Etapin Järjestöt


Siirry sisältöön

Päävalikko:


Kevätretki 2016

Kuusaan Kuuloset ry > Tapahtumia

Lähdössä reissuun
TakaisinPlaySeuraava

Onnistunut retkipäivä
Lauantaina 28. toukokuuta Kuusaan Kuulosten 39 innokasta retkeläistä körötteli puolipilvisessä säässä kohti Helsinkiä.
Ensimmäinen kohde oli Ravintola Kaisaniemi, jossa omistaja kertoi paikan historiasta. Ravintola on perustettu 1827 ja on pitkäaikaisin yhtäjaksoisesti toiminut ravintola Helsingissä. Marskin salaovikin tuli tutuksi. Esittelyn aikana nautittiin maukas lounas ja kakkukahvit.
Seuraavaksi tutustuimme pirteän oppaan johdolla Kasvitieteelliseen Puutarhaan, jossa riitti ihmettelemistä erilaisten kasvien parissa.
Kuljettaja yllätti meidät kiertoajelulla ja kävimme Sibelius-monumentilla, tutustiumme kalasataman rakennusprojektiin ja Helsingin Matkakeskukseen.
Onnistuneesta retkipäivästä kiitämme retkeläisiä ja Kymin 100-vuotissäätiötä.
HELGA JA MIRJA, kuvat Raimo Puranen


© CopyRight Pentti Roitto

Takaisin sisältöön | Takaisin päävalikkoon