Say hello to the iPhone (3.0)
Apple esittelee tänään
uutta 3.0-versiota iPhonen käyttöjärjestelmästä.
Median edustajille tarkoitetussa tilaisuudessa
tullaan saamaan pientä esimakua siitä, minkälaisia
uudistuksia on odotettavissa todennäköisesti kesällä
julkaistavan uuden iPhone-mallin myötä. Oletettavasti
tapahtuman jälkeen tulevat jakoon uudet versiot
ohjelmistokehitystyökaluista, jotta ohjelmoijat
voivat alkaa hyödyntämään käyttöjärjestelmän
mahdollisuuksia jo ennen julkaisua.
Mitä sitten on tulossa "uuteen iPhoneen"? Tästä
liikkuu paljon ristiriitaista tietoa, tai huhuja
pikemminkin. Kopioi+Sijoita on yksi niistä
toiminnoista joiden puutteesta iPhonea on tähän asti
kritisoitu, ja lähes kaikkien mielestä se on nyt
tulossa mukaan. Miksi se sitten kesti niin kauan?
Teknisestihän tuo ei ole vaikea toteuttaa, mutta
käyttöliittymältään se on hyvin hankala toteuttaa
mielekkäästi tämäntyyppisessä laitteessa. Itse olen
monesti tätä toimintoa kaivannut, milloin missäkin
tilanteessa. Useimmiten haluan kopioida ja sijoittaa
tekstiä internetiä selaillessa. Muita toimintoja
joiden uskotaan tekevän debyyttinsä on
multimediaviestien lähettäminen ja vastaanotto,
jotain mikä muissa puhelimissa on ollut jo kauan.
Videon kuvaaminen kameraohjelmassa ja iPhonen
käyttäminen modeemina ovat nekin monen mielestä
uudistuslistalla. Tuota jälkimmäistä olen itsekin
kaipaillut. Multimediaviestit ovat itselleni se ja
sama, en ole yhtään elämässäni lähettänyt ja
vastaanottanutkin ehkä jopa kahdesti. Nämä on
tietenkin kaikki epävirallista tietä saatavissa jo
nyt mutta siihen en halua ryhtyä, koska tiedän että
Apple jos kuka nämä toteuttaa joka tapauksessa
parhaiten.
Odotan mielenkiinnolla iltaa, enkä varmasti ole
ainoa. Toistaiseksi liveseurannan saatavuudesta ei
ole tietoa, mutta Applen tekemisiä vähänkään tätä
tiheämpään tahtiin seuraavat sivustot ovat varmasti
täynnä asiaa aiheesta kun julkistukset saadaan
tietoon.
