Kuvassa 2kuinen Mökötuvan Pyry sosiaalistumassa rantaelämään.
Vuonna 2003 meille syntyi ensimmäinen schipperkepentue ja
tähän mennessä meille on syntynyt 14 pentueellista riiviöitä.
Minulla ei ole kotona, kuin yksi vanha schipperke ja kasvatustyö
perustuu pääasiassa yhteistyölle narttujen omistajien kanssa.
Olen hyvin lumoutunut näistä pienistä mustista sankareista ja
koko perheemme nauttii tästä elämäntavasta.
Perheeseemme kuuluu siis 1 schipperke, Kerttu-mummo, joka on kennelimme kantakoira.
Kertun kanssa olemme harrastaneet nuorempana agilityä. Kerttu oli agilityssä hyvin tulinen.
Lisäksi olemme vuokranneet Millan yhtä pentuetta varten keväällä 2006,
Hupin kesällä 2006 ja keväällä 2008 ja Sallin syksyllä 2007 ja
Nemi teki meille aivan ihanat vahinkopennut syksyllä 2008 ja
kesällä 2009 vuokrasimme Karmaa neljän pennun verran.
Sijoituskoiramme Miska teki meille pennut syksyllä 2008 ja Lakka syksyllä 2009.
Sijoituksessa meillä on Sengomar-neiti Keta
ja siskoni omistama Jojo sai pentuja kesäkuussa 2010.
Vuonna 2011 on tulossa yksi pentue.
Pentueen Emä on Mökötuvan Karma ja isä Sengomar Sailor Athos.
Laskettu aika on 4.11 ja jos ne syntyvät ajallaan,
ne pääsevät muuttamaan omiin koteihinsa jouluksi.
Koska nämä pennut ovat luultavasti taas kerran olevan vilkkaan sorttisia,
pennut myydään taas ensisijaisesti hyvin huumorintajuisiin koteihin...
Yllä olevista linkeistä pääset tutustumaan aiempiin päivänsäteihimme.
Ystävällisin terveisin,
Riikka Aapalahti
Kotka
puh. 044-5732356
Sähköpostiosoite toimii,
mutta olen todella laiska sen käyttämisessä.
Jos haluat nopeammin vastauksen, soita tai lähetä tekstiviesti.
r.aapalahti@gmail.com
| Etusivu |