Vielä löytyy varastojen nurkista pelejä - jopa näinkin vanhoja.

 Peli oli matkalla kaatopaikalle, joten kävin pelastamassa sen. Kannattiko? Selviää myöhemmin...

Päivitetty 01.12.2008

(kenttä valmis)

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Coquette, Williams 1962  
11/2005

Sain vinkin pelistä flipperit.net sivujen kautta. Peli oli valokuvien mukaan aika huonossa kunnossa ja pistetaulun lasi hilseili pahasti. Peli on ollut varastossa 15 vuotta toimimattomana ja ilman pelikentän lasia. Jälki on sen mukaista.

Backglass:ia ei löydy tähän hätään mistään eikä reproja ole vielä tehty tähän malliin. Niiden hinta on kuitenkin kova (250$), joten yritän entisöidä lasia parhaani mukaan. Katson sitten tilannetta uudestaan kunhan saan pelin jotenkin toimintakuntoon.

Pahasti hilseilleen lasin lakkaus on varsin mielenkiintoinen toimitus. Käytin lakkauksessa apuna Clay:n menetelmää eli tuorekelmua (Daily-merkkistä). Näin pahasti hilseillyttä lasia ei juuri voi puhdistaa ennen lakkausta. Poistin kuitenkin pahimmat tahrat niistä kohden jossa maali oli vielä jotenkin kiinni lasissa. Lakkaus täytyy tehdä tässä tapauksessa niin, että suihkutetaan kerralla märkä kerros. Ensin kuitenkin on suihkutettava kaukaa ettei irtonaiset hiutaleet lähde irti. Heti perään peitetään tuorekelmulla. Kelmu on hyvä saada heti kerralla mahd. sileästi. Apuna käytin riman pätkää jonka avulla pidin toisen pään suorassa - toinen pää vielä rullassa. Kelmun avulla taipuneet hiutaleet saa painettua suoraksi lasia vasten.

Kelmun voi poistaa varovasti seuraavana päivänä. Lopputulos oli yllättävän hyvä ja sain pelastettua suuren osan alkuperäisestä maalista. Muutama irtonainen hiutale oli taipunut väärin päin tai mennyt irtonaisen maalin alle. Nämä pitää vielä rapsutella auki ennen lopullista lakkausta jota täytyy odotella viikko. Sen jälkeen voi aloittaa paikkamaalailun jota riittääkin.

Kenttä on aika likainen. Otin siitä jo osia jonkin verran pois. Kentän yläpinnasta pitää ottaa kaikki irti jotta kentän pääsee puhdistamaan kunnolla. Pientä paikkailua kentälle joutuu kyllä tekemään. Kentän pintalakka on myös aikalailla halkeillut, joten edessä on paljon työtä ennen kuin kenttä on taas pelikunnossa. Muutamia oleellisia osia puuttuu myös ja pitää vielä arvioida kunnostamista uudelleen kunhan saan tuon kentän parempaan kuntoon. Naapurimaasta näyttää löytyvän puuttuvia osia, tosin kovaan hintaan.

12/2005

Kenttä on todella likainen kuten kuvasta näkyy. Kaikki osat on nyt kentän yläpinnasta irti (ei vielä tässä kuvassa). Puhdistus Novus 2:lla ja kenttä näyttää jo paljon paremmalta. Kentän lakka ja maali on aikalailla halkeillut ja mustaa pölyä on paljon halkeamissa. Päätin kokeilla "taikakonsteja", joita muutama harrastaja on menestyksellä käyttänyt.

Ohjeita kentän puhdistukseen löytyy täältä ja täältä. Sinol toimii hyvin. Vettä ei saa käyttää! Tulokset ovat suorastaan ihmeellisiä. Menetelmää kannattaa harjoitella ensin esim. kentän alareunaan joka jää pellin alle piiloon.

                             

Yksi kentän hurjimmista kohdista löytyy vasemman bumperin yläpuolelta. Yläkenttä on muutenkin kuluneempi ja likaisempi vasemmalta puolelta. Peli on ollut varmaan pitkään vinossa kulmassa :) Puhdistus Novuksella ja koko kentän käyminen läpi Magic Eraser:lla antoi aivan uskomattoman lopputuloksen. Lähes kaiken halkeamissa olevan mustan lian saa pois. Kentän yleisilme muuttuu huomattavasti puhtaammaksi. Myös jatkossa tehtävien puhki kuluneiden kohtien paikkamaalaus sulautuu huomattavasti paremmin "yksiväriseen" kentän pintaan.

Kentän pinta jää käsittelyn jälkeen himmeäksi. Tuon voisi kiillottaa takaisin Novuksella, mutta koska kenttää joutuu paikkamaalaamaan jonkin verran ja lakkaamaan sitten uuden pintalakan niin tämä kiillotusvaihe jää tekemättä. Sen sijaan kenttä on ensin hiottu 600 hiekkapaperilla kevyesti kauttaaltaan. Tämän jälkeen kenttä on lakattu kertaalleen. Sitten voi aloittaa paikkamaalailun joka on helpompi tehdä akryyliväreillä kun ei tarvitse enää pelätä veden vaikutusta kentän pintaan.

2/2006

Kenttä alkaa olla nyt aika hyvässä kunnossa. Paikkamaalailussa oli aika kova homma. Maalin sekoittaminen on tunnetusti se aikaa vievin työvaihe. Kentän kuviointi on yksinkertainen ja itse paikkamaalaus siksi suhteellisen helppoa. Maalausten jälkeen alkaa sitten lopullisen pinnan lakkaaminen.

8/2006

Pintalakka on lakattu useana ohuena kerroksena (5) ja välissä on tehty aina välihionta. Viimeiset välihionnat tein 1200 hiekkapaperilla. Annoin pintalakan kovettua kesän yli. Kenttä on kiillotettu sen jälkeen Novuksella (3 ja 2) ja vahattu kiillotuskoneella. Lopputulos on ehkä turhan kiiltävä näin vanhan pelin kenttään, mutta toisaalta, onhan nämä olleet kiiltäviä uutenakin. Kenttä on nyt taas uuden veroinen ja kestää kotikäytössä varmasti hyvin. Pian alkaa kentän kalustaminen puhtailla osilla ja uusilla kumeilla. Laitoin vielä varmuudeksi mylarit bumperien alle ettei kulu uudestaan noin pahan näköiseksi. Marco:lta löytyy valmiita mylareita bumpereihin.


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

10/2006

Kenttä näyttää nyt uudelta verrattuna lähtötilanteeseen. Jostakin pitää löytää vihreä bumperin hattu "JET" tekstillä tuon "10 POINTS" tilalle.


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Kentän metalliosat olivat hiukan hapettuneet. Vasemmalla kiillotettu osa.


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

12/2006

Kenttä on nyt kokonaan kunnossa ja kasattu uusilla kumeilla. Tuukalta sain jo aikanaan puuttuvat roll-over napit. Kiitos! Vielä pitää tosiaan etsiä oikeanlainen vihreä bumperin hattu jostakin. Kentästä tuli niin hyvä että pitääkin laittaa peli pian toimintakuntoon. Vaikein maali sekoittaa oli tuo "valkea". Myös keltaisen kanssa joutui tekemään paljon töitä sillä väri vaihtaa sävyä todella paljon kun lakka tulee päälle. Kokeilin sävyjä koepalaan ja myös lakan (vesiohenteinen parkettilakka) vaikutusta sävyihin. Vasta sitten maalasin kyseisen värin puulle kuluneeseen kohtaan. Pistelasin maalailu on vielä kesken eikä parempaa ole ainakaan vielä tullut eteen. Mutta parempi tuo kuin ei lasia ollenkaan. Kabinettissa on vielä ylimääräinen maali pinnassa joka peittää alkuperäisen maalin. Onneksi maalaus on tehty ilman hiontaa ja lateksimaali on helppo poistaa emalipohjaisen maalin pinnalta. Voihan tuota sitten skraapata vaikka peli olisi jo jaloillaan.