|
Etusivulle
![]() Senni Ronkainen ![]() Niko Hauhia ![]() Vesa Syvelä |
Kalevan Kisat 24.-27.7. Tampereella
23.7.2008 Tampereen Kalevan Kisoissa ratkotaan tulevana viikonloppuna aikuisten suomenmestaruudet. Seurastamme lähtee viisi urheilijaa kamppailemaan Tampereelle.
Sohvi Seppälä puolustaa viime vuonna Lappeen-rannassa otettua SM-hopeaa naisten kolmiloikassa. Sohvi on
tämän vuoden tilastokakkonen tuloksella 13,23, tilastokärkeä pitää Elina Sorsa 13,47.
Sohvi osallistuu myös pituushyppyyn.Vasta 15-vuotias Senni Ronkainen osallistuu jo toisiin aikuisten SM-kilpailuihinsa, tänäkin vuonna Sennin lajit ovat 3-loikka ja korkeus. Sennin ennätys kolmiloikassa on viime vuodelta 12,00, tänä vuonna loikat ovat kantaneet lukemiin 11,78. Korkeudessa Sennin ennätys on hallista 170 ja kesän paras on viime viikonlopulta 165.
Miesten moukarissa Petri Mättölä lähtee tavoit-telemaan loppukilpailupaikkaa. Maaliskuussa heitetty
kauden paras tulos 69,78 oikeuttaa tilastossa seitsemänteen sijaan. Alkukesän ongelmista kärsinyt Petri on
parantanut hiljalleen tuloksiaan moukarin lennettyä viikko sitten lukemiin 68,95. Petrin viime vuonna heitetty
ennätys on 71,32.Vesa Syvelä juoksee 200 metriä. Vesa lähtee tämän kesän tilastoysinä jahtaamaan loppukilpailupaikkaa. Vesan ennätys on 21,96 ja kauden paras 22,10. Miesten kuulantyönnössä Niko Hauhia tarttuu ensimmäistä kertaa tänä vuonna miesten kuulaan. Nikon ennätys viime vuodelta on 17,67. Lajit päivittäin To 24.7 M moukari karsinta Petri Mättölä N korkeus karsinta Senni Ronkainen N pituus karsinta Sohvi Seppälä Pe 25.7 M kuula karsinta Niko Hauhia N pituus loppukilpailu Sohvi Seppälä (jos selviää karsinnasta) N korkeus loppukilpailu Senni Ronkainen (jos selviää karsinnasta) M kuula loppukilpailu Niko Hauhia (jos selviää karsinnasta) M moukari loppukilpailu Petri Mättölä (jos selviää karsinnasta) La 26.7 N 3-loikka karsinta Senni Ronkainen ja Sohvi Seppälä Su 27.7 M 200m ae ja lk Vesa Syvelä N 3-loikka loppukilpailu Senni Ronkainen ja Sohvi Seppälä (jos selviävät karsinnasta) Kalevan Kisojen kotisivu |
Yhteistyössä
|
|
sohvi.seppala(at)karhulanurheilijat.fi |