Sivut
RapidWeaver päivitetty
09.03.2010 23:30
Tänään oli viimein se hetki kun pääsin päivittämään sivujeni ylläpitämiseen käyttämäni RapidWeaver-ohjelman uusimpaan versioon. Vanhassa ei sinänsä ollut mitään vikaa, se toimi aivan hyvin, mutta sille ei yksinkertaisesti enää saanut päivityksiä ja uudet teematkaan eivät olleet enää yhteensopivia. Onhan sen käyttöönotostakin jo aikaa, ensimmäisen kokeilun sillä tein joulukuussa 2006.
Tämä uusi versio on melkoinen päivitys vanhasta. Jonkun verran on uusia toimintoja, mutta enimmäkseen samat toiminnot löytää nyt uusilta paikoilta, vielä hieman aiemmasta sileämmiksi hiottuina. Helppokäyttöisyys ei kuitenkaan ole kadonnut onneksi mihinkään.
Ohjelman hinta on äkkiseltään suolaiselta kuulostava 79 dollaria, mutta minä en ole maksanut näistä kahdesta versiosta edes yhteensä niin paljoa, ja vaikka olisinkin, ohjelma olisi maksanut hankintahintansa tähän mennessä moninkertaisesti takaisin.
Salaisuus on se, että molemmat versiot on hankittu MacHeistin mainioiden ohjelmanippujen mukana. Siis, monen sadan dollarin edestä softaa, muutamalla kympillä. Tässä viimeisimmässä nanoBundlessa tuli monta ohjelmaa, joita tuskin koskaan tulen käyttämään, mutta lähdinkin leikkiin juuri RapidWeaverin takia ja jo se yksistään oli kannattavaa.
iPhone-optimoitu Omenablogi
09.03.2008 22:53
Iloisia uutisia niille, jotka lukevat tätä blogia
iPhonella tai iPod touchilla! Omenablogista on nyt
Applen kämmenlaitteille soveltuva versio, ja sinne löytää tästä tai
sivupalkin painikkeesta.
iPhone-optimoinnin mahdollisti Applen iPhone SDK-betan mukana tullut versio Dashcodesta. Sen myötä on itse erittäin helppo tehdä Web-ohjelmia, oikeiden antaessa vielä odottaa itseään kesäkuulle.
iPhone-optimoinnin mahdollisti Applen iPhone SDK-betan mukana tullut versio Dashcodesta. Sen myötä on itse erittäin helppo tehdä Web-ohjelmia, oikeiden antaessa vielä odottaa itseään kesäkuulle.
Sivusto muutti
08.03.2008 16:18
KYMPin laajakaistan myötä muutin sivut uudelle
tilavalle palvelimelle. Nyt käytössäni on kokonaiset
500 Mt kotisivutilaa. Sivut toimivat muuten kuten
ennenkin, uudesta osoitteesta huolimatta. Vanhaan
osoitteeseen on järjestetty uudelleenohjaus.
Emme taidakaan käydä nyt Macworldin julkaisuja läpi, olette kuulleet niistä kuitenkin ;):
www.apple.com/fi/macbookair
www.apple.com/appletv
www.apple.com/itunes
www.apple.com/iphone
Emme taidakaan käydä nyt Macworldin julkaisuja läpi, olette kuulleet niistä kuitenkin ;):
www.apple.com/fi/macbookair
www.apple.com/appletv
www.apple.com/itunes
www.apple.com/iphone
Vanha osoite ja vähemmän tilaa...
30.07.2007 23:17
No niin. Ei tuosta
palvelinvaihdoksesta tullut oikein mitään, koska tuo
ilmainen palvelin ei anna ladata sieltä mitään
tiedostoja! Kauhea vääryys. Köröttelen Soneralla
siihen saakka kunnes saan jotain
järkkäiltyä...
Uusi osoite ja lisää tilaa!
28.07.2007 15:28
Sivuni muuttivat uuteen
osoitteeseen. Sen myötä käytössä on nyt 250 Mt tilaa
aiemman 25 Mt:n sijasta, joten nyt on helpompi
laittaa valokuviakin tänne. Saatan uusia itse
sivutkin jossain vaiheessa, mutta pitää vielä miettiä
koska nykyinen applemainen ulkoasu on toiminut hyvin.
:)
Dashcode... Nähdään lokakuussa!
15.07.2007 22:54
Äsken olin aikeissa
uudistaa hieman blogin widgettiä, mutta kävi ilmi
että Dashcoden julkinen beta-testaus on päättynyt,
eikä ohjelma enää käynnisty. Dashcodea voi käyttää
seuraavan kerran vasta Mac OS X Leopardilla, joten
uusi widget-versio antanee odottaa itseään lokakuulle
asti, ja sitä ennen ainoat muutokset tulevat
luultavasti olemaan ulkoasupainotteisia. Sääli, sillä
Dashcode on minulla toiminut oikein hienosti
beta-vaiheestaan huolimatta. Lokakuussa tavataan!
(ei, ei tuo tarkoita etten kirjoittaisi blogia
;))
Terveppä terve taas.
04.03.2007 11:04
Onpa ollut pitkä tauko kirjoittamisessa. Ei ole
jotenkin vaan ollut mitään aihetta mistä kirjoittaa,
vai olisitteko halunnut lukea merkintöjä joiden ainoa
sanoma on ettei tänään tapahtunut mitään ihmeellistä?
Sitähän minäkin!
No mutta kuitenkin. Vilniemen Yritykselle ollaan hankkimassa palvelintilaa (noin 100Mt) ja saattaa olla että voin siirtää myös omat sivuni sinne, jolloin osoitteeni lyhenisi paljon ja olisi helpommin muistettava. Katsotaan nyt mahtuuko sinne mitään noiden yrityksen sivujen lisäksi, kun Mmd.net ei jostain syystä enää tarjoa gigan kotisivutilaa. Syy miksi saatan saada tilaa kyseiseltä palvelimelta on se että olen suunnitellut ja toteuttanut Vilniemen Yrityksen nettisivut.

Omenablogin RSS-widgetti saatavilla
13.01.2007 19:18
Laitoin nyt Tiedostonjakoon ladattavaksi Dashcodella
tehdyn Omenablogin RSS-widgetin. Aikaisemmin en
saanut sitä onnistumaan, koska Rapidweaverin
RSS-asetuksista puuttui osoitteen edestä http://. Nyt
widgetin pitäisi toimia, ja siinä näytetään viisi
uusinta merkintää ja se näyttää uudet lukemattomat
merkinnät erityisellä merkillä varustettuina.
Takapuolelta voi säätää merkintöjen pituuksia.
Napsauttamalla merkinnän otsikkoa sitä vastaava
blogin sivu aukeaa selaimeen.
Poistin muuten latauksesta Macworld-widgetin, koska tapahtuma oli ja meni tuossa alkuviikosta, ja siellä tuli siis iPhone. Uusi versio, joka laskee aikaa Macworld 2008:aan, tulee luultavasti jo Leopardilla tehtynä ja lähempänä itse tapahtumaa. Mutta siihen on vielä pitkä aika, joten tässä vaiheessa KAIKILLE OIKEIN MEHUKASTA OMENAVUOTTA :)

RapidWeaver rekisteröity. Jippii!
20.12.2006 15:37
Kuten huomaatte sivujen laajentumisesta,
RapidWeaverin lisenssi saapui tänään. Nyt olen jo
ehtinyt lisätä tänne omia tiedtoja, kuvagallerian ja
tekniikkasivut. Mukavaa että se tuli. Olikin näistä
MacHeistin ohjelmista viimeinen, josta puuttui
sarjanumero. :)
Katotaan palvelinta iskän kanssa tänään, ehkä :)
Hyvin menee.
Katotaan palvelinta iskän kanssa tänään, ehkä :)
Hyvin menee.
RapidWeaver-kokeilu
17.12.2006 20:30
Tässä sitä nyt kirjoitellaan RapidWeaverilla. Todella
kätevältä vaikuttava ohjelma näiden blogien teossa,
ja tyylikkäitä ovat muutkin tällä tuotetut Web-sivut.
Näyttää siltä, että vaihdan iWebin tähän. En tosin
kokonaan hylkää iWebiä, sillä siellä on muutamia
muita sivustoprojekteja. Vielä kun saan sen isomman
palvelintilan käyttööni, niin hyvä.