Supermarine Spitfire Mk IXc


Malliarvostelu

Ocidentalin Spitfire Mk IXe mallista on kirjoitettu paljon, ja uskon kaikilla jo olevan tiedossa, että kyseessä ei ole mikään huippuluokan malli. Mutta eipä Spitfire Mk IX:stä taida olla tässä mittakaavassa muitakaan malleja saatavilla. Toinen vaihtoehto on tietysti rakentaa kone muunnossarjan avulla vaikkapa Hasegawan Spitfire Mk V:stä. Itse kuitenkin päädyin Ocidentalin malliin ja mielestäni siitä saakin rakennettua kelpo mallin, joskin melko suurella työllä.

Rakensin omasta mallistani Spitfire Mk IXc version, joka myös vaati muutaman lisämuutoksen sarjaan, mutta niistä myöhemmin lisää. Yleisilmeeltään malli on melko siisti. Uppoviivat ovat ohuita ja teräviä, mutta useat pikkuosat on valettu liian paksuiksi, joten ne on ohennettava ja osa on korvattava itse tehdyillä osilla. Kuomu on välttävä, sillä tuulilasin takana oleva osa on aivan liian paksu. Käytin kuomusta vain takimmaisen kolmanneksen ja korvasin muut osat Tamiyan Spitfire Mk I sarjasta yli jääneellä kuomulla, joka sopi paikoilleen pienellä sovittelulla. Ohjaamo on minulle riittävän hyvä. Ohjeissa oli mielestäni virhe laitteiden asettelussa. Teinkin ohjaamon "laiteasennukset" valokuvien perusteella. Istuinosan pohjan muutin kuppimalliseksi, sarjassa se on umpimuovia, ja lisäsin istuinvyöt Extra Techin RAF etsiarkilta. Istuinvöihin lisäsin teipistä tekemäni Sutton vöihin kuuluvat Y-muotoiset "lisävaljaat".

Mallin pahin virhe on nokkaosassa, joka on rakennettava uudelleen, sillä nokka ei näytä lainkaan Spitfire IX:n nokalta ! Lyhyesti sanottuna potkurin akselin pitäisi olla 1,5 mm ylempänä, vastaavasti moottorin muotopellit nokan ala- ja yläpuolella vaativat muutoksia. Hyvät ohjeet nokan korjausoperaatiosta löytyvät Olav Hungnesin Spitfire sivuilta. Spinneriä on myös lyhennettävä 3 mm ja hiottava se kartiomaiseksi, sen verran muovin paksuus antaa juuri ja juuri myöten. Myös mallin takarunkoa on lyhennettävä n. 1,5 mm korkeusvakaimien edestä.

Siipien kärkiväli ja siiven elliptinen muoto on oikein, mutta siiven profiili on pyöräkuilun kohdalta noin 1,5 mm liian paksu. Siiven tyvessä ja siivekkeen sisäreunan kohdalla taas paksuus on oikein. Sitä ei helposti heti huomaa ja sen korjaaminen on aika hankalaa. Tyydyin hiomaan siiven yläpinnasta em. alueen kohdalta pois noin 0,5 mm jonka jälkeen siipi näytti edestäkin päin riittävän hyvältä. Jos liika paksuus olisi jakautunut tasaisesti, ei moista operaatiota olisi kannattanut tehdä, sillä sen vaikutus mallin yleisilmeeseen on kuitenkin pieni. Ennen siivenpuolikkaiden yhteen liimaamista on pyöräkuiluja korotettava ulottumaan siiven yläpintaan asti. Myös korkeusperäsimiä on ohennettava profiililtaan noin 1 mm. Hioin myös laskutelineen varren kuviointia hieman tasaisemmaksi. Kannuspyörän halkaisijaa on pienennettävä niin paljon kuin vanne antaa myöten eli noin 1 mm. Kolmiaukkoiset vanteet on uusittava, sillä pyörien vanteet olivat 5-aukkoiset vuoteen 1944 saakka kaikissa Mk IX:ssä, ja ne olivat usein peitelevyn suojaamat. 4-aukkoiset vanteet tulivat käyttöön vuonna 1944, esiintyen useimmin Mk IXe:ssä.

Spitfire Mk IXe ja IXc malleissa tykkien ja konekiväärien sijoitukset ovat erilaiset. Spitfire Mk IXe:ssä tykit on siirretty 30 cm ulospäin siiven ulompaan sijoituspaikkaan ja sisempään paikkaan niiden tilalle on asennettu 0,5" kk:t. Ulkosiivestä on poistettu molemmat 0,303" kk:t. Spitfire Mk IXc:ssä tykit on siirrettävä sisempään paikkaan ja ulkosiipeen tehtävä aukot 0,303" konekivääreitä varten, joiden hylsynpoistoaukot kylläkin jostakin syystä olivat valmiina Ocidentalin Mk IXe:ssä. Ne tosin olivat väärissä paikoissa, joten ne piti peittää ja tehdä uudet oikeisiin kohtiin. Tykkien putket ovat 3 skaala mm liian lyhyet ja Mk IXc:ssä on myös erilaiset putkien suojukset kuin Mk IXe:ssä. Tykkien huoltoaukkojen peitelevyissä olevat patit on siirrettävä sisäreunaan jos tekee Mk IXc:n. Viimeisenä vaiheena ennen maalausta onkin sitten paneeliurien uudelleen kaivertaminen.

Kuten jo kerroin, rakensin koneestani nimenomaan Mk IXc version ja koneyksilöksi valitsin Britannian ehkä tunnetuimman ässän "Johnnie" Johnsonin koneen kesäkuussa 1944, eli Normandian maihinnousun aikana, jolloin koneeseen oli maalattu maihinnousuraidat siipien ja takarungon ympäri. Maaleina käytin XtraColorin RAF:n maaleja X1 Dark Green, X6 Ocean Grey, X3 Medium Sea Grey ja X7 Sky. X7 Sky oli hieman liian vihreää, verrattuna siirtokuvien sävyyn, jonka myös pitäisi olla Skyta, joten sävytin maalia hiukan vaalean harmaalla. Maihinnousuraitoihin käy mikä tahansa musta ja valkoinen.

Siirtokuvat ovat Decals Carpenan "Spitfire Mk VIII & IX Aces" arkilta, jonka hankin T:mi Kuivalaiselta, kuten itse mallinkin. Siirtokuvat ovat hyvät, mutta kokardien punainen on mielestäni liian himmeä, joten otin ne sarjan alkuperäiseltä Aeromaster Decalsin arkilta. Molemmat siirtokuvat ovat hyvälaatuisia ja ne asettuivat hyvin paikoilleen.

Lisäys: Ocidentalilta on äskettäin ilmestynyt uusi Spitfire Mk IXc sarja 1/48 mittakaavaan, jossa nokan muoto on nyt korjattu.

Historiaa

Supermarine Spitfire on todennäköisesti tunnetuin, ja monien mielestä kaunein, hävittäjäkone kautta aikojen. Prototyypin ensilento tapahtui vuonna 1936, ja Spitfire oli Liittoutuneiden ainoa hävittäjätyyppi, joka pysyi tuotannossa koko toisen maailmansodan ajan. Kun moottorit kehittyivät yhä voimakkaammiksi ja painavammiksi, alkuperäinen Spitfire säilyi lähes muuttumattomana, pystyen hyödyntämään lisääntyneen tehon jatkuvasti kasvaneesta painostaan huolimatta .

Koneen pääsuunnittelijana toimi Reginald Mitchell. Prototyypissä käytettiin uutta Rolls-Royce PV.12 moottoria, joka myöhemmin nimettiin Merliniksi. Spitfire oli ensimmäinen kuorirakenteinen kokometallinen hävittäjäkone Britanniassa. Eri versioineen se oli RAF:n hävittäjälennoston tärkein konetyyppi koko toisen maailmansodan ajan.

Spitfire Mk I muistetaan parhaiten "Taistelusta Englannista" jossa se loi legendaarisen maineensa koneena, joka voitti taistelun, vaikkakin Hawker Hurricane kantoi suurimman vastuun onnistumisesta. Spitfire Mk Ia oli palveluksessa Toisen maailmansodan syttyessä. Seuraava pääversio Spitfire Mk V tuli palvelukseen maaliskuussa 1941 ja se oli eniten valmistettu versio 6478 koneen lukumäärällään. Spitfire Mk IX saatiin laivueisiin heinäkuussa 1942. Se oli 5665 koneen lukumäärällään toiseksi eniten valmistettu versio.

Spitfire Mk IX oli "kiireellinen" versio, joka suunniteltiin lyömään FW 190 koneiden ylivoima. Spitfire Mk IX suunniteltiin nopeasti valmistettavaksi, asentamalla uusi RR Merlin 61 moottori Spitfire Mk V:n vahvistettuun runkoon. Aiemmin aloitettu Spitfire Mk VIII oli pitkän kehitystyön tulos. Se oli niin erilainen kuin aiemmat versiot, että olisi vaatinut suuret muutokset tuotantoprosessiin ja tämän vuoksi koneita ei olisi saatu toimitettua riittävän nopeasti RAF:lle. Se tulikin laivueisiin vasta Mk IX jälkeen.

Spitfire Mk IXc, MK-392 tunnuksilla JE-J, oli Lieutenant Colonel James "Johnnie" Johnson in kone kesällä ja syksyllä 1944, jolloin Johnson toimi 144. Wing (rykmentin) komentajana. 144. Wing koostui RCAF:n laivueista No 441, 442 ja 443. Mallin esittämässä ulkoasussa kone oli kesäkuussa 1944 Normandian maihinnousun aikana.Tällä kyseisellä koneyksilöllä Johnnie Johnson saavutti 12 ilmavoittoa, kaikki FW 190 ja Me 109 koneita, kaikkiaan 38 virallisesta pudotuksestaan. Viimeisen ilmavoittonsa hän saavutti 27.9.1944 lentäessään juuri tällä koneella.

Spitfire Mk IX c tekniset tiedot

Moottori 1660 hv Rolls-Royce Merlin 61
Mitat Kärkiväli 11,23 m; pituus 9,54 m
Massat Tyhjäpaino 2545 kg; suurin lentopaino 4310 kg
Suoritusarvot Max. nop. 657 km/h; toimintamatka 700 km (sisäisellä polttoaineella)
Aseistus 4 x 0.303 Browning kk, 2 x 20 mm Hispano
Tuotanto 5665 (Mk IX)

Lähteet

  • Väistä, Sininen parvi, "Johnnie" Johnson (Otava)
  • Spitfire in Action, Squadron /signal publications
  • Late Marque Spitfire Aces 1942-45, Osprey
  • Allied Fighters of WWII, Bill Gunston
  • Fighter Squadrons of the RAF and their aircraft, John Rawlings
  • British Aircraft of WW II, The Hamlyn Concice Guide
  • British warplanes of WW II, Aerospace
  • Internet

    Pääsivulle