tietoisuus ei ole kokonaan suljettu.
Toinen ryhmä jossa ESP on nähtävissä selvästi on lapset, Kukapa ei olisi tavannut riutunutta äitiä, joka vannoo että hänen lapsensa huutaa, kun hän yrittää lähteä ulos, vaikka lapsi/ vauva olisi toisessa huoneessa eikä voisi mitenkää olla tietoinen äitinsä aikeista? ESP näkyy vauvoissa myös niin että tarkkaavainen vanhempa huomaa usein että lapsi näyttää ymmärtävän sanojen ja lauseiden merkityksen ei tarkkailemalla sitä kuinka aikuiset puhuu vaan niiden merkityksen jonkinlaisen vaistoamisen ja tajuamisen kautta. Aivan samoin kun Koirat ja kissat ymmärtää asioita eikä varmasti ole mahdollista että esim koira osaa puhetta vaikka äänenpaine ja taajuuskin kertoo paljon sille, Aivan kun ihminen huutaa toiselle tulee äänellä oma vaikutus. Esim mulla on ollut kissa joka luokseni tullessaan on ollut kuulemma erilainen osan asioista se jätti tekemättä luonani kun taas edellisessä kodissa se teki niitä, yksi esimerkki on se että sängylle tämä kissa ei mennyt koskaan omineen, mun osuus asiaan on se että ajattelin voimakkaasti että sänky on ihmisen nukkumapaikka eikä sinne ole asiaa kissoilla eikä muilla vierailla.
Psygologit näyttävät uskovan että lapsi oppii kielen jonkinlaisen mielessään käynnissä olevan tietokoneen kaltaisen prosessorin avulla. Yksikään kuviteltavissa oleva tietokone ei kuitenkaan kykenisi siihen, mihin lapsi kykenee kahdessa vuodessa. Lapsen täytettyä 7-8v hänen kykynsä oppia kieltä vähenee. Aikuiselta, jolla on erittäin korkeasti koulutetut aivot eli lukenut, saattaa jonkin kielen oppia 2 vuodessa, kuinka sylilapsi sitten pystyy samaan suoritukseen lainkaan yrittämättä? Vastauksena vois sanoa että lapsen mieli on kouluttamaton eikä se myöskään pullistele tosiasioita, ideoita, mielipiteitä. Lapsi kirjaimellisesti kuten koirat "aistii" ympärillä liikkuvat ajatukset ja energiat ja oppii niin tehdessään pian yhdistämään merkitykset kuulemiinsa sanoihin ja lauseisiin.
Skitsofrenia: Se mitä noissa tapauksissa tapahtuu on se että mielen rationaalinen osa luhistuu ja sen seurauksena tavallisesti estyneet psyykkiset vaikutelmat pääsevät läpi, eli tasapaino näiden asioiden välillä on olematon. Pahaksi onneksi skitsofreenikko on jo silloin menettänyt ns; kosketuksen todellisuuteen siinä määrin, ettei hän pysty hyödyntämään kykyä elämässään, jonka hän on tahtomattaan vapauttanut tämäkin todistaa sen että on olemassa ns: 6 aisti, selvänäköisyys.
SITTEN SIIHEN OLENNAISEEN ASIAAN
Eli kun puhutaan selvänäköisyydestä ja tietoisuudesta mikä tulee henkitasolta, eli kun näitä tietoja saadaan. Yleisimmin se tulee tunteena "minusta tuntuu että" on ehkä helpoin kuvata asiaa. Osalle ihmisistä tämä tietoisuus tulee tunteena esimerkiksi mulle nämä asiat tulevat tunneilmaisuina ja kuvina joskus reagoi vatsakin siihen viestiin, toisille ne tulee nopeina ajatuksina ahaa elämyksinä, toisille taas mielikuvina. Sitten se vaikein osuus ensiksi pitää osata erottaa tuleeko asia järkeilyn tuloksena vai tuleeko se syvemmältä, toiseksi sinun pitää osata muuttaa esim; tunne sanoiksi tai kuvaksi mieleen ja ruvettava tulkitsemaan sitä viestiä joka tunteena, kuvana tulee. Se on saatava järkevään pukuun se tunne jotta se on kelvollinen käytettäväksi, jotta siitä olisi apua. En osaa paremmin tätä asiaa tuoda esiin koska puhun itsestäni ja omista havainnoista. Jokaisen on ymmärrettävä itse ja saatava oma käsitys tän toiminnasta ja tulkinnasta, voin vain osoittaa suuntaa mistä on kyse ja miten nämä asiat toimivat jokaisen on sitten itse päätettävä uskooko asiaan.
Olen miettinyt tähän asiaan liitten että; onko kaikki puhdasta selvänäköä kun nähdään/ tunnetaan visioita tulevasta, vai onko myös sillä osuutta asioihin että joku tekee asialle jotain että se toteutuu (sielunlähettiläs)? Tässä asiassa pitää kuitenkin säilyttää kriittinen näkemys asiaan eikä antaa sen ns; nousta päähän, on terveellistä epäröidä ja luottaa samaan aikaan.