N:o 45-2001
Valoa pimeyteen
Puheenjohtajan sanat
Syyttömät syytetyt
Sukuseuran säännöt
Mietteitä Kanadasta


Hyvät sukuseuramme jäsenet.


Siitä onkin jo vuosi, kun lehtemme viimeksi ilmestyi. Kuten kevään kirjeessä ilmoitettiin, lehden ilmestymättömyyden syynä oli julkaistavan aiheen vähyys. Sukuseuran johtokunta ja ennen kaikkea lehden päätoimittaja Matti ovat yksin vaikean tehtävän edessä, kun lehteen tulisi saada tiedotusten lisäksi sukuseuran jäsenkuntaa koskevia mielenkiintoisia asioita. Ilman jäseniltä saatuja uutisia perhe ja muista sukua koskevista tapahtumista ei lehden toimitus voi tietää eikä kirjoittaa tällaisista asioista.

Tästä on kirjoitettu ennenkin, Siis jälleen kerran. Kertokaa meille kaikista perhetapahtumista, häistä, lasten syntymistä, valmistautumisesta ammattiin, pyöreistä syntymäpäivistä, poistumisesta joukostamme, kaikesta tällaisesta. Meillä on melkoinen joukko ulkomailla asuvia jäseniä, joiden elämänmenosta olisi mukava edellä mainittujen tapausten lisäksi saada pieniä tai vaikkapa isojakin kertomuksia lehteen. Koetetaan yhteisvoimin saada suunnitellut kaksi lehteä vuodessa aikaiseksi.

Meillä on kolme yhteydenpitomuotoa, hajallaan kun asumme. On vuosikokous alkukesästä, pikkujoulu joulun alla ja tämä lehti, joka on monille se tärkein yhteinen kanava. Pidetään se yhdessä voimissaan, monipuolisena ja antoisana.

Hyvää joulua ja uutta vuotta teille kaikille!



Juhani Hyvärinen




Copyright 2001Timo Jäkkö