News Archive 2008

23.12.08

Toivotamme kaikille oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta.

18.12.08

Sunnuntaina käväisimme Voittaja -08 näyttelyssä Minton kanssa. Minto oli ilmoitettu vielä nuorten luokkaan ja saikin sieltä ERI.n ja luokkavoiton. Paras uros kehästä sitten karsiuduttiin ilman sijoitusta. Hyvän arvostelun poika taas sai joka löytyy Minton sivulta. Muuten ollaan vietetty hiljaiseloa. Lumet lähti kaikki ja reki on taas varastossa odottamassa. Kärrytreenejä jatketaan pimeässä ja kurassa. Nyt on tosin pari päivää pysynyt pakkasen puolella joten juoksuttaminen on hiukan puhtaampaa touhua. 

Sain vihdoin ja viimein laitettua Galleria 2 kuvia SSKY:n näyttelystä ja muutaman myös Messarista. Kuvien laatu ei päätä huimaa, mutta hallissa on paha ottaa kuvia kun valo ei tahdo riittää. Videopätkää Iran ja Minton leikeistä on myös tulossa Videogalleriaan lähiaikoina.

26.11.08

Muutama uusi kuva lisätty Mintosta ja Irasta sekä pari kuvaa tämän päiväisestä rekiajelusta. Videogalleriassa myös pätkä toissapäiväisestä ajelusta. 

22.11.08

Maa on muuttunut meilläkin valkoiseksi ja pakkasta on ollut joten ollaan päästy jo parina päivänä tekemään 3-4 km rekilenkkejä. Koirat nauttii lumesta ja viilenneestä ilmasta silminnähtävästi ja reen vetäminenkin tuntuisi taas maistuvan. Iran juoksutkin on ohi onneksi, treenitaukoa tulikin sitten juoksujen myötä pidettyä vähän pakosta. Nyt ollaan taas päästy tositoimiin ja lumesta yritetään ottaa kaikki hyöty irti, meillä kun ei koskaan tiedä kuinka kauan tuota riemua kestää. Toivottavasti nyt kuitenkin pysyisi lumet maassa ja pakkaskelit.  

1.11.08

SSKY.n erikoisnäyttelyssä Vantaalla käytiin ja tulokseksi saatiin tällä kertaa EH ja nuorten luokan toinen sija. 23 malamuuttia ilmoitettu ja tuomarina toimi Maija Mäkinen. Arvostelu oli tiukkaa ja kovasti koiria juoksutettiin kehässä. Kehä tosin oli postimerkin kokoinen ja todella liukas matoista huolimatta joten juokseminen ei ollut kovin helppoa, mikä sitten monen koiran kohdalla liikkeissä näkyikin. Minto oli kyllä muutenkin ihan pallo hukassa koko päivän, mieletön tungos ja se, että Iralla on ollut juoksu päällä tämän viikon varmaan vaikutti asiaan. Ei se olisi edes aamulla halunnut kotoa lähteä mihinkään, olisi mieluiten varmaan jäänyt päivystämään Iran tarhan viereen. Kun päästiin kotiin olikin pojalla ihan toinen ääni kellossa, apaattisesta H.Moilasesta kuoriutui taas rehvakas nuori mies joka oitis säntäsi rinta rottingilla Iran tarhan viereen keikistelemään.  Minnalla ja Ramilla oli sen sijaan hieno päivä. Nemo oli PU2 ja Sade PN1, SERT, FIN MVA ja ROP.

SATEELLE TOIVOTAMME VIELÄ KERRAN HURJASTI ONNEA FIN MVA TITTELISTÄ.

26.10.08

Päivä Ylämaalla malamuttiväen kokoontumisessa vietettiin eilen ja perinteisesti hauskaa oli. Ilma näytti aamulla kotoa lähtiessämme sateiselta ja koko matkan vettä tulikin, mutta kun käännyimme hiekkatielle kohti Metjärven leirikeskusta sade lakkasi ja ilma kirkastui kuin taikaiskusta. Väkeä oli paikalla ihan kivasti ja uusia kasvojakin oli ainakin meille joku. Päivästä kehkeytyikin oikein hieno ja aurinkokin näyttäytyi hienosti. Koirilla päästiin ajamaan oikein hyvä lenkki. Lulltiinkin lähtevämme n. 7 km lenkille mutta kun hieman eksyttiin ja merkkaajien mittavirheen vuoksi totesimme takaisin tultuamme, että lenkki olikin ollut 11 km. Ei ihme että koirat alkoivat loppumatkasta jo hieman hyytymään.  Päivä kuluikin sitten muilta osin jo tuttuun tapaan ronskia huumoria viljellen ja muuten vain jutellen samanhenkisten ihmisten kanssa. Makkaraa paistettiin nuotiolla ja nauru raikui. Ennen kotiinlähtöä kokeiltiin vielä 4 koiran valjakkoa mönkijällä joihin osallistui Minto ja Nukka kärjessä ja Yepa ja Hino takana. Kaikki vetivät hienosti ja mitään erimielisyyksiä ei valjakossa syntynyt, vaikka kaikki koirat olivat vieraita toisilleen eikä ole koskaan työskennellyt yhdessä. Tästä on hyvä jatkaa ja tullaan jatkossakin kokeilemaan useamman koiran valjakkoa, ja tiedä häntä vaikka ne joskus kisaisivatkin yhdessä jos kaikki menee hyvin. Kiitos kaikille osanottajille, teitte taas päivästä hauskan, nyt jaksaa taas yksin puurtaa koirien kanssa tuolla pimeässä ja kurassa ja odottaa seuraavaa yhteistapaamista. Kuvia löytyy Galleria2:sta.

21.9.08

Viikonlopusta kehkeytyi tapahtumarikas koirarintamalla. Lauantaina oli Iran luonnetesti joka sujuikin oikein mallikkaasti. Koira toimi rotuunsa nähden varsin hyvin saaden lopputulokseksi 157 pistettä. Vahtikoiraa neidistä ei tosin tule, niitä piirteitä ei juurikaan löydy, mutta muuten tuntuisi pääkoppa olevan kunnossa. 

Iltasella käytiin vetolenkillä vielä paikallisen maatalousoppilaitoksen hevosreittejä hyväksikäyttäen. Siellä onkin hyvä juoksuttaa kun koirat saa kivasti virtaa hevosista jotka laiduntavat molemmin puolin tietä. Välillä hevoset juoksevat omalla puolellaan jonkun matkaa vieressä, tulee vähän kilpailuviettia koirillekin siinä. Ja välillä voi ottaa tuoretta hevonkukkua hiukopalaksi juoksun ohella.

Sunnuntaina lähdimme Minton kanssa Haminaan mätsäriin ja poika vei siellä koko potin kotiin ollen Best In Show.Ruokasäkki ja lahjakortti Kennel Rehulle olivat enemmän kuin tervetulleita palkintoja. 

Valokuvia molemmista tapahtumista laitoin Galleria 2.een, mätsäristä on kaikenmaailman koirista kuvia,  kun innostuin räpsimään. Lisäsin myös muutaman uuden kuvan Mintosta sen omaan albumiin.

14.9.08

Viimeinen kesälomaviikko on lopuillaan ja ilmat on ollut niin viileät, että koirat on päässyt juoksemaan kunnolla. Vuoroin pyörällä, vuoroin kärryä vetäen ja rengastakin on päästy vetämään. Syyspäiville ei päästy lähtemään Mikan töiden vuoksi ja niinpä lähdinkin lauantaina Minton kanssa Haminaan huskyporukan treeneihin lohdutukseksi. Hienosti poika toimi ensimmäsitä kertaa neljän koiran valjakossa. Kaksi huskyurosta keulassa ja Minton vieressä narttu jonka kylkeen poika ensin liimaantui tiivisti, vähän liiankin tiiviisti, mutta kun vaihdettiin koirien puolia, niin johan alkoi homma toimimaan. Intoa ei ainakaan pojalta puuttunut, ei sitä turhaan kutsuta Into-Mintoksi. Tästä on hyvä jatkaa ja ehdottomasti lähdetään samaan porukkaan jatkossakin hakemaan virtaa treeneihin. Ens kerralla päsee sitten Irakin mukaan.  Kuvia laitoin galleria 2 ja pari videopätkää löytyy etusivun linkistä. Loppupäivä sujuikin sitten koppien syyssiivouksen parissa. Kunnon pesut, tuuletukset ja puhtaat aluset, ja ei kun odottelemaan talven tuloa. Voi kun se olisikin parempi kuin viime talvi.  Ensi lauantaina onkin sitten Iran luonnetestin vuoro, siitä lisää kunhan käydään se suorittamassa.

6.9.08

Aamulla pakattiin taas pitkästä aikaa koirat ja kamppeet autoon ja lähdettiin Helsinkiin näyttelyyn. Molemmat oli ilmoitettu ja lähtivätkin mukaan, vaikka Ira loppuviikosta jyrsi punkinpuremiaan niin, että iho jo paikka paikoin rikkoutui ja jouduin nirhimään siltä karvoja sieltä täältä ettei kehittyisi mitään kummempaa. Kauluri kuurillakin oli pari päivää ja sekös oli Minton mielestä pelottava kokemus. Tarhassa käveli ensimmäisen puoli päivää pitkin seiniä tai sitten ei suostunut tulemaan kopista ulos. Sitten huomasi vissiin, että sama vanha se Ira se siellä pöntön sisällä on, eikä mikään avaruusolioiden vaihdokki, vaikka se siltä kyllä näyttikin tötterö päässä. 

Näyttely meni Minton osalta hienosti, PU2 ja SERT. Ira saikin sitten tyytyä H tulokseen tänään. Arvostelut on kirjattu kummankin omille sivuille. Kuvia näyttelystä löytyy täältä

Sieltä saa ottaa jos löytyy sellainen minkä haluaa tai sitten voin laittaa s-postilla.

3.9.08

Soitto kennelliittoon tuotti vihdoinkin tulosta ja iloksemme voimme todeta, että Minton lonkat on A ja kynärät O. Eli täysin terve poika.

29.8.08

Pientä päivitystä vaikka tapahtumia ei juuri ole ollut. Koirat on ollut kesälomalla ja nyt kun itsellä alkoi vihdoin ja viimein loma, niin on aikaa taas puuhastella niiden kanssa ja sopivasti onkin ilmat viilenneet ja tarhassa tuntuu virtaa alkaa löytyvän. Viime viikolla laitettiinkin valjaat päälle ekaa kertaa ja vauhti olikin melkoista. Tämä viikko onkin mennyt ensin mökkeilemässä ja kotiin tultuamme alettiin tarharemonttiin joka on hyvällä mallilla. Minton kuvista ei vieläkään ole tullut tietoa, ei auttanut vaikka soittelinkin jo viikolla kennelliittoon, täytyy vain vielä odotella tuloksia.  Ira sai paikan luonnetestistä syyskuulle, mielenkiinnolla odotan sitä, ihan kiva päästä PK-koiran jälkeen katsomaan miten malamuutti toimii vastaavassa tilanteessa. Ja jospa se hiukan avaisi tuota Iran sielunelämää sitten minullekkin. 

4.8.08

Minto kävi tänään silmätarkastuksessa ja lonkka ja kyynärkuvissa. Silmät oli terveet ja lonkka ja kyynärlausuntoja jäämme odottelemaan kennelliitosta.  Nukutus otti voimille, kotona makasi koko illan eikä herännyt edes vaikka jääkaapin ovi narahteli. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun Into-Minto on noin kauan aloillaan yhteen putkeen. 

Eilen käytiin Minton kanssa matchshowssa vähän mielenvirkistykseksi ja hienostihan sielläkin meni. Minto sai ensin sinisen nauhan, sitten voitti siniset ollen lopulta BIS 4. Ruokasäkki, koiranmakkaraa ja erinäisiä herkkuja oli sitten kotiinviemisinä. Ilma ei kyllä ollut mitä loistavin, vettä tuli välillä kaatamalla, mutta hauskaa oli.  Ilmat on viilennyt siihen malliin, että on päästy aloittelemaan jo pyörätreeniä ja kovasti tuntuisi koirilla virtaa olevan. 

13.7.08

Ruotsin reissu kunnialla tehty. Kotona ollaan jo oltu pari päivää, mutta nyt vasta ennättää kirjoitella tänne. Matka alkoi viime perjantaina, kun lähdimme iltapäivällä kohti Turkua  ja iltalaivaa. Satamassa tavattiin matkakumppanit, Sirpa ja Ipe, Minna ja Rami sekä Leena.  Sujuvasti laivaan ja sieltä hyttien etsintään. Paljon oli laivalla porukkaa ja koiriakin näkyi joka suunnassa. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin ja aamulla aikaisin saavuttiinkin sitten Tukholmaan. Ensimmäinen majapaikka oli Järnassa minun sukulaisten luona, noin 50 km Tukholmasta, jossa vietettiin pari yötä.

Sunnuntai aamuna lähdettiin aikaisin liikkeelle ja kohti näyttelypaikkaa. Kun hyvissä ajoin oltiin liikkeellä, niin saatiin parkkipaikat ihan hyvin ja läheltä, autojen tungoksesta ei vielä silloin ollut tietoa. Sisällemeno sitten aiheuttikin hieman harmaita hiuksia ja hampaiden kiristystä, mutta kaikesta kuitenkin selvittiin kunnialla ja ehdittiin hyvin kehien äärelle. Kehäjärjestelyt olikin ihan hyvät ja häkeille runsaasti tilaa reunoilla. Minton olin ilmoittanut junnuihin ja junnuurosten kehä olikin  erikseen, tuomarina niille toimi saksalainen Martha Heine. Suuria odotuksia ei ollut, kaveri kun tiputti elämänsä ensimmäisen kerran kaikki karvansa juuri ennen näyttelyä joten ulkomuoto pojalla on hiukan erilainen kun ennen. Pohjavillaa ei lainkaan koko koirassa ja päällykarvaakin vain siellä täällä. No, huumorilla kehään kun on kerran sinne asti lähdetty ja tavoitteena oli edes punainen nauha ja onnistunut esiintyminen. Kilpakumppaneita oli ilmoitettu 15 ja jokunen niistä taisi olla poissa. Minto kuitenkin sai ERI.n ja sijoittui jopa neljänneksi luokassaan, mihin täytyy tosiaan olla todella tyytyväinen. Ira esiintyi myös mallikkaasti ja oli taas tyylilleen uskollisena EH:n arvoinen, mikä olikin asetettu neidille tavoitteeksi, joten siinä mielessä kaikki meni nappiin. Leenalla ja Pyryllä meni myös esiintyminen hienosti ja tulos oli EH. Ilpon ja Topin esiintyminen päättyi kun Topi ei suostunut näyttämään hampaita, taisi olla kisajännitystä ja hiukan kujeiluakin pojalla mukana, kun kieli työntyi hampaiden väliin aina kun suun aukaisi. Niinpä he tulivat sieltä pois, turhaapa se on jos koira ei yksinkertaisesti suostu. Huhuista huolimatta siis Topi ei purrut tuomaria, arvostelussa vielä erikseen mainitaan että ei ole agressiivinen. Rami Ja Sade seuraavana meidän porukasta vuoroon, ja jännitys tiivistyi. Sade saikin sitten ERI:n ollen luokkansa toinen. HYVÄ SADE! Näin sitten Minna ja Rami joutui tarjoamaan kuplivat, ennen näyttelyä oli sovittu, että parhaiten pärjännyt tarjoaa. Sunnuntai ilta vietettiin grillaten ja miehet taisi hieman juhliakin. Kielikylpyä pojat ainakin harjoittelivat ahkerasti, jospa siitä jotain jäi mieleenkin. 

Maanantaina erottiin Leenasta ja Pyrystä jotka matkasivat iltalaivalla kohti kotisuomea, me muut lähdettiin ajamaan pohjoiseen, tarkoituksena ajaa ympäri ja viettää hieman kesälomaa samalla. Matkalla pysähdyimme Orsassa Jiepeers kennelissä katsomaan koiria ja tervehtimään. Torstaina päivällä meidän tiimi erkani porukasta ja lähti ajelemaan kotia kohti. Muut vielä jatkoivat matkaansa Luostolle ja Ivaloon. 

Yöpaikat löytyi mukavasti matkan varrella vaikka mitään ei oltu etukäteen varattu eikä suunniteltu. Yhtenä yönä saatiin jopa aivan ihana aittamajoitus.  Nyt jälkeenpäin ajatellen, aikaa olisi pitänyt olla vielä huomattavasti enemmän, nyt meni välillä ihan ajamiseksi vain ja paljon jäi hienoja maisemia ja paikkoja näkemättä. Hauskaa tosin oli ja nauraa sai taas kummasti vatsansa kipeäksi. Radiopuhelimet autoissa oli aivan loistava ratkisu. Niitä tullaan käyttämään jatkossakin ehdottomasti. Koirat tulivat mainiosti juttuun keskenään, ei yhtään rähinöitä eikä selkkauksia. Ja vaikka joutuivat paljon autoilemaan ja olemaan ketjuissa, niin kaikki meni aivan loistavasti. Yhdessä paikassa tosin Minto kiinnostui lehmähaasta niin paljon että kokeili paimenpojan tehoa kuonollaan, jospa nyt sitten muistaisi, että siinä on sähkö. Punkkeja Minto sai nahkaansa muutaman ja niitä irroiteltiin vielä kotimatkalla. Exspotit oli kyllä molemmille koirille laitettu mutta johtuisko sitten Minton karvattomuudesta, että pääsivät niin hyvin kiinni, Iralla ei ollut kuitenkaan yhtään. 

Suuret kiitokset loistavalle matka seuralle, todella mukava reissu. Tämän voimilla jaksaa taas odottaa seuraavaa tapaamista. Kuvia lisäilen Galleriaan sitä mukaa kun kerkiän niitä sinne laittamaan. Nyt on koirilla täysin kesäloma, syksyksi sitten seuraavat suunnitelmat. Kuvia on laitettu tänne .


15.6.08

Eilen lähdimme Minton kanssa Kotkan KV näyttelyyn piipahtamaan, ihanaa kun kerrankin näyttelyyn on noin 20 minuutin ajomatka. Näyttelypaikalle saavuttuamme löytyikin sieltä jo Minna ja Rami ja tietysti Sade tyttönen odottelemasta, niinpä liityimme joukkoon mukavaan ja leiriydyimme heidän viereen. 6 malamuuttia oli ilmoitettu tällä kertaa kehään ja kaikki oli kerrankin paikalla. Kehän alkua siinä odotellessa aika sujui mukavasti hyvässä seurassa. Ensin oli Minton vuoro ja kehästä tulikin ERI 1,  PU1, Sert ja Cacib. Arvostelu oli tällä kertaa aivan loistava, kirjasin sen Minton sivulle. Sade nappasi omasta kehästään ERI 1, PN 1, Sert ja Cacib. Niinpä sitten ROP kehään menivätkin sitten Minto ja Sade. Olin aivan varma, että Sade voittaa, on se niin upea tyttö, mutta tällä kertaa tuomari piti Mintosta niin paljon että sijoitti Minton ROP:iksi ja Sateen VSP.si. Eli eilen oli oikein iloisten koirien päivä, molemmat karvakorvat kun on aika iloisia ja hieman höppänöitä luonteeltaan. Omistajat taisi kyllä olla aika tyytyväisiä. Minto sai palkinnoksi pehmiksen, josta ei tosin kovin paljoa kerinnyt nauttia kun hotkaisi sen melkein kerralla, ahne kun on. Voittokahvit käytiin juomassa meillä kotona ja Minnan ja Ramin painostuksesta lähdin sitten vielä pyörähtämään ryhmakehässäkin. Siellä saatiinkin vain kokemusta, mutta on se hienoa kuitenkin sinne päästä käymään. Kuvia löytyy kuvagalleriasta.  

2.6.08

Pari uutta kuvaa sain aikaiseksi sekä Iran ja Minton kansioihin galleriassa. Minton Haminan näyttelyarvostelunkin sain vihdoin ja viimein kirjattua Minton omalle sivulle. Muuten on ollut aika hiljaiseloa koirarintamalla, säät lämpeni niin ettei juuri juoksutella hirveästi tarvi.  Uintikausi on tosin jo aloitettu, Ira uiskentelee entiseen malliin ja Minto lähinnä koheltaa rantavedessä. Saapa nähdä kehkeytyykö siitä tänä kesänä uimamaisteri.

22.5.08

TIIstaina lähdettiin Caritan kanssa käymään mätsärissä koirien kanssa. Carita halusi kokeilla Iran esittämistä ja hienostihan se sujuikin. Ira sai punaisen nauhan ja sijoittui lopulta punaisten kolmanneksi. Taitaa Iralla vaihtua seuraavaan näyttelyyn handleri, sen verran hyvältä näytti näiden kaverusten yhteistyö. Minto puolestaan sai ensin sinisen nauhan ja jatkokehässä voitti sitten kaikki siniset ollen lopulta BIS 5. Vähän alkaa olemaan pojan kehäkäyttäytymisessä toivomisen varaa. Täytynee ottaa vähän tehotreeniä sille, se häsellys kun näyttää siirtyneen myös kehään nykyään...  Onnistuipa tuo katkaisemaan näyttelyhihnansakin kun haistoi grillimakkaraa ohijuoksevalla pojalla. Onneksi refleksit toimivat ja sain persvilloista kiinni ennen kuin mitään katastrofaalista ehti sattua. Siinäpä olisi taas ollutkin selittelemistä kun pikku Minto olisi ensin kaatanut pojan ja sen jälkeen syönyt vielä sen makkarankin.  Mihinkähän me vielä joudutaan tuon touhutoopen kanssa??!!

18.5.08

Eilen käväistiin Minton kanssa Iitissä ryhmänäyttelyssä ja kotiintuomisiksi olikin sitten SERTi ja ROP tulos. Reissu oli mielenkiintoinen sikäli, että kaveri oli kuin järkeä vailla koko päivän. Osuutta asiaan on varmaankin sillä, että Iralla on nyt pari viikkoa ollut juoksu ja kaverit on joutunut olemaan erillään toisistaan. Minto on kyllä tarkkaan päivystänyt Iran tarhan vieressä,niin tarkkaan, että jossain vaiheessa luulin jo että sille pitä tarjota nitroja tai jotain. Näin se nuori poika alkaa ottaa miehen paikkaa pikkuhiljaa talossa. Onneksi alkaa nyt pahin olla ohi, muutama päivä vielä ja kohta saavatkin taas temmeltää entiseen malliin keskenään, josko tämä elämä sitten palaisi taas normaaliin päiväjärjestykseen taas. Parin viikon aikana on lenkkeilykin ollut hankalaa kun Minto ei halua jättää Iraa kotiin yksin kun pitäisi lähteä lenkille. Mutta mikäs sen mukavampaa kun pari ensimmäistä kilometria pyörän kanssa raahata vastaanhangoittelevaa vinkuvaa ja ulisevaa malamuutin jässikkää perässä joka tekee muutaman sadan metrin välein täystenän. No, takaisinpäin kotiin ollaankin sitten vastaavasti tultu aika kyytiä.

Irakin kunnostautui näyttämään malamuuttimaisen luonteensa eräänä aamuna kun löysi ihanan oravanraadon pihan viereisestä metsiköstä. Tuli tietysti ylpeänä näyttämään sitä minulle ja kun karjuin naama punaisena IRTI, niin siitäkös neiti sitten loukkantui. Paineli täysillä tarhaan aarteensa kanssa ja minä perässä. Lopputulos oli kuitenkin että lapionvarsi sai sen verran hammasta kun yritin kaivaa kurreparkaa pois sieltä hampaiden välistä, että tällä kertaa pitkin hampain sitten luovutin taiston suosiolla. Päätin että on parempi perääntyä tyylikkäästi kun kaverilla oli sen verran hullun kiilto silmissä ja itsellä kiire töihin, ei kerinnyt mitään pidempiä painiotteluita sillä hetkellä ottamaan. 

29.4.08

Ira täyttää tänään 2 vuotta. Niin aika kuluu ja pienestä karvapallostamme on kasvanut iso karvapallo. Juhlat jää tällä kertaa vähäisemmälle emännän iltavuoron takia. Aamupäivällä käytiin kuitenkin kävelyllä ja terassilla synttärikahvilla ja jäätelöllä. Koirat sai tietenkin omat jäätelönsä ja mielettömästi rapsutuksia. Ilmat on lämmennyt siihen malliin, että ihan pelkkä kävelyllä käyminen riittääkin. Mittari näyttää auringossa + 23 astetta, joten koirat on nääntymäisillään lämpöön muutenkin. Varsinkin kun talviturkki on vielä ainakin Mintolla hyvin tiiviisti paikallaan. 

27.04.08

Viikonloppuna oli taas puuhaa kaikenlaista. Perjantai aamuna pakattiin molemmat koirat ja eväät autoon ja lähdimme Repoveden kansallispuistoon Valkealaan päiväretkelle. Vähän mietitytti mitenkä Minto selvittää riippusillan ensimmäistä kertaa elämässään, mutta hienosti se meni. Ensimmäistä kertaa ylimennessä taisi hiukan pojalla hirvittää kun päätti että turvallisin paikka oli minun selän takana, takaisinpäin tulikin sitten jo edellä ja vauhdilla, niinkuin Mintolla on tapana tehdä kaikki muukin. Hieno päivä oli ja matkaa tehtiin noin 10 km. Puolessavälissä piti tosin paistaa makkarat ja juoda kahvit ja olihan koirillekin siankorvat mukana evääksi. Tähän aikaa vuodesta ja varsinkin aamulla aikaisin siellä on vielä aika rauhallista ja yksinään saa kulkea. Maisemat on kyllä aika huikaisevat siellä, lositava paikka vapaapäivän viettoon. 

Lauantaina lähdimmekin sitten Minton kanssa Lahden KV näyttelyyn. Ira sai jäädä tälläkin kertaa kotimieheksi, karvat kun edelleen lähtee ja lähtee. Enpä tiedä mistä sillä sitä turkkia riittää kun se ei muutenkaan kaksinen ole, näköjään sitä kuitenkin on. Minton saalis oli tällä kertaa ERI 1 PU4. Iran kanssa käytiin sitten illalla tyttöjen lenkki lohdutuksesksi ja kyllä on tyttö tyytyväinen kun saa omaa aikaa minun kanssa. Ira kun rakastaa leikkiä minun kanssa pallolla ja jos Minto on lähettyvillä, niin siitä ei tule mitään, riiviö roikkuu vaan villoissa kiinni koko ajan. 

20.4.08

Eilen kävimme Minton kanssa Alaskanmalamuuttien erikoisnäyttelyssä Jyväskylässä ja pää on vieläkin hiukan pyörällä, tosin nyt alkaa jo uskomaan todeksi sen että Minto oli PU 1, VSP ja sai ensimmäisen SERT:insä.  Ei kyllä ikinä olisi aamulla Jyväskylää kohti ajaessa uskonut, että meidän pieni Minto, suurella sydämmellä varustettu karvakorvamme räjäyttäisi koko potin itselleen,mutta näin siinä vain kävi.  Nyt on todistettu todeksi vanha sanonta: - Maasta se pienikin ponnistaa!!!!! Huikea suoritus pikku junnultamme kaiken kaikkiaan.

Osallistujia oli aika runsaasti, yli 30 urosta ja kaikien kaikkiaan yli 60 koiraa oli ilmoitettu näyttelyyn. Arvostelu oli lyhyt ja ytimekäs, kirjasin sen Minton sivulle. Olemme todella onnellisia ja tyytyväisiä koiraan, upea koira joka toimii kaiken lisäksi vielä valjaissakin ja omaa mitä kultaisimman luonteen.

Kuvia ei ole omasta takaa, mutta jos saan joltain joka näyttelyssä käytti kameraa , niin lisään sitten niitä Galleriaan.

Ira sai tällä kertaa jäädä kotimieheksi, siltä alkoi karvat pudota jo ennen kuin ilmoittautuminen oli päättynyt joten päätin etten vie sitä ollenkaan.

24.3.08

Lappeenrannan näyttely on nyt käyty ja Minto oli JUN ERI/1, PU 3 ja sai VARA SERTIN. Ira puolestaan tyylilleen uskollisena EH/4. Arvostelut kirjattu omille sivuille molemmilla koirilla.

17.3.08

Launtaina oli Tampereen KV näyttely johon molemmat koirat oli ilmoitettu, joten aamulla viiden aikaan koirat kyytiin ja puolinukuksissa matkaan. Matka sujui hyvin vaikka keli ei ollutkaan mitä parhain, mutta kun lähtee aikasin saa aika rauhassa ajella, eihän kukaan täysjärkinen ole Lauantai aamuna viiden aikaan liikkeellä... Perille päästyämme oli paikalla vielä aika väljää ja saimme koirien häkit hyvin ihan oman kehän reunalle. Koiria oli ilmoitettu 25 kpl, mikähän siinä on että kaikkiin näyttelyihin mihin omat ilmoitan on osallistujamäärä aika huikea??! Ilman suurempia odotuksia sitten Minton kanssa kehään ensimmäisenä. Junnuuroksia oli 5 kpl joista vain kaksi sai ERI:n ja Mintsu poika nappasi sen toisen vaaleanpunaisen nauhan sieltä. Tuomari tykkäsi, joskin sanoi että pojasta pitää vielä kasvaa mies, on vielä hiukan vauva, mikä on ihan totta. Minto käyttäytyi kehässä hyvin, joskin näyttelyt tuntuisi sen mielestä olevan vähän tylsiä. Parin kierroksen jälkeen kehässä on sitä mieltä, että nyt tää on nähty, lähdetään tekemään jotain kivaa... Tekee kyllä sen mitä siltä pyytää, mutta ei näytä hirveän kiinnostuneelta ja juokseminenkin on sitten vähän lönköttelyä.  Paras uros kehässä sijoittui sitten 4:si juuri sen vauvamaisuuden vuoksi. 

Iran luokassa oli sitten vain kaksi osallistujaa, Kola oli kilpakumppanina ja ennen kehää nauroinkin Sirkulle että mitenkähän nämä meidän mustat jättiläiset hurmaa tuomarin, varsinkin kun isot koirat eivät ollut tämän tuomarin suosikkeja.  EH:n sai sieltä kuitenkin ja oli luokkansa toinen. Iran olisi tuomarin mielestä pitänyt olla feminiinisempi, ja onhan tuo kyllä vä'hän "äijämäinen".. Tuomari vielä sanoi, että nämä kaksi koiraa voisi olla vaikka siskokset.  Arvostelut löytyvät kummankin koiran omilta sivuilta.

Kiitos Sirkulle ja Sakulle mukavasta seurasta, näyttelyt on ihan mukavia kun niitä ei ota turhan vakavasti =) Pääsiäisenä lähdetäänkin sitten Lappeenrantaan kokeilemaan onneamme. Siitä lisää myöhemmin.

27.2.08

 Alman talvipäivät on vietetty ja hauskaa kyllä oli. Ennakkosuunnitelmista poiketen lähdimmekin jo matkaan torstaina kun alunperin piti lähteä vasta perjantaina, mutta kun molemmilla oli torstai vapaa ja Sirpa vielä hiukan yllyttii, niin päätimme lähteä jo torstaina ajelemaan kohti Nurmesta. Loppujen lopuksi se oli hyvä ratkaisu koska saimme ajaa hyvässä kelissä, perjantaina olikin matkan varrella tullut taivaalta kaikkea mahdollista joka oli vaikeuttanut ajokeliä. Torstai ilta kuluikin sitten seurustellessa ja Ipen synttärikahvia juoden. Team Kukkila oli varustautunut jopa kakulla joka sitten yhteistuumin kahvin kanssa syötiin illan mittaan. Perjantaina pääsimmekin aamulla jo ihailemaan maisemia. Paikka oli kiva ja ulkoilumahdollisuudet ja reitit loistavia näin etelän immeisen näkökulmasta. Ja mikä tärkeintä siellä oli LUNTA, tuota harvinaista herkkua jota meilläpäin ei tänä talvena ole näkynyt. Aamupäivällä sitten heti sukset jalkaan ja koirien kanssa pienelle hiihtolenkille. Koirat oli aivan innoissaan kun pääsivät vetämään ja juoksemaan kunnon olosuhteissa, ehdin jopa epäillä että koira olisi yön aikana vaihtunut, niin innokkaasti Irakin toimi. Iltasella kävin vielä noin 3 km rekilenkin muiden valjakoiden mukana ja sielläkin mentiin aika haipakkaa kyytiä. Päivällä oli pitkän matkan kisailijoiden vuoro lähteä kisauralle, osa ajoi lenkin painojen kanssa ja osa ilman, meillä ei vielä ole asiaa niille pitkille matkoille. Ilta kuluikin sitten mukavasti saunoessa ja seurustellessa muiden kanssa makkaranpaiston ääressä. 

Lauantaina olikin sitten Mikan, Iran ja Minton koitoksen aika. Pienen yllytyksen jälkeen perjantaina Mika suostui lähtemään 9 km rekikisaan meidän hauvojen kanssa. Itse taisin jännittää enemmän kuin kisailijat kuinka niillä sujuisi, koko tiimi kun oli ensikertalaisia ja varsinkin kun minä hoidan kotona suurimmaksi osaksi koirien ajamisen. Lähdön jälkeen istuskelin sitten vain vatsa kipeänä odottelemaan meidän tiimin saapumista maaliin kauhukuvat mielessäni siitä mitä kaikkea siellä uralla voisi sattua. Loppujen lopuksi kaikki olikin sujunut ihan hienosti vaikkakin ensimmäisessä käännöksessä jo oli valjakolla ollut hieman erimielisyyksiä suunnasta, loppumatka olikin sitten sujunut hienosti. Lopputuloksena 7 sija 12 malamuuttivaljakosta ajalla 52.42. Eli kaiken kaikkiaan oikein hyvä suoritus näillä treeneillä mitä meillä on tänä talvena voinut tehdä. Rata oli lisäksi ollut todella rankka huimine ylämäkineen, oli tainnut kuski jossain vaiheessa epäillä jopa mielenterveyttään... Loppupäivä sujuikin sitten vuosikokouksen merkeissä ja sieltä sitten saunaan jonka jälkeen oli vuorossa arpajaiset. Palkinnot oli kyllä hienot ja niitä oli runsaasti, kiitos arpajaisten järjestäjille. Mika sai toivomansa sateenvarjon (jota meillä kyllä tarvitaan) ja muuta pientä sälää ja minulle, tai koirille , onnetar suosi hienon koiranherkkukorin mistä löytyi vaikka mitä. Ilta sujuikin taas kodalla makkaraa paistaessa ja erilaisia virvokkeita nauttien.

Sunnuntai aamu valkeni kirpeässä -21 asteen pakkasessa. Kuormanveto kisa oli sunnuntaina mutta sitä ei jääty katselemaan joten puolenpäivän aikaan olikin auto valmiiksi pakattu ja keula suunnattiin kohti kotia. Onneksi hyvissä ajoin lähdettiin, sillä keli oli kyllä todella surkea. Koirilla ei paljon korvat kotimatkan aikana noussut joten ilmeisesti oli aika väsynyttä porukkaa nekin.  

Ja kuten tutuksi on jo tullut näissä Alman tapaamisissa taas sai nauraa vatsansa kipeäksi ja vedet silmissä. Eli hauskaa oli vaikka jutut välillä menevätkin ihan älyttömiksi. Kiitos kaikille mukanaolleille erittäin hauskoista talvipäivistä. Erityis kiitos meidän talon tiimille, teitte taas reissusta ikimuistoisen. Näitä ehdottomasti lisää. Nyt vaan jännityksellä odottelemaan kesää ja täytyy vissiin alkaa treenamaan vatsalihaksia jo valmiiksi sitä varten, kestää sitten paremmin taas sen nauramisen.

Kuvia löytyy Galleriasta, paljon ei tällä kertaa tullut otettu, mutta jotain räpsäisyjä siellä nyt kumminkin on.

14.2.08

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ ! 

Minto ja Ira toivottaa kaikille karvaisille ja ei karvaisille kavereille oikein hyvää ystävänpäivää ja tietenkin emäntä ja isäntä yhtyvät toivotuksiin. Minto täytti maanantaina vuoden ja juhlisti sitä tarjaomalla kavereille koiranmakkara/riisi kakun keksienkera. Lahjaksi tuli luita, vinkuleluja sekä käynti eläinfysioterapeutilla missä niksauteltiin selästä nikamat kohdilleen ja hierottiin lihakset kokonaisvaltaisesti. Liikunta parantui käynnin myötä ja enään ei aristaa selkää . Parin viikon päästä sitten uusintakäynti ja tarkastetaan että nikamat pysynyt paikallaan.

Ira puolestaan tuskailee valeraskauden kourissa ja hoitaa vinkuleluja ja vinkuu niille takaisin heti kun lelu vingahtaa. Huomenna tulee kotisivuihin todennäköisesti jonkunasteinen katkos, vaihdamme liittymää ja näin ollen tulee osoite sivuille muuttumaan.  Talvipäiviä odotellaan kovasti ja kohtahan sinne päästään lähtemään, viikko enään aikaa.

26.1.08

Lunta ollaan tännekin saatu vihdoin ja viimein sen verran että just pääsee metsäteillä hiukan ajelemaan reellä ja kyllä sitä on yritettykin käyttää hyväksi niin paljon kun mahdollista, tästä riemusta kun ei taas tiedä kuinka kauan sitä kestää. Ira ja Minto vetävät molemmat hienosti vaikkakin Minto on se innokkaampi. Vahvistusta joukkoomme saadaan aina silloin tällöin Caritan uudesta koirasta joka tuntuu myös pitävän vetämisestä. Rolf on sekarotuinen aivan pikimusta isokoikoinen n. 9kk.n ikäinen nuori herra, ja tulee oikein mainiosti juttuun Iran ja Minton kanssa. Ira yritti tosin ensi alkuun näytellä kuningatarta, mutta rentoutui sitten kun huomasi ettei tulokkaasta ole uhkaa sille ja nyt ne jo temmeltävät kaikki kolme onnellisesti porukassa.  Laitan jossain vaiheessa hiukan uusia kuvia galleriaan kunhan saan kameran taas purettua. Tänään saatiin uusi tietokone vihdoin ja viimein kotiin ja menee hiukan aikaa että oppii sitä käyttämään kunnolla ja saa kaikki ohjelmat sinne asennettua.

10.1.08

Päivityksiä satelee harvakseltaan kun ei mitään ihmeellistä tapahdu tällä hetkellä. Vuosi vaihtui rauhallisesti ja kumpikaan koira ei ollut ilotulituksista moksiskaan, tosin sisälle pääsivät pahimman paukkeen ajaksi. Talvea ei meille sitten tänäkään vuonna tunnu tulevan kunnollista. Lunta saatiin tällä viikolla hiukan mutta juuri parastaaikaa on taas ihan vesikeli ja niinpä ne tuntuisi nämä vähäisetkin lähtevän taas pois.  Kolmisen kertaa ollaan päästy rekeä kokeilemaan, eipä siinä paljon hurraamista ole, koirien liikuttaminen on tällä hetkellä aika pitkälti vapaana juoksemisen ja ihan remmilenkkeilyn varassa. On nämä kurjia nykyään nämä talvet.....

Helmikuussa on onneksi ALMA:n talvipäivät, jos vaikka siellä sitten saisi harrastaa hieman talvilajeja koirien kanssa. 



News Archive:

News 2009 |  News 2007 | News 2006


 

Desing by Marja-Liisa | Copyright Virpi Salminen