Taustamusiikkin saatu lupa taiteilijalta. Kiitos Reijo!

Kuten nimikin jo kertoo me olemme
Tähtisiä. Olemme jo iäkkäämpiä ihmisyksilöitä emmekä ole
kumpikaan enää työelämässä.
Mieheni Esa on tehnyt elämäntyönsä UPM Kuusankosken tehtailla
ja minä Marjatta olen evp terveydenhuollon ammattilainen.
Meillä on kolme bichon tyttöä. Olga joka on vanhin ja Lyyli
sekä Emmi.
Kasvattajana olen vasta ihan noviisi ja olenkin jatkuvasti ollut
kysymässä neuvoja Heli Sarenilta sekä Sanna Karhulta. Heille
kiitos että ovat jaksaneet neuvoa kaikissa mahdollisissa ja
joskus tuntuu että olen kysellyt vähän mahdottomiakin.
Koirankasvatus on meillä todella pienimuotoista. Koko komppania
saa olla meillä samoissa tiloissa missä me itsekin olemme.
Asumme omakotitalossa Kuusankoskella ja kesäisin käymme aika
usein mökillämme jonne sinnekään ei ole meiltä matkaa kuin
kaksikymmentä kilometriä.
Minä hoidan koirien päivärutiinit ja kuljen niiden kanssa
näyttelyissä.
Isäntä on logistiikkapuolella ja tekee päivittäiset
lenkkeilyt.
Synnytyksissä mieheni Esa on avustavana henkilönä.
