Hyväksytty SKL-FKK 28.4.2003

BEAUCERON
(BERGER DE BEAUCE)

Alkuperämaa: Ranska

KÄYTTÖTARKOITUS: Paimen- ja vahtikoira.

LYHYT HISTORIAOSUUS: Chien de Beauce (Beaucen koira), Beauceron ja Bas-Rouge (”punasukka”) ovat nimiä, joita käytettiin 1800-luvun lopulla kuvaamaan ikivanhoja ranskalaisia tasankopaimenkoiria. Ne olivat keskenään samantyyppisiä, niillä oli sileäkarvainen naama, kova ja lyhyt karva sekä typistetyt korvat.

Rungossa oli punaiset merkit, erityisesti kaikkien käpälien kärjessä olevat merkit saivat sen ajan kasvattajat kutsumaan koiria ”punasukiksi”. Karvapeite oli tavallisesti musta punaisin merkein, mutta oli myös harmaita ja yksivärisiä mustia, jopa yksivärisiä punaruskeita koiria. Näitä koiria kasvatettiin ja valittiin jalostukseen niiden laumanajo- ja laumanvartioimiskyvyn perusteella.

YLEISVAIKUTELMA: Kookas, vankka, maatiaismainen, voimakas, hyvärakenteinen ja lihaksikas, ei raskas.

TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Normaalirakenteinen. Rungon pituus mitattuna olkanivelestä istuinluun kärkeen on hieman säkäkorkeutta suurempi. Pää on pitkä, 2/5 säkäkorkeudesta. Kallon leveys ja syvyys ovat hieman alle puolet pään kokonaispituudesta.Kallo ja kuono ovat yhtä pitkät.

KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Luoksepäästävä ja peloton, ystävällinen ja rohkea. Ilme on avoin, ei koskaan vihainen, pelokas eikä levoton.

PÄÄ: Hyvin meislautunut ja tasapainoinen. Sivusta katsottuna kuonon ja kallon ylälinjat ovat lähes yhdensuuntaiset.

KALLO-OSA: Edestä katsottuna tasainen tai hiukan kaareutunut. Otsauurre on vain hieman erottuva, niskakyhmy erottuva.

OTSAPENGER: Vain hieman erottuva, sijaitsee niskakyhmyn ja kirsun puolivälissä.

KIRSU: Suhteessa kuono-osaan, suuri, aina musta; ei koskaan halkinainen.

KUONO-OSA: Ei kapea eikä suippo.

HUULET: Tiiviit ja aina hyvin pigmentoituneet. Ylähuulen tulee peittää alahuuli tiiviisti; huulten tulee muodostaa suupielessä hyvin vähäinen, aina kiinteä poimu.

HAMPAAT / PURENTA: Hampaat ovat vahvat; purenta leikkaava.

SILMÄT: Vaakasuorat ja hieman soikeat. Iristen tulee olla tummanruskeat, ei koskaan tummaa pähkinänruskeaa vaaleammat, vaikka punaiset merkit olisivat vaaleahkot. Harlekiininvärisillä hyväksytään herasilmä.

KORVAT: Ylöskiinnittyneet. Typistetyt korvat ovat pysty asentoiset, eivät sisään eivätkä ulospäin kääntyneet, hieman eteenpäin kallistuneet. Hyvä asentoisen korvan keskikohta osuu kuvitteelliselle linjalle, joka jatkaa kaulan sivuja ylöspäin. Typistämättömät korvat ovat puolipystyt tai riippuvat, eivät poskenmyötäiset. Ne ovat litteät ja melko lyhyet, puolet pään pituudesta. (Huom. Suomessa typistyskielto.)

KAULA: Lihaksikas ja pitkä, tasapainoisesti lapoihin liittyvä.

RUNKO

SÄKÄ: Selvästi erottuva.

SELKÄ: Suora.

LANNE: Lyhyt, leveä ja lihaksikas.

LANTIO: Vain hieman laskeva.

RINTAKEHÄ: Ympärysmitaltaan 1/5 säkäkorkeutta suurempi, kyynärpäiden tasolle ulottuva, leveä, syvä ja pitkä.

HÄNTÄ: Typistämätön, matala-asentoinen ja vähintään kintereisiin ulottuva, suoraan alaspäin riippuva, muodostaa loivan j-koukun. Koiran liikkuessa häntä voi nousta selkälinjan jatkeeksi.

RAAJAT

ETURAAJAT

YLEISVAIKUTELMA: Eturaajat ovat edestä ja sivulta katsottuna pystysuorat.

LAVAT: Viistot ja keskipitkät.

KYYNÄRVARRET: Lihaksikkaat.

KÄPÄLÄT: Vahvat, pyöreät ja tiiviit; kynnet ovat aina mustat; päkiät lujat mutta kuitenkin joustavat.

YLEISVAIKUTELMA: Takaraajat ovat sivulta ja takaa katsottuna täysin suorat.

REIDET: Leveät ja lihaksikkaat.

KINTEREET: Vahvat, eivät liian matalat; kärki sijaitsee noin ¼ korkeudella säkäkorkeudesta; välijalka muodostaa säären kanssa avoimen kulmauksen.

VÄLIJALAT: Lähes pystysuorat, hieman istuinluun kärkeä taaempana.

KÄPÄLÄT: Vahvat, pyöreät ja tiiviit.

KANNUKSET: Kaksoiskannukset, joita paimenet ovat perinteisesti vaalineet, muodostuvat selvästi toisistaan erillään ja melko lähellä käpälää olevista kynnellisistä varpaista.

LIIKKEET: Joustavat, vapaat ja yhdensuuntaiset. Beauceronin ravin tulee olla pitkää ja maatavoittavaa.

KARVAPEITE

KARVA: Päässä sileää, rungossa vahvaa, lyhyttä, paksua, tiivistä, pinnanmyötäistä ja 3 - 4 cm:n mittaista; reisien takaosassa ja hännän alapuolella on aina hieman hapsuja. Aluskarva on lyhyttä, hienolaatuista, tiheää ja untuvaista, mieluiten hiirenharmaata, erittäin tiivistä; sitä ei saa näkyä peitinkarvan läpi.

VÄRI:

a) musta punaisin merkein, ns. punasukka; musta väri on hyvin puhdas, punaisen tulee olla oravanpunainen. Punaiset merkit jakautuvat seuraavanlaisesti: täplät silmien yläpuolella, väriä kuonon sivuilla vähentyen tasaisesti poskia kohti ulottumatta koskaan korvien alapuolelle. Rinnassa mieluiten kaksi laikkua, merkit kurkunalusessa ja hännän alapuolella. Raajoissa punainen väri vähenee tasaisesti ylöspäin, ei ulotu yli kolmasosaan, raajojen sisäpuolella punainen väri ulottuu hieman ylemmäksi.
b) harlekiini (sinikirjava punaruskein merkein) eli harmaa, musta ja punainen; karvapeitteessä on yhtä paljon mustia ja harmaita laikkuja tasaisesti jakautuneina, joskus mustaa on enemmän kuin harmaata. Punaista väriä samoissa kohdissa kuin kaksivärisellä. Eturinnassa sallitaan vähäinen valkoinen laikku.

KOKO

SÄKÄKORKEUS: Urokset 65 - 70 cm, nartut 61 - 68 cm.

VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellämainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.

HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Vihaisuus ja sairaalloiset piirteet; aggressiivisuus tai voimakas arkuus; annetuista rajoista poikkeava säkäkorkeus; erittäin kevyt luusto; liian vaaleat silmät, herasilmä (ei koske harlekiineja); halkinainen, lihanvärinen tai muu kuin täysin musta kirsu; ylä- tai alapurenta, kun etuhammasrivit eivät kosketa toisiaan; kolmen tai useamman hampaan puuttuminen (P1 hampaita ei huomioida); täysin pystyt ja jäykät typistämättömät korvat; voimakkaasti ulkokierteiset takaraajat; yksinkertaiset tai kokonaan puuttuvat kannukset takaraajoissa; typistetty tai selän päälle kiertyvä häntä; muu kuin rotumääritelmässä mainittu karvapeitteen väri, punaisten merkkien täydellinen puuttuminen, pörröinen karva, selvästi valkoinen, selvärajainen laikku rinnassa; harlekiineilla liikaa harmaata, toinen kylki musta ja toinen harmaa, täysin harmaa pää (mustan puuttuminen).
HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.

BEAUCERON - SUURI SYDÄMINEN VEIJARI
(teksti kopioitu yhdistyksen sivuilta)

Tämä rohkea ja komea koira, jonka maalaismaisuus ei kuitenkaan vedä vertoja sen uskollisuudelle, säilyttää ainiaan kunniapaikan kynogologien sydämissä. Se on ollut kauan ilman sitä huomiota jonka se ansaitsisi lukuisista palveluksistaan ihmiskunnalle. Kaiken se on kuitenkin tehnyt rakkaudestaan ihmiseen.

Päinvastoin kuin usein kuvitellaan, nimi beauceron ei suinkaan tarkoita sitä, että Beaucen seutu olisi tämän rodun kehto. Siitä huolimatta on huvittava seurata, kuinka tuon asukkailtaan ja kulttuuriltaan rikkaan seudun nimi sopii rodulle kuin nyrkki silmään. Todellakin jotain tuosta ikivanhan ranskalaisen maaseudun arvokkuudesta on tarttunut tähän paimenkoiraan, avarien maiden rakastajaan. 1800-luvun luonnontieteilijät Buffon, Cuvier ja Linné sekä vuosisadan vaihteen eläintieteilijät kuten Cornevin, Pierre, Mérgnin tai Paul Dechambre arvioivat beauceronista johtavan suoraan paleontologien "Tourbiers'n koiraksi" ristimään suokoiraan, Canis familiaris palustris'kseen. Tätä suokoiraa pidetään tuntemiemme paimenkoirarotujen esi-isänä.Ihmisen suorittaman valinnan ja jalostuksen katsotaan olevan suurin vaikuttaja eri koirarotujen vaihteleviin rakenne- ja luonneominaisuuksiin. Paimenkoirien uskotaan eriytyneen toisistaan varsin myöhäisessä vaiheessa. 1800-luvulla ilmenneiden maatalouden rakennemuutosten myötä paimenet alkoivat valita paimenkoirikseen sellaisia koiria, jotka pystyivät ohjailemaan karjaa ja estämään sitä esimerkiksi tallaamasta hiljattain kylvettyjä peltoja.

Suurpetojen vähentymisen myötä, kävivät laumaa vartioivat koirat vähitellen tarpeettomiksi, tehden näin tilaa laumaa paimentaville koirille. Vuonna 1809 apotti Rozier erottaa kaksi paimenkoiratyyppiä maatalouden oppikirjassaan: toinen näistä on hänen mukaansa soturityyppinen koira, joka on "tarpeeksi nopea ja viisas pystyäkseen ahdistelemaan susia ja hyökkäämään näiden kimppuun". Hän jatkoi kertomalla, kuinka tämä rotu on korvaamaton "metsäisissä ja vuoristoisissa maastoissa", ja kuinka se pystyy vartioimaan öisin. Tämän lisäksi apotti Rozier kuvailee tasankomaiden koiraa, jota käytetään lisäksi apuna lauman päivittäisissä kuljetuksissa. Juuri nämä koirat ovat nykyisten beauceronien esi-isiä. Näitä koiria löytyy kahta tyyppiä: toinen on pitkäkarvainen ja toinen lyhytkarvainen. Mutta vasta 1800-luvun loppupuolella rodut pystyttiin erottamaan toisistaan, pitkäkarvainen briardiksi ja lyhytkarvainen beauceroniksi.

Palatkaamme noihin aikoihin. Käsitys jalostuksesta ja valinnasta ja tätä kautta paimenkoiraroduista oli syntynyt. Kuin todisteena siitä, järjestettiin Ranskassa vuonna 1863 Pariisin Maailmanäyttelyn yhteydessä ensimmäinen koiranäyttely. Tässä näyttelyssä esitettiin 13 paimenkoiraa, joista valtaosa oli pystykorvaisia, musta-punaisia turkeiltaan ja tyypiltään epäyhteneväisiä. Tätä voimme kutsua rotumme ensimmäiseksi viralliseksi esiintymiseksi.

Vihdoinkin tunnustus!

Kaikesta huolimatta, virisi noihin aikoihin suurta epätietoisuutta eri paimenkoirarotujen eroista ja yhteneväisyyksistä. Eläinlääkäri Pierre Mégnin kirjoitti vuonna 1885, julkaisemassaan sanomalehdessä L'Éleveur'ssa seuraavasti: "Meillä on Ranskassa kahdentyyppisiä paimenkoiria. Vanhempi näistä, joka muistuttaa ulkomuodoltaan takkuista collieta, on karskimpi rakenteeltaan, turkiltaan lyhyempi, mutta kooltaan isompi ja korviltaan suorempi. Sen turkki on muualta musta, mutta päästä, tassuista ja jalkojen sisäpinnoilta se on tulenpunaisen karvan peitossa. Toinen tyyppi, tunnetaan Brien paimenkoirana, sen seudun mukaan missä se korvasi vanhemman tyypin. Tätä tyyppiä tavataan ympäri Ranskaa."

Kyseinen artikkeli on mielenkiintoinen moneltakin kannalta katsottuna: se paljastaa meille, kuinka tämä muinainen beauceron eroaa nykyisestä, ja kuinka tätä tyyppiä tavattiin niin Brie'n ja Beauce'n seudullakin. Pierre Mégnin julkaisi kolme vuotta myöhemmin lukuisten tutkimuksien jälkeen toisen artikkelin vanhemmasta paimenkoiratyypistä, Beaucen paimenkoirasta. Mutta Mégnin'n tutkimukset eivät vielä riittäneet rodun ristimiseen. Vuonna 1863, Emmanuel Boulet, liikemies ja maanviljelijä Roumois'n tasangolta yhdessä maataloustarkastaja Ernest Menant'n kanssa kokosi lautakunnan, jonka tehtävänä oli selvittää näiden kahden ranskalaisen rodun erot ja yhtäläisyydet. Niinpä eräänä tammikuisena piavänä Villette'n kylässä ristittiin lyhytkarvainen paimenkoirarotu beauceroniksi ja pitkäkarvainen briardiksi. Samoihin aikoihin hyväksyttiin ensimmäiset rotumääritelmät ja muutamaa kuukautta myöhemmin perustettiin Ranskalaisten Paimenkoirien Yhdistys (Club francais des chiens de berger) C.F.C.B., jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tuli luonnollisesti Emmanuel Boulet.

Aina ensimmäiseen maailmansotaan asti - minkä aikana beauceronit palvelivat isänmaataan urhoollisesti pelastuskoirina, etsimässä haavoittuneita aina eturintamaa myöten - yhdistys toimi aktiivisesti kahden harrastamansa rodun parissa. Valitettavasti sota antoi yhdistykselle niin murskaavan iskun, ettei toiminta siitä enää toipunut. Mutta vuodesta 1911 asti oli toiminut toinenkin rotua harrastava yhdistys, Ranskan Beauceronyhdistys (Association des Amis du Beauceron), joka perustettiin Siraudin'in toimesta. C.F.C.B.:n hävitessä vuosien 1939-1945 myrskyyn, jatkoi asiantunteva ja aktiivinen yhdistys sen jalanjäljissä. Rodun säilyminen oli turvattu.

Yhdistys jatkoi kehitystään, mitä saammekin kiittää tästä erinomaisesta koirarodusta, jonka me kaikki tunnemme nimellä Beauceron. René Sauvignac, Club des Amis du Beauceron'in pitkäaikainen puheenjohtaja, ei yritäkään salata tyytyväisyyttään Ranskan beauceron kannan korkeasta tasosta. Hän tarkentaa: "olemme kaikki erittäin tyytyväisiä kannan erinomaiseen tasoon, joka on saavutettu mm. tarkoilla ulkomuodollisilla vaatimuksilla. Beauceronin tyyppi on saatu vakiinnutettua, joka jo itsessään kertoo paljon rodun tasokkuudesta. Muun muassa rotua ennen vaivannutta takajalkojen panardismia (ulkokierteisyyttä), jota esiintyi n. 85% kannasta, ei enää juuri ollenkaan tavata, vaan tämän päivän punasukat saavatkin ylpeillä yhdensuuntaisilla takaraajoillaan. Laatu puhuu puolestaan". Toinen rodun dynaamisuuden puolesta puhuva seikka on rekisteröinnin jatkuva noususuunta. Vuonna 1976 rekisteröitiin 1 620 beauceronia Ranskan Kenneliiton rekisteriin (LOF), vuoteen 1981 luvut ovat nousseet aina 2 694, vuonna 1985 rekisteröitiin 3 242 beauceronia ja vuonna 1989 jo 3 860.

BEAUCERON - PAIMEN

Eläinlääkäri Claude Dumont runoilee eläinlääketieteen väitöskirjassaan seuraavasti: "Beauceron on epäilyksettä paimenkoirien mestari. Se sulautuu täysin kauniin Ranskamme maisemaan, erottuen vaaleammasta karjalaumasta kuuluisassa mustassa turkissaan". Kirjassaan Dumont herättelee henkiin menneen ajan tapoja, jolloin valtaosa paimenista ja karjanajajista käytti työssään apuna beauceronia. Viime vuosisadalla, sen tehtävänä oli valvoa laumaa sekä kuljettaa sitä paikasta toiseen. Kaksi beauceronia riitti kolmesataapäisen lauman valvomiseen. Kaikki sen ominaisuudet valppaus, taisteluhalu, aloitteellisuus sekä nopea äly liitettynä vankkaan rakenteeseen ja sisäsyntyiseen lauman vartioimiseen, tekivät siitä korvaamattoman apulaisen.

Ristiriitaista kylläkin, sillä joidenkin asiantuntijoiden mukaan nämä ominaisuudet ovat seurausta siitä, kuinka ihminen on käyttänyt hyväkseen koiran perusvaistoja, vaikkakin näitä vaistoja ovat kuluneet vuosisadat tehokkaasti vaimentaneet: saalistaja - saalis suhde on muuttunut vartija - lauma suhteeksi. Erilaisten koulutustapojen sijaan tehokkaammaksi metodiksi on osoittautunut vanhemman ja kokeneemman koiran hyväksikäyttö nuoremman koulutuksessa. Nuorempi koira oppii hämmästyttävän nopeasti tarpeelliset opit se esimerkiksi oppii tarkkailemaan laumaa niin, että huomaa välittömästi yhden tai useamman paimennettavan puuttumisen, ja osaa toimia välittömästi tilanteen vaatimalla tavalla.

Ajat muuttuvat. Sen myötä myös maatalous koki suuria muutoksia. Nykypäivänä paimenkoiran tehtäviin kuuluu lähinnä lauman kuljettaminen yhdeltä aidatulta laidunalueelta toiselle. Beauceron on kuitenkin yksi niitä viimeisiä rotuja, joita vielä käytetään Ranskassa paimenkoirana. Läpi aikojen beauceron on komeillut palkintosijoilla paimenkoirakilpailuissa. Mutta jos asiaa tarkastellaan käytännön näkökulmasta, kuinka kauan paimenkoira saa toteuttaa itseään tässä jalossa työssä? Mitä todennäköisimmin paimenkoiran käyttötarve vähenee päivä päivältä. Niin monet laumat kuljetetaan tänä päivänä tavalla kuin mekin paikasta toiseen: moottoriajoneuvoilla. Kiitos rodun erinomaisten ominaisuuksien; älykkyyden, koulutettavuuden ja mukautuvaisuuden, on beauceron ollut helppo suunnata uusille käyttöurille. Yleisimmin se palvelee ihmistä vartiokoirana, suojelukoirana tai jälkikoirana. Mutta ennen kun lausumme hyvästejä beaucenpaimenkoiralle, kunnioittakaamme sitä vielä Toussel'in sanoin: "Ilman paimenkoiraa ei ole karjalaumaa ja ilman karjalaumaa, ei ihmisten toimeentulo ole turvattua".

MONIPUOLINEN KÄYTTÖKOIRA

Eilen paimen - huomenna poliisikoira, beauceron on aina ollut se joka huolehtii "kadonneista lampaista". Mutta beauceron on myös erinomainen vartiokoira. Se on kautta aikojen vartioinut ja paimentanut karjalaumoja sekä vahtinut öisin eläinten aitauksia. Nykypäivänä beauceronia käytetään mm. armeijan tehtävissä; jäljestäjänä, miinojen etsijänä, suojelukoirana sekä viestikoirana. Ei myöskään pidä unohtaa sen ansioita pelastuskoirana, etsien loukkantuneita luonnonkatastrofien jäljiltä. Huolimatta näistä sen erinomaisista ominaisuuksista joiden avulla se soveltuu mitä erilaisimpiin tehtäviin, on beauceronin huolellinen koulutus välttämätöntä. Kouluttaja, jonka tavoitteena on tehokas ja luotettava koira, onnistuu tehtävässään parhaiten käyttämällä hyväkseen sen erinomaista haju- ja kuuloaistia, rohkeutta ja voimaa. Poliisikoiraksi beauceron soveltuu erinomaisesti edellä mainittujen ominaisuuksiensa puolesta, joiden lisäksi se on rauhallinen, kärsivällinen, tottelevainen sekä fyysiseltä olemukseltaan olympiaurheilijoihin verrattava. Beauceronia käytetään paljon myös tryffelikoirana, ensiapu-koirana ja jo edelläkin mainittuna vahtikoirana, tehtävä jossa sillä on ainoastaan hyötyä luonnollisesta sosiaalisuudestaan ja loistavasta keskittymiskyvystään.

Lukumäärällisesti kuitenkin vain pieni osa beauceroneista toimii näissä "palveluammateissa", suurin osa ostajista etsii itselleen uskollista kumppania ja kotivahtia. On huvittavaa seurata, kuinka nämä edellä mainitut ominaisuudet voidaan havaita jo pienellä pennulla. Juuri tästä syystä onkin erinomaisen tärkeätä aloittaa johdonmukainen ja selkeä peruskasvatus jo nuorelle pennulle. René Sauvignac'in sanoin: "yhteiselämän pelisäännöt tulee tehdä selväksi jo ensimmäisten kuukausien aikana, sillä beauceronista voi yhtä hyvin tulla sietämätön riiviö kuin korvaamaton kumppani". Vaikka se jo kymmenen kuukauden iässä näyttää täysikasvuiselta, sen luonne on täysin kehittynyt vasta noin kahden vuoden iässä. Tämä mahdollistaa koulutuksen tasapainoiseen ajan kanssa tehdyn hienosäädön: jatkuvan leikin varjolla tapahtuvan koulutuksen, joka etenee vaihe vaiheelta ilman minkäänlaista tarpeetonta pakottamista. Oikein suoritettu koulutus varmistaa tämän hienon ja tasapainoisen koiran luonteenpiirteet valppauden, lahjomattomuuden ja erinomaisen toimintakyvyn. Jos beauceronista on tarkoitus kouluttaa vartiokoira, on erityisen tärkeää varmistaa koiran sosiaaliset kyvyt ja opettaa se tulemaan toimeen vieraiden ihmisten kanssa. Muussa tapauksessa on vaarana, että se vieraita ihmisiä kohdatessaan toimii vaistojensa sanelemalla tavalla.

MAALAISHERRASMIES

Mikä luonne! Voimakas ja peloton, suurisydäminen ja rakastettava. Beauceron onkin saanut luonteestaan lempinimen maalaisherrasmies. "Ennemmin kuin pienistä nahkoihinsa uppoavista tanskandogeista, joiden nahka riittäisi pukemaan helposti puolitoista koiraa, minä pidän Beaucen alueen pienistä punasukista. Se on harkitseva ja ajattelevainen paimenkoirarotu, jonka luonne määräytyy jo kuuden viikon iässä. Pentuna nämä miltei identtiset koirat musta-punaisine värityksineen, takajalkojen kaksoiskannuksineen ja silmiinpistävine pääharjanteineen lakkaavat muistuttamasta ajatuksellisesti toisiaan paljon aikaisemmin kuin ihmiskaksoset.

Rakkaan narttuni synnyttämästä viidestä pennusta minun piti antaa pois neljä... minkä jättäisin itselleni? Kahdeksannella viikolla valitsin pienen narttukoiran, joka leikki vähemmän kuin neljä sisarustaan, joka silloin tällöin katseli vakavana eteensä ja käänsi vielä typistämättömiä korviaan jokaisen äännähdyksen suuntaan, kärsi liikahtamatta ja inahtamatta sisarustensa puraisut ja harjoitteli jo ahkerasti pelottavan irvistyksen aikaansaamista. "Sinusta on siis tuleva minun koirani", sanoin sille "ja nimeksesi saat Belle-Aude, kotiseutuni paimenkoirien tapaan." Colette kuvaa beauceronin spontaanisuutta, suoruutta, hellyyttä ja uskollisuutta harvinaisen tarkkasilmäisesti.

Beauceron on todellakin maalaiskoira, sanan parhaassa merkityksessä. Maalaismaisuudestaan huolimatta beauceron viihtyy hyvin myös kaupunkiasunnossa, kaivaten kuitenkin aina maaseudun oloja. Beauceronin vapauden ja luonnonkaipuu löytyy jo geeneistä. Tämä karski vastustuskykyinen koira kestää yhtä hyvin kuumuutta kuin kylmyyttäkin ja tarvitsee eläinlääkäriä vain harvoin. Se on dynaaminen ja aktiivinen koira, joka käyttää energiaansa säästelemättä. Se rakastaa leikkiä ja pitkiä kävelylenkkejä isäntänsä kanssa. Se on koira joka nauttii elämästään; avoimin katsein, rohkein askelin ylpeällä olemuksellaan niin iloissa kuin suruissakin - se on koira joka tekee vaikutuksen.

Beauceronista huomaa nopeasti, että kysymyksessä on koira joka ottaa tehtävänsä vakavasti. Sillä ei ole aikomustakaan jättää mitään puolitiehen, oli sitten kysymyksessä omaisuuden, lasten tai isännän vartiointi. Se on viisas koira haukkuen vain tarvittaessa terävää älykkyyttä osoittaen. Se ottaa vastuunsa tosissaan, voi sitä joka lähestyy pahat mielessään! Sen vakaa luonne on kuitenkin sen omistajan suurin turva. Se on hyvä koira sanan täydessä merkityksessä, ja sellaisena se pysyy aina kuolemaansa saakka. Beauceronin syvä kiintymys omistajaansa kohtaan tulee esiin siinä vakavuudessa, millä se suorittaa annetut komennot. Beauceronille kiintymys on "kunnes kuolema meidät erottaa". Se on oiva kumppani, seuraten omistajansa kintereillä kuin varjo.

Karskin ja lihaksikkaan ulkokuoren alla on kuitenkin suuri, hellyydenkipeä sydän. Huolimatta jopa 50 kg painostaan, se on aina suuri vauva, joka saattaa hypätä yllättäen syliisi antamaan - ja tottakai saamaan - lämpimän suukon. Lapsiin se suhtautuu aina suojelevasti ja kärsivällisesti ollen näin mitä paras lapsenvahti. Yhdellä sanalla sanottuna beauceron on varsinainen perhekoira!

VALLATON, LEIKKISÄ JA YSTÄVÄLLINEN

Kultainen sääntö ennen koiran ostamista on tutustua huolellisesti sen luonteeseen ja alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Koiran ja tulevan omistajan välillä tulee vallita selvä vuorovaikutus. Tästä vuorovaikutuksesta riippuu molempien tyytyväisyys ja onnellisuus - tämä pitää paikkansa etenkin suurikokoisten rotujen kohdalla. Beauceron on vahvaluonteinen koira, ja varsinkin uroksen ollessa kyseessä, perusluonteeltaan dominoiva. Se tarvitsee itselleen päättäväisen ja voimakkaan isännän. Perusteellinen koulutus on ensiarvoisen tärkeätä. Palkitseminen ja rankaiseminen tulee tapahtua juuri oikealla hetkellä. Beauceron tulee opettaa rakastamaan tehtäviään, sen tulee suorittaa annetut komennot mielellään. Tämä onnistuu oikealla yhdistelmällä tiukkuutta ja lempeyttä; hallitsemalla muttei sortamalla.

Beauceronia ei suositella vanhuksille tai kokemattomille koiranomistajille. Beauceron on helppo koulutettava hyvän muistinsa ja älykkyytensä vuoksi. Luotettava kasvattaja kiinnittääkin näihin seikkoihin huomionsa, ja siten takaa pennunostajille pennun tasapainoisista vanhemmista. René Sauvignac tähdentääkin: "Ranskan beauceronyhdistys, Club des Amis du Beauceron järjestää vuosittain rodun erikoisnäyttelyn, National d'Elevage'n. Erikoisnäyttelyn tarkoituksena on luoda katsaus rodun sen hetkiseen tilaan ja luokittaa jalostukseen käytettävät koirat.

Ensimmäinen NE järjestettiin jo 25 vuotta sitten ja oli aikansa ensimmäisiä sen tyyppisiä erikoisnäyttelyjä. Tähän näyttelyyn osallistui 45 beauceronia. Vuonna 1990 Égreville'ssä järjestettyyn erikoisnäyttelyyn saapui jo yli 500 rodun edustajaa". Tapahtuma on oivallinen tilaisuus saada kattava kuva rodun tilasta ja se varmistaa jatkossakin tasapainoisten ja laadukkaiden beauceronpentujen syntymisen. Tällä hetkellä valinta on usein erittäin vaikeaa. Pennut ovat kaikki suloisia, mutta on tärkeätä seurata niitä herkeämättä, sillä jo pennulla tulee olla havaittavissa kaikki aikuisen koiran luonteenpiirteet. Sen tulee olla vallaton, leikkisä ja ystävällinen; nämä piirteet ovat mitä parhain lupaus tulevaisuutta varten. Loppu onkin kiinni tunteista!

Odile LEPESQUEUR

Ranskankielisestä artikkelista "Le Berger de Beauce" - un gaillard au grand caeur" kääntänyt Inka Ritola