|
Etusivulle
|
Yhteenveto tuloksista 23.7-3.8.2008
5.8.2008 Teemu Poikela avasi kautensa Kirkkonummella 23.7 juosten 11,40 kilpailun ulkopuolella.
Lohja Junior Gameseissa 26-27.7 Jatta-Juulia Hanksi juoksi loistavan ajan T14 pika-aidoissa. Jatta-Juulian
voittotulos oli 12,44, tuuli puhalsi kuitenkin liian voimakkaasti, mittarin näyttäessä +2,9.
Jatta-Juulia juoksi myös 300 metrin kilpailussa lähelle ennätystään tulokseen 43,50.Jussi Vihtonen teki ennätyksesä P11 60 metrillä. Tulos 9,09 toi kilpailussa neljännen sijan. Jussi hyppäsi myös lähelle aikaisemmin viikolla hyppäämäänsä pituus ennätystään. Tulos 4,07 jäi siitä vain kaksi senttiä. Anni Vihtonen otti kaksi kakkossijaa T10 sarjan heitoissa. Keihäässä Anni heitti uuden ennätyksensä 22,59. Anni työnsi myös kuulantyönnössä lähelle ennätystään tulokseen 7,73, joka uupuu vain 6 senttiä ennätyksestä. Lisäksi Anni paransi lähes kahdella metrillä ennätystään kiekossa. Uusi ennätys kirjataan nyt lukemin 18,89.
Inkeroisissa 29.7 Mikko Karppanen työnsi ennätyksensä 14,45 M17 kuulantyönnössä. Anna
Karppanen työnsi kesän ensimmäisen kilpailunsa, N19 sarjassa Annan tulos oli 9,88. Moukarissa Snellmanin
siskokset jatkoivat hyviä suorituksiaan Netta heitti 40,37 ja Mette (13) T15 sarjan moukaria 37,73. P13 korkeudessa
Janne Hanski hyppäsi 144.Valkealan Elovalkea Sprintissä 31.7 Teemu Pohjalainen juoksi 100 metrin kakkoseksi tuloksella 11,09 -1,1. 200 metrillä Teemu juoksi ennätyksensä 22,22. Miesten 800 metrillä Miro Laurila juoksi kolmanneksi tuloksella 1.56,46. Lappeenrannan Junior Karelia Gamesissa 2.8 Jatta-Juulia Hanksi juoksi ennätyksensä 300 metrillä. Tulos 43,35 toi T15 sarjan kilpailussa voiton. Kilpailun toiseksi juoksi Marika Eerola ennätyksellään 45,69. Tytöt juoksivat myös 100 metriä, Jatta-Juulia 12,90 ja Marika 14,08. Senni Ronkainen ponkaisi T15 pituudessa tuloksen 4,92. Samu Halme juoksi 300 metrillä 41,59. Elimäellä 3.8 Netta Snellman moukaroi jälleen hyvin tulokseen 40,92. Jatta-Juulia Hanski hyppäsi ennätyksensä pituudessa, tulos 4,91 paransi 25 senttiä Jatta-Juulian ennätystä. Teemu Poikela juoksi 100 metrin voittoon tuloksella 11,63 -1,1. Kilpailujen tulokset löydät kilpailut sivulta |
Yhteistyössä
|
|
sohvi.seppala(at)karhulanurheilijat.fi |