Kamera saapui!

Nikon D80 saapui eilen kotosalle. Paketissa oli kaikki vermeet mitä pitikin joten purkasin paketit ja laitoin akun latautumaan. Voitte varmaan kuvitella miten tuskallista on vain istua (jos ei ole parempaa tekemistä) uusi kamera nenän edessä mutta sillä ei voi kuvata. Onneksi Nikon oli kuitenkin ajatellut kärsimättömiä kuvaajia nopealla laturilla. Muistikortti vielä "vanhasta" Canonista ja menoksi. Kuvia löydät Valokuva-painiketta seuraamalla (Flickr). Kamera tuntuu hyvin muotoillulta ja jämäkältä kädessä, ja 18-135 mm Zoom-Nikkor -objektiivista saa myöskin tukevan otteen zoomailua ja manuaalitarkennusta ajatellen. Kuvat ovat tähän asti onnistuneet omasta mielestäni hienosti, tosin olen käyttänyt runsaasti P-, Auto- ja lähikuva-asentoja. Manuaalin käyttö pitää oikeasti opetella seuraavaksi, ja sitä varten vieressäni odottaa sentin paksuinen (!) Nikonin ohjekirja. Sentin paksuus ei muuten kuulostane hääviltä, mutta koko kirja on suomeksi! Kameran mukana ei pikaisen etsimisen jälkeen näytä tulleen yhtään vieraskielistä paperia tai edes sen palaa, mikä on minusta hieno juttu koska yleensä muunkielisiä harvemmin tarvitaan ;) Mukana tuli myös omassa myyntipakkauksessaan Nikonin SB-400 -salamalaite, jota pääsin tosin testaamaan vasta tänään, koska en löytänyt siihen pattereita. Ennen kuin otin sen pois paketista, ajattelin vielä että tuskin tätä tarvitsen paljonkaan, kun D80 itsessään sisältää salaman eikä tässä ole kääntyvää välähdyspäätä. Eikö mitä: kyllähän se kääntyy se välähdyspää! Kerrassaan mainiota. Kokonsa puolesta SB-400 mahtuu vaikka taskuun kätevässä suojapussissaan.
Mutta jotta kaikki ei kuulostaisi liian hienolta kerron, että kamerassa kuitenkin
on yksi vika: näytössä on yksi punaisena loistava pikseli. Ei kovin häiritsevä, mutta harmittaa jonkun verran ihan uudessa kamerassa. Voin muuten tässä vaiheessa suositella Nikonin esimerkillisen hienoa tukipalvelua: sinne voi netin kautta lähettää kysymyksen johon Nikon vastaa sähköpostitse - suomeksi. :)

Nikon D80

Tuohon sitten päädyin. Verkkokauppa.comissa pääsin testaamaan sitä ja se tuntui todella mukavalta kädessä. NetAnttilan ale-tarjous oli niin hyvä, että tilasimme kameran sieltä. Settiin kuuluu:
Nikon D80 runko, 18-135 mm objektiivi sekä SpeedLight SB400 -salama. Toimitusajaksi luvattiin noin viikko. Kuulumisia ja kuvia luvassa :)

Uudet iMacit, iLife '08 ja iWork '08

Apple julkisti tiistaina 7. päivä elokuuta odotetusti uuden iMacin. 20- ja 24-tuumaisilla kiiltävillä näytöillä varustetut koneet ovat saaneet uuden alumiinista ja lasista valmistetun kotelodesignin, jota täydentää näytön ympärillä oleva musta kehys. Uudet iMacit ovat edeltäjiään ohuempia, ja muistia on nyt mahdollista lisätä vain yhden ruuvin irrottamalla. Myöskään laskentatehoa ei ole unohdettu: prosessorina iMacissa toimii Intel Core 2 Duo, joka hyrrää mallista riippuen 2,0 tai 2,4 GHz:n taajuudella. Kalleimmassa mallissa on kuitenkin vielä näitäkin vauhdikkaampi 2,8 GHz:n Core 2 Extreme. Hinnat alkavat 1200 euron tietämiltä.
www.apple.com/fi/imac

Samassa tapahtumassa päivittyivät myös iLife ja iWork versioihin '08. iLifen ohjelmat saivat pieniä parannuksia lukuunottamatta iMovieta, joka uusittiin täysin, ja se palvelee nyt videokirjasto-ohjelmana, jossa elokuvien tekeminen on helppoa ja äärimmäisen nopeaa. iPhoton uusin ominaisuus on Events, joka ryhmittelee valokuvat tapahtuman mukaan, olettaen että yhdellä päivällä on yksi tapahtuma. Mikäli joku tapahtuma kestää useamman päivän tai yhdellä päivällä on useampi tapahtuma, on tapahtumien yhdistäminen ja toisistaan erottaminen helppoa ja nopeaa. Uusi iPhoto toimii myös saumattomasti yhteen tuoreen .Mac Web-gallerian kanssa, jonne myös ystävät ja perheenjäsenet voivat lisätä omaa sisältöään, jos niin haluat. .Mac sai myös 10 Gt levytilaa, aiemman 1 Gt:n tilalle. Muiden ohjelmien päivitykset olivat melko pieniä, kuten sanottu, mutta mainitaan muutama: iDVD sai uusia teemoja, iWebiin tulivat Web-vimpaimet (kuten Google Maps tai AdSense), GarageBandiin tuli Magic GarageBand-toiminto ja tuki 24-bittiselle äänelle.
iWork päivittyi Pagesin ja Keynoten uusilla versioilla sekä uudella Numbers-ohjelmalla, joka on Applen taulukkolaskentaohjelma. Pagesissa on nyt erillinen tekstieditoritila sitä kaipaaville, Keynoteen tuli uusia animaatioita ja kuvatyökaluja, ja Numbers-ohjelmalla taulukoiden teko on helppoa ja niistä saa helposti hienoja.
www.apple.com/fi/ilife
www.apple.com/fi/iwork

Digijärkkäriasiaa taas

Pääasiassa Apple-blogihan tämä on mutta menee otsakkeen "kaikenlaista muutakin" alle. Aihe kuitenkin kiinnostaa niin suuresti etten voi olla kirjoittamatta. Nimittäin taas esiin tuli tämä digijärkkäriasia. Nyt kun olen hieman pähkäillyt tässä vaihtoehtoja ja Haminan Rai-Kuvassakin käytiin "luennolla", alkaa Nikon D80 tuntua sopivalta vaihtoehdolta. Tukea tämän hankintaan olen saanut taas erittäin paljon Omenamehu.org-sivustolta, ja itseasiassa nimimerkki tele tilasi sellaisen tänään itselleen. NetAnttilan tarjouksessa runko ja salamalaite sekä 4 Gt:n muistikortti oli 799 euroa. Verkkokauppa.comin hinnoilla pelkkä runko maksaa 856 euroa. Rai-Kuvasta on vielä kysyttävä tarjousta tästä setistä ja objektiivista. Tänään tuli tietämättömyyttään kyseltyä D40x -mallista. Huomenna luultavasti soittavat sieltä, täytyy korjata tilanne.

Applen lehdistötilaisuus tiistaina 7. elokuuta

Kuten otsikosta näkyy, Apple pitää tuolloin lehdistötilaisuuden, jossa kuulemma myös Steve Jobs on mukana. Tilaisuuden sanotaan keskittyvän Maceihin, joten useimmat odottavat uutta iMacia sekä tietoa Mac minin kohtalosta. On nimittäin arvailtu, että sen valmistus saatetaan lopettaa. Itse odotan eniten uutta iLifea, koska se on osoittautunut itselleni korvaamattomaksi ohjelmapaketiksi. Myös "oikeaa" video-iPodia on povattu julkaistavaksi piakkoin, mutta tehdäänkö se tiistaina, jää nähtäväksi, kuten myös muut julkistukset. Tässä vaiheessa liikkeellä on vain huhuja, joten ei ole lainkaan varmaa tietoa siitä mitä Mac-aiheista lehdistötilaisuudessa tullaan näkemään. Mielenkiinnolla odottelen ja toivon jotain sellaista josta myös nykyisten Macien omistajat pääsevät nauttimaan. :)

Digijärkkäri suunnitelmissa

Alkoi tuossa vähän aikaa sitten tekemään kovasti mieli ostaa digitaalinen järjestelmäkamera. Kuluvan vuoden ajan olen kuvannut PowerShot S3 IS:lläni, mutta vajaa viikko sitten kaivoin esille Minoltan X-700 -filmijärkkärin. Huomasin että siinä oli uusi rulla, johon oli ehkä pari kuvaa otettu. Lähdin ulos pihalle, laskeva aurinko antoi pehmeää valoa. Etsin sopivia kukkia, tarkensin ja aloin räpsimisen. Heti kävi selväksi miksi järkkäri oikeasti on mielestäni niin paljon tavallista kompaktia mukavampi ottaa kuvia: tarkennus ja zoomaus, ja sokerina pohjalla on sulkimen ihana räpsähtely. Kompakteissa ja pokkareissahan suljinta ei ole, joten niissä on "feikkisuljin", joka yleensä tarkoittaa kaiuttimesta toistettavaa sulkimen ääntä. Mutta se ei koskaan ole sama kuin oikea suljin. Kun laukaisinta painaa, tuntuu sulkimen räpsähdys selvästi kuvauskädessä ja kertoo näin että kuva otettu. Jos olet koskaan järkkäriä kokeillut, tiedät mitä ajan takaa. Käsisäätöjen mahdollisuus ja vaihdettavat objektiivit miellyttävät. Käsisäädöt löytyvät kyllä nykyisestäkin kamerasta, mutta koska tästä on tietääkseni ennen kaikkea haluttu tehdä helppokäyttöinen kompakti, vaativat ne monesti valikkoon menemistä. Lisäksi tähänkin saa laajakulma- ja telelisäkkeet, mutta se ei koskaan ole sama kuin se että koko putken voi vaihtaa tilanteen mukaan. Ja järkkärissä manuaalitarkennus hoituu itse objektiivista kääntämällä, PowerShotissani pitää painaa nappeja. Lopulta se tärkein syy miksi ostaisin järkkärin: paremmat kuvat. Hyvät säädöt parantavat oleellisesti lopputulosta.
Mikä merkki ja malli? Jaa-a. Itse asiassa se on aika iso kysymysmerkki. Pääasiassa Canonit kiinnostavat koska niillä taitaa olla todella hyvä maine ja ovat suosittuja. Mallivaihtoehtoja lienee kaksi: EOS 400D ja EOS 30D. Näillä 775 ja 1160 euron (hinnat Gigantti) kameroilla (hinnat EF-S 18-55mm -lasin kanssa) on hintaeroa jonkun verran, mutta EOS 30D taitaa olla seuraava hintaluokka EOS 400D:stä. On kuitenkin hieman kyseenalaista ominaisuuksien valossa, kannattaako rahat sijoittaa 30D:hen: siinä on 8 megapikseliä (400D 10mpix) eikä siinä ole pölynpoistoa, toisin kun 400D:ssä. Oikeastaan ainoa merkittävä puute 400D:hen verrattuna on juuri tuon pölynpoiston puuttuminen, sillä luultavasti yli 8 mpix kuvat olisivat jo turhan isoja ja vievät vain levytilaa, koska kuvia tulee enimmäkseen tietokoneelta katsottua eikä tarkkuus tällöin ole lähellekään tuota. Muiden seikkojen ainakin hintaeron perusteella luulisi olevan paremmin. Näitä toki täytyy käydä kokeilemassa, sillä kun on tämän hintaisesta työkalusta kysymys, ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa sikaa säkissä.