(Agilityblogi)
(Kuulumiset 2007)
5.10.2008 Ansalle KKS:n agimestaruudessa maxi-luokan pronssia!! :)

Kuva
Jaana Siltanen
Iloisin mielin
palasimme juuri kotiin agiseuramme KKS:n eli Kotkan Koiraystäväin
Seuran agilitymestaruuskilpailuista. Olin vähällä jättää koko
osallistumisen väliin, edellispäivä sujui tiivisti koulun
penkillä ja yöllä tuli nukuttua huonosti. En ollut ohjaajana ihan
sieltä skarpimmasta päästä.
Lähdettiin sitten
kuitenkin "mennään eikä meinata"-asenteella. Tuomarina
oli vastikään agilitytuomarin paperit saanut Sami Topra
Lappeenrannasta. Lopputuloksen ratkaisi hyppyradan ja agilityradan
yhteistulos. Kisailijoita oli maxi-luokassa 27, joukossa mm. useita kolmosluokan kokeneita koiria ja taisipa olla
ihan agilityvaliokin?
Päivän aloitti
haastava hyppyrata ja se meni meiltä tosi hienosti, kepeillä
kuitenkin vähän sössittiin (5vp). Ihanneaika 43 s. , me tulimme
maaliin ajalla 48,29 (Ansan piti käydä moikkaamassa tuomaria :D)..
Toiselle radalle, joka
oli agilityrata, lähdimme vuorolla 17. Ihanneaika oli 48 s, meidän
aikamme oli 45.52. Radalta 5 vp JÄLLEEN keppien takia, Ninnin
mukaan olin vähän räiskäissyt Ansan sinne, joten väärästä
välistä meni sisään. Kokonaisuutena tosi sujuvaa menoa ja
tällä yhteistuloksella meille heltisi 3. sija maxi-luokassa!
Voitto meni Ada-schapelle ja Marikalle, toisena samojedi Ina ja
Taina (onnea vielä ihan älyttömästi!).
Ensi viikonloppuna
lähdemme kisailemaan RimA:n kisoihin Riihimäelle, mukana seuraava
kokoonpano: Ina & Taina, Heidi & Luigi sekä Marianne &
Mökö. Sieltä siis sitten seuraavaksi kisatuloksia ja kuulumisia!
23.8.2008 Tänään on suuri juhlapäivä, sillä tasan kymmenen
vuotta sitten syntyi Lemussa pieni trombimme, jota niin kovasti
olimme odottaneet.
Lokakuussa 1998
pikkuriiviö saapui kotiin ja täytyy sanoa, ettei Masi meitä ihan
helpolla päästänyt ;) Omapäinen, villi pentu ja kokemattomat
koiranomistajat (vai pitäisikö sanoa kokemattomat
TOLLERINomistajat :D) eivät välttämättä olleet kaikista paras
yhdistelmä ja vaikeita hetkiä koettiin ajoittain murkkuikäisen
tolleripojan kanssa. Vaikeuksien kautta kuitenkin voittoon ja
Masista muotoutui murkkuiän jälkeen oikein mukava
koirakansalainen, jonka kanssa on ollut ihana harrastaa eri lajeja.
Jos Masilla olisi ollut kokeneempi kouluttaja esim. taipparihommissa,
niin se varmaan olisi ihan omiaan siinä lajissa, se on nimittäin
yksi niistä harvoista tollereista, joka osaa pitää suunsa kiinni
:)
Syntymäpäiväänsä
Masi viettää herkutellen, Ansan kanssa leikkien ja
metsälenkkeillen :) Yleiskunto Masilla on tosi hyvä, ja se on
ikäisekseen todella pirteä. Viimeksi tänään aamulla Ansan
kanssa otettiin kunnon vetoleikki rättilelulla :) Turkki on
hyvässä kunnossa ja poitsu onkin ilmoitettu TollerShow'n
x-luokkaan 7.9, eli Masi luultavasti lähtee puolustamaan
viimevuotista ROP-X-voittoaan :)
12.8.2008 Hieman terveyspäivityksiä vaihteeksi: Olen täällä
kertonut Ansan useista silmä- ja luomitulehduksista, sekä
tukkeutuneista kyynelkanavista. Viime talvena käytiin muutaman
kerran avaamassa kyynelkanavia ell Tarja Kolisojan luona Porvoossa,
ja tilanne saatiin muutamien lääkekuurien jälkeen hyvin aisoihin,
ainakin hetkeksi. Nyt kesälläkään ei olla ongelmilta vältytty,
vaan silmä on vuotanut melko runsaasti ja kyynelkanavakin on ollut
tukkeessa.
30.7 kävimme Ansan
kanssa vakioeläinlääkärillämme Anna-Maija Arosella Anjalan
eläinlääkäriasemalla ja Ansasta otettiin verinäyte VetLabin
Heska Allercept-allergiatestiä varten (24 skandinavian
allergeenia). Tänään saapui tulokset. Alle 150:n oleva arvo on
negatiivinen ja yli 150:n oleva arvo positiivinen, Ansalta allergiaa
löytyi 4 allergeenia kohtaan:
Jalava: 232 posit.
Tyro+Lepidoglyph. : 4062 posit.
D. pteronyssinus: 435 posit.
D. farinae: 5552 posit.
Selkokielellä:
Tyro+Lepidoglyph. & D. pteronyssinus ovat varastopunkkeja, D.
farinae on pölypunkki. Arvot ovat Ansalla siis etenkin näissä
viimeisimmissä huomattavan korkeat ja mitä ilmeisimmin aiheuttavat
silmän vuotamisen ja varvasvälien pureksimisen, mitä Ansa melko
suuressa määrin harrastaa.
Ansan ruokavalio ei
tästedespäin sisällä kuivamuonaa ollenkaan, sillä varastopunkki
viihtyy varsin hyvin ruokasäkeissä. Tästä eteenpäin mennään
Yrjölän puurolla ja raa'alla jauhelihalla. Pölypunkkien kanssa ei
oikeastaan auta kuin tehostaa siivousta.
22.6.2008 Melkein
kaksi kuukautta vierähtänyt edellisistä päivityksistä, pitäisi
vähän ehkä yrittää skarpata ja näpytellä kuulumisia useammin.
No, kertaillaan nyt vähän viime aikojen tapahtumia.
4.5 sunnuntaina
osallistuimme Ansan kanssa tuomarikoulutuksessa olevan Seppo Savikon
agilitykoulutukseen KKS:n kentällä. Ryhmässä oli Ansan lisäksi
neljä muuta koiraa, ja kaikki olivat suurin piirtein saman
tasoisia. Itse pidin kouluttajan tyylistä aivan älyttömästi.
Tehtiin Mikkelin kevään kisojen kolmosten rataa ja ongelmien
perusteella pilkottiin rata pienempiin osiin. Itselleni tärkeintä
antia oli Savikon hyvä etenemisharjoitus targetin avulla.
Ykkösissä vielä pystyy pitkälti ohjaamaan koiran vieressä,
mutta kakkosista ylöspäin vaaditaan jo paljon sitä, että koira
irtoaa ja hakee esteitä itsenäisesti, tässä on meillä vielä
paljon työsarkaa. Muutamat kisat on heinäkuulle suunnitteilla.
Treeneissä meillä on mennyt kivasti, ollaan Ansan kanssa aika
pro-parivaljakko sylikäännöksissä, kun ollaan kotona hinkattu
sitä ja PALJON :D
1.6 pidettiin
tollereiden ja flattien yhteiset MEJÄ-kokeet Miehikkälässä. Koe
sujui todella hyvin, vaikka sitä etukäteen jonkin verran
jännättiin (ekaa kertaa ikinä pidettiin 24 koiran kokeet). Sää
oli kiva koko viikonlopun ajan, tuloksia tuli tosi hyvin (14 koiraa
sai ykköstuloksen, huimaa!) ja mikä tärkeintä, tolleri- ja
flatti-ihmiset ovat tosi mukavaa porukkaa ja tulivat loistavasti
toimeen keskenään. Itse toimin sihteerinä ja testasin myös ekaa
kertaa Koesihteeri-ohjelmaa. Toimi paremmin kuin hyvin ja nopeutti
hommaa ihan älyttömästi. Valitettavasti Ansa ei osallistunut,
sillä varoaika toukokuisista luomitulehdukseen saaduista
silmätipoista ei ihan täyttynyt, vaan muutama päivä jäi
puuttumaan, tylsää.. No, saas nähdä päästäänkö tälle
kesälle kokeisiin, muutamiin ollaan kyllä ilmoittauduttu.
7.6 päästiin
kuitenkin varoajan täytyttyä näyttelyyn Pieksämäelle. Tuomarina
piti alunperin olla Harri Lehkonen, mutta Lehkosen sairastuttua
tilalle tulikin Paula Rekiranta, jolla Ansa kävi pentuna ihka
ensimmäisessä näyttelyssään. Ansa ei ihan ollut Rekirannan
mieleen, tuomarin mielestä turkkia ei ollut riittävästi. Oma
subjektiivinen mielipiteeni turkista on, että se on erittäin hyvä
tällä hetkellä, mutta kaikkiahan ei voi aina miellyttää ;)
Tuollaisella turkilla ei vaan ikinä olla saatu mainintaa huonosta
turkista..
Ansa aloitti juoksunsa
viikko sitten lauantaina, joten nyt ollaan tauolla treeneistä ja
metsässä juoksentelu korvataan pyörälenkeillä. Tarttuipa
tässä muutama päivä sitten hihnalenkiltä mukaan yksi erittäin
sinnikäs kosija, rodultaan kettuterrieri. Onneksi Ansa vielä
tässä vaiheessa juoksua vilauttelee hammasta uroksille, muuten
olisin voinut olla vähän enemmän pulassa, vähän oli nytkin
vaikea pidellä kahta koiraa, ja voitte kuvitella ettei Masi
todellakaan ollut ilahtunut siitä, että tämä vieras uros
lyöttäytyi meidän matkaan :D No, onneksi sain tutuilta
koiranomistajilta apua ja he palauttivat terrierin kotiinsa.
3.5.2008 Rankka
pari päivää takana, mutta ei harmita yhtään :) Eilen tehtiin
jälkiä kokeeseen +20 asteen helteessä ja tänään oli
samanmoinen urakka, kun ohjasin Ansaa kokeessa ja opastin ja purin
jäljen. Aika tehokkaasti tällainen MEJÄ-rupeama vie mehut..
Sitten asiaan. Ansa
teki hienoa työtä ja jäljesti itselleen VOI 1-tuloksen, pistein
43, mikä toi mukanaan FIN JVA-tittelin :)) Ylituomarina kokeessa
oli Martti Hirvonen ja koiria oli yhteensä 6 kpl (4 AVO ja 2 VOI).
AVO-luokassa tuli yksi 1-tulos ja VOI-luokassa 2. Ansan suoritukseen
saa olla erittäin tyytyväinen, sillä maastot olivat erittäin
riistarikkaita, lintuja ja hirven jälkiä oli maastoissa ihan
riittämiin. Nyt on Ansan kohdalta tavoitteet MEJÄ:n saralla
saavutettu :)
26.4.2008 Kouvolan
Palveluskoirayhdistys järjesti tänään luonnetestin
Kuusankoskella ja osallistuimme Ansan kanssa siihen. Lopputulokseksi
saatiin +159 ja laukausvarma. Lisää testistä voit lukea täältä.
21.4.2008 Eilen
käytiin Imatralla agilitykisoissa, jossa meillä oli kaksi
agilityrataa. Harjoitusarvostelija Sami Topra oli suunnittellut
kinkkiset radat, joista ensimmäinen (josta meille hylky
napsahtikin) oli ehdottomasti meidän tähänastisista kakkosluokan
radoista se vaikein. Paljon tiukkoja käännöksiä ja koiran piti
olla ehdottomasti hyvin hallussa tällä radalla. Itse tein alussa
ihan älyttömän ohjausmokan (pyllistin! :D) ja näinollen ohjasin
koiran aidalle, kun olisi putkeen pitänyt mennä. No, ehdittiinpä
me peräti kaksi estettä mennä, ennen kuin hyllytin. Taisi olla
meidän ennätys. Loppurata mentiin sitten kisanomaisesti loppuun ja
kouluttajamme Asta sanoi, että vien Ansaa täysin eri lailla
treeneissä ja kisoissa. Jännitän niin paljon :-(
No, Astan vinkein
seuraavalle radalle ja aika hyvin sain itseni psyykattua siihen
tilaan, ettei maneesissa ole ketään muita kuin minä ja Ansa.
Tämä rata olikin ohjauksellisesti ihan eri luokkaa kuin
ensimmäinen. Ansa pysyi hyvin hallinnassa, mutta kepeille meno ei
sujunut ja keinun OLETIN menevän hyvin, kun se on meille niin varma
este. Niin tai näin, videolta
kuuluu hyvin, että käskytän odottamaan vasta siinä vaiheessa kun
Ansa on jo maassa. Radalta kymppi. Summa summarum: Käskyt olivat
eilen ihan liian myöhässä ja jännitys pilasi ekan radan täysin.
13.4.2008 Eilen
kaivettiin jäljestyskamppeet naftaliinista ja käytiin tekemässä
pari jälkeä Pyhtäälle. Kyseessä oli kevään ekat jäljet,
joten harjoituksista ei tehty
mitenkään kovin vaikeita.
Tänään sitten heti
aamusta koirat kävivät jäljet nuuskuttelemassa. Masi on nykyään
ihan mahtava siinä hommassa! Jälkitarkkaa, rauhallista
maavainuista työskentelyä. Harmi vaan kun tuo sen näkö alkaa
olla jo melko heikkoa, kokeisiin sitä ei viitsi viedä. Nytkin
teimme jäljen melko helppokulkuiseen maastoon.
Ansalla oli (kuten
odottaa saattaa) turbovaihde päällä ja vaikka jarrutin sitä
kaksin käsin, oli meno aika tuskallista, sen verran neidissä oli
vauhtia. Havaittavissa oli jälleen pientä yritystä pyrkiä
riistan jäljille mutta napakka kielto ja käskytys saivat sen
hakeutumaan hyvin nopeasti takaisin jäljelle :) Ekat kokeet Ansalla
on jo 3.5, joten täytyy vielä ainakin kerran ennen koetta tehdä
treenijälki.
Ensi sunnuntaina
palataan agilityradoille Imatran kisoissa, jossa kisaamme kahdella
agilityradalla.
Perjantaina käytiin
Mirka-fysioterapeutin luona. Ajattelin käyttää Ansan ihan vaan
pienessä tsekkauksessa ennen aktiivisimman koe- ja kilpailukauden
alkua. Mitään poikkeavaa en ollut Ansassa huomannut, mutta kuinka
ollakaan, jumejahan sieltä löytyi! Peräti kolme niskanikamaa oli
vähän vinksallaan. Tosi kivaa, kun koirasta ei mitenkään huomaa
että se on noinkin jumissa, vaan sata lasissa mennään aina. :-(
No, nikamat saatiin paikoilleen ja kunnon hieronta vielä siihen
päälle. Ansasta oli oikein ihanaa, eikä se loppujen lopuksi olisi
halunnut lähteä kotiin Mirkan luota ollenkaan. Muutaman viikon
päästä on sitten kontrollikäynti ja katsellaan ovatko nikamat
pysyneet hyvin kohdillaan..
6.4.2008 Tänään
oltiin epiksissä Pyhtäällä. Pitkä ilta olikin, ilmoittauduimme
klo 17.00 ja radalle päästiin joskus vähän ennen iltayhdeksää.
Ansa jaksoi hienosti :o)
Katja Joki oli
suunnitellut kinkkisen, paljon tiukkoja haltuunottoja sisältävän
radan, jota loppujen lopuksi tiukkojen käännöstensä takia
muutettiin hieman makseille, ne kun eivät millään olisi
taipuneet.
Ansa yllätti minut
erittäin positiivisesti :) Kepit meni upeasti, kaikki ne
kolmosluokkaan kuuluvat kikkailut upeasti, ainoastaan yksi pieni
kauneusvirhe radalla, nimittäin kielto pussista ja näin ollen
tämän esteen uusimiseen saatiin sitten tuhrattua se 0,55 sekuntia,
joka meille tuli yliaikaa. Sijoituksemme oli toinen kymmenen koiran
joukosta ja taakse jäi erittäin kokeneitakin koiria. Erittäin
kiva ilta siis! :)
30.3.2008
Kertakaikkisen hienoa menoa Ansalla tänään Kouvolan
agilitykisoista, MUTTA kepit tökkivät. Ensin väärästä
välistä sisään ja sitten Ansa lopetti ne kesken. Itse luulin,
että meille tuli hylky ja luulin, että Ansa olisi jättänyt yhden
välin pujottelematta, kun en viitsinyt enää ruveta tarkasti
korjaamaan, oikeasta välistä Ansa kuitenkin tuli ulos. En sitten
tiedä kumpi oli väärässä, tuomarit vai minä, mutta tulos
saatiin; 13,10. :) Yliaikaa siis tuli 3,10 sekuntia. Muuten tämä
kinkkinen rata mentiin ihan puhtaasti ja ansakohdissakin Ansa oli
täysin hanskassa, wau! Tästä on hyvä jatkaa..
16.3.2008 Ansan lepäillessä vielä eilisen jäljiltä
suuntasimme tänään Masin kanssa Hyvinkäälle
Aptus-koirakylpylään. Mukaan olimme saaneet kolme muutakin
tolleria; Rasmuksen ja Robinin sekä Lotan.
Koiria oli siis neljä
ja koko allas oli meidän käytettävissämme. Uintiaikamme oli
puoli tuntia ja se riittikin vallan mainiosti. Masi ui koko puoli
tuntia ja suostui jopa ihan vapaaehtoisesti tulemaan pois vedestä.
:D Mukana oleva nuoriso, Robin ja Lotta, uivat myös hienosti ja
tekniikkaa hiottiin uimaopettajan kanssa. Sillä välin Masi
tyynesti kroolaili allasta ympäri. :) Koirat tulivat hienosti
juttuun keskenään. Masin selkää ajatellen uinti on tosi hyvää
liikuntaa ja ehdottomasti aiomme tehdä jossain välissä uudestaan
retken kylpylään :) Kuviakin tuli otettua, niitä löytyy
osoitteesta:
http://picasaweb.google.com/susannakallstrom/AptusKoirakylpylSsHyvinkLl1632008
Eilen starttasimme
illalla Ansan kanssa ekalla 2-lk radallamme agilityssä ja rata meni
muuten aivan loistavasti, mutta itsestäni alkoi jo väsymys ottaa
vallan ja parissa kohtaa unohdin ohjata. Kolmen kiellon takia tulos
oli HYL. Rata oli mielestäni tosi kiva ja meillä olisi ollut
kunnollisen ohjauksen kanssa mahdollisuudet ties mihin, mutta paras
vire oli jo mennyt sekä Ansasta että minusta. Positiivinen kuva
jäi kisasta ja olen tyytyväinen vaikka hylky tulikin :)
15.3.2008 Tänään se sitten tapahtui, Ansa sai viimeisen
nollatuloksensa ja agi-SERTin ja siirtyi MAXI2-luokkaan :))
Oltiin kotikisoissa
Kari Jalosen tuomaroimalla radalla. Osallistujia 30, puolet
hylättiin ja nollatuloksia tuli 3 kpl. Me sijoituttiin sitten
kolmansiksi ja nollatuloksen myötä starttaamme illalla
ensimmäisellä kakkosluokan radalla. Olin siis ilmoittautunut
kahdelle ykkösluokan radalle ja koska emme enää ykkösiin saa
osallistua, niin mennään kokeilemaan kakkosia illemmalla. Ilman
mitään odotuksia ;)
3.2.2008 Laskiaissunnuntai tuli vietettyä Helsingissä
Purina-areenalla agiliitelyn parissa. Eka rataantutustuminen oli klo
09.25 ja toinen pääsi alkamaan joskus 13.30 aikaan. Etenkin
maxi-ykkösissä oli aivan tajuttomasti koiria, molemmilla radoilla
osallistujamäärät hipoivat 80-90 koirakon määriä.
Ensimmäinen rata oli
Martti Salosen suunnittelema hyppyrata, jossa sai tosissaan laitaa
jalkaa toisen eteen jos halusi pysyä koiran perässä erittäin
suoraviivaisella ja paljon suoria putkia sisältävällä radalla.
Itse uumoilin etten todellakaan pysy Ansan perässä, sillä olin
vastikään angiinassa ja oma kuntoilu on jäänyt todella vähiin
viime aikoina. No, yrittänyttä ei laiteta. Ansa meni tosi kovaa ja
kun maaliin päästiin niin olo oli kyllä itsellä melko karmea kun
hengästytti aivan kamalasti. Reilun ihanneajan alituksen lisäksi
rata suoritettiin ilman ratavirheitä, joten saatiin toinen siirto-0
plakkariin :) Kyllä tuntui mukavalle.
Ilman paineita
lähdettiin seuraavalle radalle, joka oli Johanna Nybergin
tuomaroina agirata. Sieltä hylky, sillä Ansa vastoin odotuksiani
irtosikin vähän turhan hyvin renkaalle, joka koitui monen muunkin
kohtaloksi, sieltä väärä rata siis ja HYL. En osaa olla
ollenkaan masentunut tuosta hyllystä, sillä se oli täysin oma
mokani ja olen toisaalta todella iloinen että Ansa on vihdoinkin
sisäistänyt renkaan, kun sen kanssa meillä on paljon ollut
ongelmia. Minä en vaan ohjausta suunnitellessani ottanut huomioon
sitä mahdollisuutta, että Ansa saattaisi renkaalle mennä ja
vieläpä aivan vapaaehtoisesti ;)
7.1.2008 Hyvää alkanutta vuotta! Tänään saimme Porvoosta
hyviä uutisia koskien Ansan silmiä, tulehdus on jo hellittänyt ja
silmät paljon paremman näköiset. Kyynelkanavatkin ovat täysin
avonaiset. Loppu kortisonikuurista syötetään nyt niin että joka
toinen päivä puolikas tabletti. Aivan tuotapikaa ollaan siis
vapaita lääkityksestä ja ruokavaliota jatketaan edelleen
:o)
Masin selkäkin on jo
parempi. Olen nyt pistänyt herralle 2 kertaa Cartophenia,
ensimmäinen pistos meni todellakin täysin opettelun piikkiin,
mutta toista piikkiä Masi ei sitten enää huomannutkaan ;)
Tänään on sadellut lunta ja poitsu on ollut ihan innoissaan!