Jakovlev Jak-9 T

Malliarvostelu

Ilmestyttyään markkinoille muutama vuosi sitten sai tämä Ukrainalaisen ICM:n valmistama Jak-9 sarja (ICM 4812) paljon positiivista huomiota osakseen, vaikka aivan virheetön se ei olekaan. Sarjasta saa rakennettua Jak-9 DD, T tai K version koneen. Ennen kuin pääsin edes hypistelemään mallia jouduin pesemään kaikki muoviosat Fairy-liuoksessa tahmean muottisilikonin poistamiseksi. Sarjan osien yhteensopivuus on kohtuullinen, tosin kittiäkin tarvitaan ja paikoin runsaastikin. Koneen kangaspäällysteinen takarunko ja ohjainpinnat on saatu hienosti jäljennettyä muoviin. Tosin takarungon alapuolelle ei ole jostain syystä tehty kangasverhoilua lainkaan. Joidenkin mielestä kangasverhoilun kuviointi voi olla liian näkyvä, mutta mielestäni sitä ei kannata hioa matalammaksi, makukysymys. Mallin mukana tulee Klimov M-105 PF moottori jonka voi jättää myös näkyviin, minulla se jäi kuitenkin moottoripeltien alle. Malli on uppoviivoitettu, tosin hieman karkeasti. Samoin upponiitit on kuvattu hieman turhan isoina, mutta olihan oikeakin Jak-9 aika ruovisti tehty sodan työjuhta.

Puolalaisessa Monografie Lotnicze sarjassa ilmestyneessä Robert Bock:in kirjassa Jak-7 ja Jak-9 oleviin mittakaavapiirroksiin verrattuna mallin päämitat ja muodot ovat OK, eli mitat ovat noin millin virhemarginaalin sisällä yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Nimittäin siivekkeet ovat yläpuolelta reilut kaksi millimetriä ja alapuolelta yli yhden millimetrin liian leveät. Itselleni asia selvisi vasta mallin maalusvaiheessa ja jätinkin siivekkeet alkuperäiseen asuunsa. Muutamia eroavuuksia piirustuksiin verrattuna löytyy, mm. siiven etureunan tyviosan muodossa ja jäähdyttäjien kulmikkuutena. Korkeusperäsimet ovat myös hiukan liian pienet, mutta niitä ei mielestäni kannata ruveta korjaamaan. Siiven paksuus on oikein siiven tyvestä siivekkeen sisäreunaan asti, mutta siiven kärkiosa on edestä katsottaessa noin 1 skaalamillin liian paksu. Jakeissahan siipi oheni kärkeä kohti ja kärkiosa oli hyvin ohut. Piirustusten mukaan Jak-9T koneissa ei ollut kuhmua runko-kk:n takaosan kohdalla, kuten ei muissakaan "pidennetyissä" M, D, DD tai K versioissa, tältä osin sarja on oikein.

Siiven profiilissa on myös korjattavaa, siiven johtoreuna on ohuempi ja siipiprofiilin paksuin kohta on taaempana kuin mallissa. Siiven kärkiosan ohennuksen, siipiprofiilin muodon ja jäähdyttimien kulmikkuuden korjasin hiomalla. Puuttuvan kangasverhoilun takarungon alapuolelle tein liimaamalla kaarien kohdille ohutta muovilistaa (saatavissa mm. Tmi Kuivalaiselta) ja hiomalla. Rungon alapuolella jäähdyttäjien välissä peltien saumat on kuvattu väärin, ne kannattaa kitata umpeen ja kaivertaa uudet saumat oikeisiin paikkoihin. Moottorin kummaltakin puolelta puuttuu muodostuskuvut ja nokasta vasemmalta puolelta puuttuu pieni pyöreä ilmanottoaukko aivan spinnerin takaa, nämä lisäsin malliini. Pitotputkea on siirrettävä neljä millimetriä siiven tyveen päin. Antennimasto on kaksi millimetriä liian lyhyt, teinkin uuden maston hammastikusta viilailemalla ja hiomalla. Puinen antennimasto on lisäksi vahvempi kuin muovinen ja kestää paremmin antennilangan vedon. Pakoputket ovat liian ulkonevat ja taipuvat liikaa taaksepäin, lisäksi ne näyttävät liian ohuilta. Tein uudet pakoputket piirustusten mukaisesti pyöreästä muovitangosta.

Ohjaamon sisustus on melko yksinkertainen, joten parantelin sitä hiukan. Lisäsin sinne kolme puuttuvaa trimmipyörää sekä happipullon ja muutaman puuttuvan vivun, jotka sijaitsevat ohjaamon sivupaneleissa. Sarjan tähtäin ja siihen liittyvä kiinnityskaari ovat käyttökelvottomat. Teinkin uuden kaaren ohuesta metallilangasta, johon sitten kiinnitin tekemäni uuden tähtäimen. Mittaritaulu on toteutettu siirtokuvana, joka ainakin minulla halkeili pahasti. Viimeistelinkin mittaritaulun kuntoon maalaamalla. Päätin tehdä vaihteeksi jotain erilaista ja rakensin mallini "lentämään". Tästä johtuen jouduin katkaisemaan spinnerin ja rakentelemaan siihen muutamia lisäyksiä pyörivää potkuria esittävän muovisen kiekon paikoilleen kohdistamiseksi ja kiinnittämiseksi. ICM:n sarjasta puuttuvan pilotin kaappasin Tamiyan Beaufighterista, tosin ukkoa piti muokata melkoisesti, että sen sai istumaan luontevasti Jakin kapeaan ohjaamoon.

Pintadetaljointien jälkeen pohjamaalasin mallin mattavalkoisella, jolloin pinnan virheet paljastuivat. Saatuani pintavirheet korjattua maalasin mallin uudelleen valkoisella. Seuraavaksi oli vuorossa esivarjostuksen maalaaminen kaikkiin saumoihin mustalla. Mallin esikuva oli suojamaalattu ns. vaaleammalla kahden harmaan sävyllä, joista tummempi harmaa oli "Wood Aerolak" (FS 6176 - 6320) ja vaaleampi harmaa "Medium Gray" (FS 6493) sekä alapintojen vaaleansininen "AII Blue" (FS 5466). Sekoitin sävyt Humbrolin maaleista. Wood Aerolak = 9 osaa Hu 128 + 1 osa Hu 34, Medium Grey = 9 osaa Hu 34 + 2 osaa Hu 28 + 1osa Hu 156. AII Blue = Hu 65 sävytetty hieman vihertävämmäksi ja tummemmaksi. Spinnerin punaisen sekoitin Revellin maalista n:o 330, johon lisäsin 10% valkoista. Tietoa venäläisten koneiden maalauksesta ja käytetyistä maaleista Toisen Maailmansodan aikana löytyy lisää täältä. Omassa mallissani oli paljon kehuttua runsasta siirtokuva-arkkia käyty leikkelemässä, sillä siitä puuttui maalauskaaviossa olevista konevaihtoehdoista puolet!? Tilasinkin Tmi. Kuivalaiselta AML Decalsin arkin N:o 48001, jossa on neljä konevaihtoehtoa. Valitsin koneyksilöksi Jak-9 T:n, joka oli 1. AE, 66 GIAP, 4. GIAD komentajan, Kaartin kapteeni Vyetrov Ivan Ivannovitchin kone toukokuussa 1944 Anichovon lentokentällä lähellä Baltian rintamaa. 117 sotalennollaan hän osallistui 32 ilmataisteluun ja saavutti 12 ilmavoittoa.

Historiaa

Jak-9 on pitkän kehityshistorian tulos, joka alkoi vuonna 1939, kun Stalin pyysi nuorta Jakovlevia suunnittelemaan uuden ajanmukaisen hävittäjän. Aikaa työn suorittamiseen hän antoi muutaman kuukauden. Jakovlevin suunnittelutoimisto työskenteli kellon ympäri kehittäessään uutta konetta, joka nimettiin I-26:ksi. ( "I" eli Istrebitel tarkoittaa venäjäksi hävittäjää ). Voimanlähteenä käytettiin uutta Klimov M-105 moottoria, joka oli venäläinen versio ranskalaisesta Hispano-Suiza HS-12Y moottorista. Stalin määräsi projektin kiireelliseksi ja Jakovlev sai kaikki tarvitsemansa resurssit uuden tyypin saattamiseksi mahdollisimman pian sarjatuotantoon. Venäjä näytti olevan selvästi luisumassa väistämättömään sotaan Saksan kanssa, ja kokemukset Espanjan sisällissodasta osoittivat, että punailmavoimilla ei ollut tasaveroista hävittäjää Messerschmitt Bf 109 vastaan.

Jak-1
Koneen kehitystyön ollessa vielä kesken ja monien muutos- ja parannussuunnitelmien ollessa vasta suunnittelupöydällä, aloitettiin sarjavalmistus. Koelentäjien mukaan I-26 oli erittäin ketterä ja sillä oli hyvät ohjainominaisuudet, mutta sen moottori oli pahasti alitehoinen. Ensimmäiset esisarjan koneet, joiden kiinteä aseistus käsitti ShVAK 20 mm tykin ja kaksi ShKAS 7.62 mm konekivääriä, menivät kokeiluyksiköille kenttätesteihin. Kokeiluyksiköiden antama palaute oli tyrmäävä. Kone oli käyttäjien mielestä alitehoinen, heikosti aseistettu ja vaarallisen epäluotettava. Luottamus koneeseen oli heikko, mutta Neuvostoliitto tarvitsi välttämättä uuden hävittäjän heti käyttöönsä, ja niin kone meni sarjatuotantoon. Jakovlevin suunnittelijat työskentelivät kuumeisesti saadakseen lastentaudit poistettua. Vuoden 1940 lopussa tyyppi uudelleennimettiin Jak-1:ksi Stalinin määräyksestä. Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 oli jo lähes 400 Jak-1 konetta rakennettu. Puutteistaan huolimatta Jak-1 oli parempi kuin Polikarpovin vanhat hävittäjät, mutta se oli selvästi alakynnessä taistellessaan Me 109 vastaan.

Jak-1:n kehitystyötä jatkettiin ja kesäkuussa 1941 lensi ensilentonsa uusi kevennetty Jak-1, jossa oli parannettu starttiteholtaan 1210 hp Klimov M-105PF moottori. Koneen suorituskyky parani nyt selvästi, huippunopeuden noustessa 585 km/h. Kaksi kevyttä konekivääriä korvattiin yhdellä raskaalla 12.7 mm aseella. Uuden Yak-1:n paras valtti taistelussa oli ketteryys, joka oli ylivoimainen verrattuna Me 109 tai Fw 190 koneisiin. Jak-1:llä kyettiin operoimaan huonoiltakin kentiltä ja sen kenttäkelpoisuus oli hyvä. Vuoden 1942 alkupuolella Jak-1 oli jo pidetyin rintamakäytössä olevista uusista neuvostohävittäjistä.

Syksyllä 1942 saatiin käyttöön uusi Jak-1M ("M" eli "Modifikatsirovanny" Modifioitu), jossa oli suuri joukko parannuksia aiempiin mallehin verrattuna. Tärkein muutos oli kolmiosaisen "kuplakuomun" asennus. Lentäjän pään ja harteiden suojaksi saatiin 75 mm paksu panssarilasi ja radiosta tuli enemmän tai vähemmän vakiovaruste. Koneeseen voitiin asentaa myös kamera tiedustelua varten ja kannuspyörästä tehtiin sisäänvedettävä. Jak-1:n valmistus loppui syksyllä 1943, kaikkiaan 8721 konetta rakennettiin. Jak-1M säilyi rintamakäytössä sodan loppuun asti. Yksi tunnetuimmista Jak-1 piloteista oli venäläinen naislentäjä Lilya Litvak, joka toimi lentueenpäällikkönä kokonaan miehistä koostuvassa lentorykmentissä. Hän saavutti 12 ilmavoittoa ennen kuolemaansa 1.9.1943 21 vuoden iässä.

Jak-3
Jak-1:n tuotanto lopetettiin resurssien vapauttamiseksi uuden parannetun mallin, Jak-3:n tuotantoa varten. Usein sekaannusta aiheuttaa seikka, että Jak-3 nimitystä käytettiin kahdesta erilaisesta koneesta. Alkuperäinen Jak-3 ( I-30 ), jonka moottorina oli Klimov M-105P, muistutti paljon Jak-1:ä, mutta oli kokometallirakenteinen. Aseistusta oli lisätty, siivissä oli nyt ShVAK tykit normaalin runkoaseistuksen lisäksi. Kokometallirakenteen ja lisätyn aseistuksen aiheuttama painon nousu verrattuna Jak-1:een, jossa oli sama moottori, johtivat suorituskyvyn heikkenemiseen ja ensimmäinen Jak-3 versio päätettiin hyllyttää syksyllä 1941. Toinen versio säilytti nimen Jak-3, vaikka ei ollutkaan uusi tyyppi vaan edelleen kehitetty Jak-1. Moottorina oli tarkoitus käyttää uutta 1500 hevosvoiman Klimov M-107 moottoria, mutta koska se ei ollut vielä valmis sarjatuotantoon, käytettiin edelleen Klimov M-105PF moottoria.

Merkittävimmät erot Yak-1:een verrattuna olivat lyhyempi kärkiväli, kuplakuomu ja uudelleen sijoitettu öljynjäähdytin. Alkusarjan Jak-3 koneissa oli sama aseistus kuin Jak-1M:ssä, mutta suurimmassa osassa sarjatuotantokoneita aseistuksena oli jo kaksi 12.7 mm konekivääriä yhden spinnerin läpi ampuvan 20 mm ShVAK tykin lisäksi. Koelennot aloitettiin alkuvuonna 1943 ja Jak-3:n suorituskyky osoittautui jopa suunniteltua paremmaksi. Uusi hävittäjä saavutti 680 km/h (3700 m) huippunopeuden ja oli erittäin liikehtimiskykyinen matalalla. Operatiiviseen käyttöön Jak-3 tuli kesäkuussa 1943, jolloin se kohtasi ensi kertaa Luftwaffen hävittäjiä operaatio Citadelin aikana, Kurskin taisteluissa. Punapilotit olivat haltioissaan koneesta, joka oli ensi kertaa parempi, kuin mitä saksalaisilla oli panna heitä vastaan. Kuitenkin lastentaudit, erityisesti heikko laskuteline, viivyttivät täysimittaisen tuotannon käynnistymistä ylimääräisellä vuodella.

Jak-3U suunniteltiin alunperin kokometallikoneeksi varustettuna 1650 hevosvoiman Klimov M-107 moottorilla. Kuitenkin suurin osa valmistuneista koneista oli sekarakenteisia. Jak-3U oli rakenteeltaan lähes täysin samanlainen kuin Jak-3 ja uuden Klimov moottorin asentamiseksi tarvittiin vain vähän muutostöitä. Jak-3U koneita valmistettiin vain pieni määrä ja ne tulivat palvelukseen myöhään syksyllä 1944. Jak-3 oli yksi pienimmistä ja keveimmistä "päähävittäjätyypeistä" toisen maailmansodan aikana, mukaanluettuna kaikki sodan osapuolet. Sen hyvä teho-paino suhde takasi sille erinomaisen suorituskyvyn. Hyvän kuvan koneen tehokkuudesta antaa Luftwaffen tiedote hävittäjäyksiköilleen, "taistelua uutta Jak hävittäjää vastaan, jolta puuttuu jäähdyttäjä nokan alta, on vältettävä kaikin keinoin" ! Viimeinen Jak-3 rakennettiin 1946, jolloin kaikkiaan 4848 konetta oli valmistunut.

Jak-7
Jak-1 ja Jak-3 edustivat kehityksessä Jakovlevin "kevyitä" hävittäjiä. Samanaikaisesti Jakovlevilla oli kehitteillä myös "raskaiden" hävittäjien haara, joka sai alkunsa Jak-7:stä. Jak-7 suunniteltiin alunperin kaksipaikkaiseksi jatkokoulutuskoneeksi, valmentamaan oppilaita ennen siirtymistä yksipaikkaisiin "kuumiin" koneisiin, lisäksi sitä oli tarkoitus käyttää myös yhteyskoneena ja nopeana kuljetuskoneena. Uuden koneen perustana oli I-26, johon lisättiin toinen ohjaamo ja kaksoisohjaimet. Myös siipeä levennettiin, sivuvakaajaa korotettiin, laskuteline tehtiin kiinteäksi ja aseistus vähennettiin käsittämään vain yksi 20 mm tykki, joka oli asennettu potkurin keskiöön. UTI-26:n prototyyppi lensi ensilentonsa 4. heinäkuuta 1940 ja sen lento-ominaisuuksia pidettiin jopa parempina kuin I-26:n. Kaksipaikkainen UTI-26 erosi kuitenkin niin paljon I-26:sta, että niiden rakentaminen samalla tuotantolinjalla olisi ollut vaikeaa. Tämän takia, sekä rintaman vaatiessa jatkuvasti uusia hävittäjiä, Jakovlevin suunnittelutoimisto esitti, että kaksipaikkainen tyyppi muutettaisiin yksipaikkaiseksi mahdollisimman vähäisin muutoksin, jotta molempia versioita voitaisiin valmistaa samoilla tuotantolinjoilla.

Yksipaikkaisessa hävittäjäversiossa laskuteline muutettiin sisäänvedettäväksi, opettajan istuin poistettiin ja tilalle asennettiin 100 litran siirrettävä polttoainesäiliö, jolloin koneen toimintamatka kasvoi 820 kilometriin. Säiliö poistettuna koneella voitiin kuljettaa yksi matkustaja tai postia. Tyyppimerkinnäkseen kone sai Jak-7A. Aseistuksena oli kaksi Berezin UB 12.7 mm konekivääriä ja yksi 20 mm ShVAK tykki. Lisäksi voitiin ottaa joko kuusi RS-82 rakettia tai kaksi FAB 100 kg pommia. Ensimmäiset Jak-7A hävittäjät tulivat rintamayksiköihin loppuvuodesta 1941. Lentäjät pitivät koneen raskaammasta aseistuksesta ja hyvistä ohjainominaisuuksista. Osa alkuperäisistä sarjatuotantokoneista oli kaksipaikkaisia Jak-7V ("Vyvozoni" eli "tutustumis") koneita. Niiden kiinteä laskuteline voitiin varustaa suksilla talvioperointia varten. Mutta jo vuoden 1942 alkupuolelta lähtien Yak-7V koneetkin varustettiin sisäänvedettävällä laskutelineellä. Osaa niistä käytettiin myös lähitiedusteluun, yksinkertaisesti takapenkin matkustajalle annettiin kamera ja käskettiin kuvata. Kaksipaikkaisesta harjoituskoneesta kehitettiin vielä erikoinen, nopea "kuriiri" versio matkustajan kuljettamiseen, jolloin koneen takaohjaamosta poistettiin kaksoisohjaimet. Tyyppi sai tunnuksen Yak-7K ("Kuryerski" or "kuriiri").

Kuitenkin pääosa Jak-7 koneiden tuotannosta oli yksipaikkaisia hävittäjiä, eniten valmistetun version ollessa Jak-7B, jonka valmistus alkoi vuoden 1942 alkupuolella. Suurimmat eroavaisuudet Jak-7B:n ja aiempien versioiden välillä olivat Jak-7B:n lyhyempi kärkiväli, RSI-4 radio ja useat aerodynaamiset muutokset. Kesään 1942 mennessä Jak-7B:n voimanlähteeksi saatiin parannettu Klimov M-105PF moottori. Lisääntynyt lentokonemetallien saanti mahdollisti metallisten H-tyyppisten siipisalkojen valmistamisen Jak-7B:n puisten tilalle ja samalla pienen polttoainekapasiteetin lisäyksen. Syntyi Jak-7D ("Dal'ny" eli "kestävämpi"), jonka koelennot aloitettiin heinäkuussa 1942. Rintamalentäjien vaatimukset paremmasta takanäkyvyydestä ja pakkotilanteessa pois laukaistavasta kuomusta pakottivat Jakovlevin suunnitteluryhmän kehittämään konetta edelleen. Kehitystyön tuloksena valmistui Jak-7DI ("Dal'ny Istrebitel" eli "pitkän toimintamatkan hävittäjä"), jossa oli uusi kolmiosainen "kuplakuomu". Jak-7D:n ja Jak-7DI:n tuotanto jäi kuitenkin melko vähäiseksi, tuotantolinjoja muutettiin jo seuraavan sukupolven Jak hävittäjiä varten. Jak-7 koneita valmistettiin eri versioina kaikkiaan 6399 kappaletta, ennen kuin tuotanto lopetettiin alkuvuonna 1943. Näistä yli 5000 oli tyyppiä Jak-7B.

Jak-9

Kaikkein tehokkainta ja eniten tuotettua Jak-potkurihävittäjää, Jak-9:ää, suunniteltaessa otettiin huomioon aiemmista Jak-1, Jak-3 ja Jak-7:stä saadut käyttökokemukset. Jak-9 kehitettiin suoraan loppusarjan Jak-7:stä, uudessa koneessa oli kuitenkin suuri määrä muutoksia ja parannuksia . Myös ulkoisesti koneet muistuttivat paljon toisiaan. Alkusarjan Jak-9:ssä käytettiin samaa siipeä kuin Jak-7B:ssä, mutta Neuvostoliiton saadessa yhä enemmän lentokoneterästä USA:sta Jak-9:ään suunniteltiin kokometallinen siipi. Siiven kärkiväliä lyhennettiin, mutta samalla polttoainekapasiteettia pystyttiin lisäämään 477 litraan ja koneen toimintamatka kasvoi 950 kilometriin. Myös sivuperäsintä suurennettiin ja kannuspyörästä tehtiin sisäänvedettävä ja se varustettiin luukuilla. Ohjaajan pään ja hartioiden suojana ollut 8 millimetrin panssarilevy korvattiin 75 millimetriä paksulla panssarilasilla paremman takanäkyvyyden aikaansaamiseksi. Uusi Jak-9 olikin huomattavasti kevyempi kuin Jak-7. Jak-9:n tuotanto pääsi täyteen vauhtiin vuodenvaihteessa 1942 / 1943. Alkusarjan koneiden aseistus vähennettiin yhteen 20 mm ShVAK tykkiin ja yhteen 12,7 mm konekivääriin, tämä aiheutti paljon vastustusta rintamalaivueissa ja toinen 12,7 mm konekivääri jouduttiinkin palauttamaan. Kahdella konekiväärillä varustettujen koneiden tyyppitunnus oli Jak-9M. Punailmavoimat tarvitsivat hävittäjän, jolla olisi pitempi toimintamatka ja joka voisi partioida kaukana rintamalinjojen takana. Tätä tarvetta täyttämään kehitettiin Jak-9D, joka perustui Jak-7DI:n nelitankkiseen siipeen. Polttoainekapasiteetti lisääntyi 650 litraan ja toimintamatka 1400 kilometriin, myös öljysäiliötä suurennettiin. Jak-9D:n sarjatuotanto alkoi maaliskuussa 1943.

Yhden 20 millimetrin tykin ja yhden 12,7 millimetrin konekiväärin aseistusta pidettiin edelleen riittämättömänä vuoden 1943 standardeihin verrattuna, varsinkin raskaasti panssaroituja ja voimakkaalla torjunta-aseistuksella varustettuja pommikoneita vastaan taisteltaessa. Suunnittelutyöt 37 millimetrin Nudelman-Suranov NS-37 tykin asentamiseksi Jak-9:ään aloitettiin tammikuussa 1943. Aseen suuri paino ja voimakas rekyyli vaativat huomattavia muutoksia koneen runkoon. Ohjaamoa oli siirrettävä 400 millimetriä taaksepäin NS-37 tykin mahduttamiseksi, silti 160 millimetriä aseen piipusta jäi vielä spinnerin ulkopuolelle. Tykin ammuskapasiteetti oli 30 - 32 laukausta ja ammuksen läpäisyky 48 mm panssaria. Konekivääriä käytettiin pääasiassa helpottamaan tykin tähtäystä. Kone sai tyyppitunnuksen Jak-9T (T eli "Tyazhelowooruzheny" "raskaasti aseistettu") ja se tuli rintamakäyttöön alkukesällä 1943. Koneen lento-ominaisuudet säilyivät lähes muuttumattomina kevyemmin aseistettuihin Jak-9 malleihin verrattuna, vain pystytason liikehtimiskyky heikkeni. Muista Jak-9 malleista poiketen Jak-9T:ssä oli vain kaksi polttoainesäiliötä yhteistilavuudeltaan 440 litraa.

Jak-9T koneita käytettiin pääasiallisesti hävittäjätehtävissä, vaikkakin jotkin lähdetiedot väittävät, että kone suunniteltiin lähitukitehtäviin. Näyttääkin ilmeiseltä, että NS-37 37 mm tykki otettiin käyttöön korjaamaan Jak-hävittäjiä alusti asti vaivannutta liian pientä tulitehoa. Usein yksi osuma sen 37 mm tykistä riitti tuhoamaan vihollishävittäjän. Kone oli tosin ilmeisen kevyt raskaalle aseelle, kahden tai kolmen laukauksen jälkeen se menetti tähtäyslinjansa ja pudotti nokkaa alaspäin. Siksi vain hyvä ampuja sai sillä tuloksia aikaan. Jak-9T pysyi tuotannossa sodan loppuun asti. Vuoden 1943 lopussa kokeiltiin vieläkin raskaamman tykin asentamista Jak-9 koneeseen. Syntyi Jak-9K (K eli "Krupnyi Kalibr" iso kaliiberi), joka perustui Jak-9T:hen, siinä oli 37 mm tykin tilalle asennettu 45 mm NS-P-45 tykki, johon oli 15 ammusta. Vain 53 konetta rakennettiin ja kahden kuukauden rintamakokeiden aikana vuodenvaihteessa 1944/1945 tykki osoittautui epäluotettavaksi ja tyypin valmistus lopetettiin. Tosin 51 ilmataistelussa Jak-9K koneilla saavutettiin 12 ilmavoittoa yhden Yakin menetystä vastaan.

Jak-9:stä oli syntynyt monia alatyyppejä, jotka vaikeuttivat sarjatuotantoa ja koneiden huoltoa. Malleja päätettiin yhtenäistää sarjatuonannon helpottamiseksi ja toukokuussa 1944 valmistui Jak-9M, joka mahdollisti Jak-9T:n ja Jak-9D:n valmistamisen samaan runkoon. Se erosi perus Jak-9D:stä siten, että ohjaamoa oli siirretty 400 mm taaksepäin kuten Jak-9T:ssä. Lisäksi siitä oli poistettu monia tuotannollisia epäkohtia ja puutteita, jotka oli havaittu palveluskäytössä Jak-9:n aiemmissa malleissa. Standardiaseistuksena oli nyt kaksi 12.7 mm kk yhden 20 mm tykin lisäksi. Kun tarve vielä pidemmän toimintamatkan omaavasta hävittäjästä tuli ilmeiseksi, Jakovlevin toimisto suunnitteli Jak-9DD:n (DD eli "Daldego Deysvija" pitkä toimintamatka). Koneeseen asennettiin kaksi runkotankkia lisää, jolloin polttoainekapasiteetti nousi 880 litraan ja toimintamatka kasvoi 2200 kilometriin. Yak-9DD:n toimintamatka oli 110 kilometriä pitempi kuin pitkästä toimintamatkastaan kuuluisan P-51D Mustangin toimintamatka lisäsäiliöiden kanssa ! Mielenkiintoinen versio oli myös Jak-9B hävittäjä-pommittaja, jossa ohjaajan takana rungon sisällä oli neljä kappaletta 100 kg pommeja pystyssä omissa tuubeissaan. Muista versioista mainittakoon tiedusteluversio Jak-9R ja korkeatorjuntahävittäjä Jak-9PD.

Vuonna 1944 Jakovlevin suunnittelutoimisto kehitti jälleen uuden Jak-mallin, Jak-9U:n (U eli "Uluchshenny", "Parannettu"). Se oli kokonaan uusi kone ja suunnittelultaan lähellä Jak-3:a. Kone oli alunperin tarkoitus varustaa uudella 1650 hp:n Klimov VK-107 moottorilla, mutta siinä esiintyneiden ongelmien vuoksi se ei valmistunut ajoissa sarjatuotoon. Ensimmäisissä sarjatuotantokoneissa olikin M-105PF-2 moottorit. Aerodynamiikkaa oli parannettu siirtämällä öljynjäähdytin pois nokasta vasempaan siipeen ja ohjaamoa vieläkin taaemmaksi. Koneessa oli myös uudentyyppinen potkuri. Aseistus säilyi samana kuin aiemmissa Jakeissa, tosin joissakin koneissa oli 23 mm tykki 20 mm tykin tilalla. Jak-9U oli erittäin tehokas ja liikehtimiskykyinen hävittäjä, huippunopeuden ollessa 713 km/h 5600 metrissä. Lentokonemetallien saannin parannuttua sodan loppua kohti, valmistui kokometallinen Jak-9UT, joka ehti sotaan mukaan vasta Saksan ollessa jo romahduksen partaalla vuoden 1945 alkupuolella.

Sarjan viimeinen versio oli Jak-9P, joka tuli palveluskäyttöön 1946. Koneessa oli parannettu mittaristo ja radiokompassi. Aseistusta oli parannettu, spinnerin läpi tulittavan 20 mm tykin lisäksi oli yksi tai kaksi 20 mm tykkiä moottorin päällä ampuen synkronoituna potkurikehän läpi. Kone kykeni myös ottamaan kaksi 100 kg pommia siipiensä alle. Konetta käyttivät Pohjois-Korean ilmavoimat Korean sodassa, jossa sillä oli useita yhteenottoja amerikkalaisten Mustangien kanssa, joista useat päättyivät Yakin tuhoon. Syynä tosin oli todennäköisesti Pohjois-Korealaisten lentäjien huono koulutustaso amerikkalaisiin verrattuna. Sotasaaliina saatua Jak-9P:tä testatessaan amerikkalaiset pitivät sitä erittäin hyvänä hävittäjänä. Koneita jäi usean itäblokin maan käyttöön vielä vuosiksi. Kun Jak-9 koneiden tuotanto päättyi vuonna 1947, kaikkiaan 16769 konetta oli rakennettu.

Suomen rintama
Suomen rintamalla Jak hävittäjiä esiintyi ensimmäisiä kertoja loppuvuonna 1942. Marraskuun 22. päivänä Ilmari Juutilainen ilmoitti ampuneensa alas Spitfiren (SIHL 1/1997), joita Neuvostoliitolla tiedettiin jo olevan käytössä. Sodan jälkeen arkistoista saatujen tietojen perusteella koneen on todettu olleen uutta Jak-7 tyyppiä, jota ei vielä tunnettu Suomessa. Vuonna 1943 Jak-1 ja Jak-7 tyyppejä esiintyi harvakseltaan suomalaisten pudotustilastoissa, mutta jo 1944 Jak-9 oli yleisin Suomen rintamalla käytössä olevista Jak versioista. Jak hävittäjiä pidettiin suomalaisten keskuudessa melko nopeina ja ajanmukaisina hävittäjinä. Suomen rintamalla esiintyneitä Jak tyyppejä vastaan taisteltaessa käytettiin hyväksi Me-109G koneiden parempaa nousukykyä, jolloin jatkuvassa nousukaarrossa noustiin niin kauan kunnes takaa-ajava Jak menetti nopeutensa ja joutui irtautumaan, jolloin syöksyttiin perään ja ammuttiin vihollinen alas. Jakin päästyä yllättämään oli paras keino Me-109G koneilla irtautua syöksymällä, jolloin perässä seuraava Jak oli pakotettu irtautumaan huonomman syöksykestävyytensä vuoksi. Pääosahan Jak-1, Jak-3, Jak-7 ja Jak- 9 hävittäjistä oli sekarakenteisia koneita, joiden syöksykestävyys ei ollut Messerschmitt 109G:n tasoa.

Lisää kuvia

Jak-9T tekniset tiedot

Moottori Klimov M-105PF 1180 hp
Mitat Pituus 8,66 m; kärkiväli 9,74 m; siipipinta-ala 17,15 m2
Massat Tyhjäpaino 2298 kg; max. starttipaino 3025 kg; siipikuormitus 176 kg/m2
Suoritusarvot 533 km/h matalalla; 597 km/h / 3930 m; lakik. 10000 m; kaarto 360 / 19 s
Aseistus 1x37mm Nudelman-Suranov; 1x12,7 mm
Tuotanto 16769 (kaikki Jak-9 mallit)

Lähteet

Jak-7 ja Jak-9, Robert Bock (Monografie Lotnicze); Yak Fighters, Greg Goebel; Yak Fighters Family of the World War II, Alexander Rusetski;

Pääsivulle