Meidän perheeseen kuuluu Kirsi ja karvakorvat Onni ja Tahvo.

Tervehdys vaan kaikille täältä Kaakkois-Suomesta!

Aivan ensimmäinen koirani on Juli-vehnämme (-97), joka onkin ollut aivan mahtava, sen kanssa olemme saaneet opiskella koiran kouluttamista yms. ilman että olisi pitänyt pelätä kauheita virheitä, Julin kanssa tuli harrastettua agilityä ja TOKOa. Julin ollessa melkein 5-vuotta rupesin miettimään seuraavan koiran hankkimista. Olin ihastunut espanjanvesikoiriin etsiskellessäni miulle sopivaa rotua, perro vaikutti olevan juuri SE rotu miulle.

Vajaan vuoden kyselyjen ja odotuksen jälkeen, Tahvo saapui ilokseni Espanjasta 9 viikkoa vanhana vuonna 2002. Itse muutettuani omaan kotiin Tahvon kanssa paria vuotta myöhemmin, jäikin Juli asumaan meikäläisten luokse ja viettämään eläkepäiviään aivan rauhassa. Tosin Juli-mummo on usein myös meidän perheessä vierailevana tähtenä.

Toivoin saavani koiran, jolla olisi myös luonnetta ja mahdollisuuksia harrastaa ihan mitä vain keksittäisiin, vaikka agilitystä oli tullut miulle se päälaji. Niinhän siinä sitten kävi, että sitä saa mitä tilaa. =D Kaikkea ollaan matkan varrella koettu, mutta koskaan ei ole ollut mitään ylitsepääsemätöntä ongelmaa. Agilityssä on välillä meinannut epätoivo iskeä, kun Tahvon mielestä MITÄÄN ei voi tehdä helposti ja olenkin joutunut opettamaan sille joitakin esteitä useampaan kertaan eli pientä tahtojen taistelua siitä kumpi meistä päättää mitä tehdään...

Tahvo onkin ollut tietyissä asioissa kova ja toisinaan hyvinkin pehmeä. Mitään se ei ole pelännyt ja mitä vanhemmaksi Tahvo tulee, on se sitä hellyyden kipeämpi. Viimeisen vuoden aikana siitä onkin tullut oikea syli vauva ja se nauttii älyttömästi siitä, että pääsee ihmisten viereen/syliin makaamaan ja rapsutettavaksi.

Tahvon ollessa 4-vuotias rupesin ajattelemaan seuraavan koiran ottamista. Ekanahan olin ajatellut, että ottaisin tällä kertaa nartun, mielellään medi-kokoisena ja mustana. =D Nooh... Taloon tuli sitten Onni, joka oli siis uros, ruskea ja maxi! Ei siis mennyt ihan sillein mitä olin kuvitellut...

Tapasin Onnin Lappeenrannassa möllikisoissa ollessani ja ihastuin siihen. Tiesin toki että sen kanssa saattaisi tulla enemmän ja vähemmän ongelmia, koska Onni aristeli erilaisia asioita. Miulle tullessaan Onni oli 9 kk vanha ja nyt se on siis ollut miulla parisen vuotta. Kovasti ollaan tehty töitä ja monet ihmiset ovatkin kertoneet miten paljon poika on muuttunut alku ajoistaan. Muistan edelleen tosi hyvin sen hetken, kun Onni ensimmäistä kertaa tervehtikin ekana yhtä kaveriani eikä sen koiraa, koska sitä ennen Onnille oli ollut ihmisiä tärkeämpiä muut koirakaverit.

Edelleenkään Onni ei pidä kaikista ihmisistä ja saattaa haukkua niille. Varsinkin silloin kun sitä yritetään houkutella luokse, tuntuu että Onni painostuu liikaa tilanteesta. Kaikkein parasta onkin, että se saa tutustua ihmisiin omaan tahtiinsa. Nykyään kuitenkin kaikki tutut pääsevät osallisiksi Onnin pusuista ja karvakasasta, kun jätkä pyrkii syliin.

Molempiin olen ollut tyytyväinen, vaikka pojat ovat perusluonteiltaan aivan erilaisia. Molemmat ovat kuitenkin kotona rauhallisia, mutta tarvittaessa aina valmiita kaikkeen. Sekin on pojille yhteistä, että ne nauttivat vedestä eli meillä käydään joka ikisessä kuralammikossakin...

Meitä pääsee näkemään aina välillä agilitykisoissa ja Onnin kanssa näyttelyissä. Toivottavasti tulevaisuudessa Onnin (ja ehkä Tahvonkin) kanssa tokoilemassa. Tulkaa vaan rohkeasti juttelemaan jos näette meitä jossain päin...