N:o 45-2001
Valoa pimeyteen
Puheenjohtajan sanat
Syyttömät syytetyt
Sukuseuran säännöt
Mietteitä Kanadasta


SYYTTÖMÄT SYYTETYT

Olin päässyt paljon vartijaksi. Leikin kuusivuotiaan pojanpoikani kanssa pihallamme jonkinlaista koti ja kauppa-leikkiä. Viereinen, valmiiksi muokattu kasvimaa suorastaan huusi siementäjäänsä. Ties monettako kertaa olin täyttämässä tyhjiksi myymiäni hyllyjä, kun alkoi kyllästyttää ja päätin kokeilla leikin vaihtoa.

Leikkipaikkamme siirtyi kasvimaalle. Itse painelin jonkinlaisella kepillä matalia reikiä sipuleille varattuun penkkiin. Leikkikaverini Jimi puolestaan asetteli ”sipulisotilaita” niille tekemiini poteroihin niin, että päähineen töyhtöä kuvaava ruskeaksi kuivunut naatinpätkä jäi näkyviin. Tällä varmistin sen, että sipulit tulivat maahan varmasti oikein päin. Rivistöjen katselmuksen ja kastelun jälkeen sain vapautuksen palveluksesta.

Kun seuraavana aamuna menin ulos, näin jo kaukaa, että sipulimaalla oli käyty ”ankara taistelu”. Lähes jokainen pistokas oli kiskottu ylös ja niitä makasi sikin sokin pitkin penkin pintaa. Muutama oli käännetty niin, että juuret osoittivat kohti taivasta. Ensimmäiseksi tietenkin manasin kaikki pihallamme pomppivat räkättirastaat ja harakat sinne kaikkein kuumimpaan. Kun tarkemmin tutkin, en löytänyt pehmeästä mullasta minkäänlaisia jalanjälkiä. Ja jos linnut olisivat olleet syyllisiä niin sipuleita olisi kannettu kauemmaksikin. Painellessani sipuleita takaisin paikoilleen, kävin läpi kaikki mahdolliset syylliset, pienistä päästäisistä aina lapsityövoiman käyttöä vihaaviin naapureihin. Mikään ei kuitenkaan tuntunut oikein sopivalta syylliseltä.

Tapaus pyöri mielessäni kaiken päivää. Pihallemme oli tullut hiljaista kun leikkikaverini oli mennyt yöpuulle. Illan jo vähän hämärtyessä seisoin pienessä tihkusateessa omenapuun alla, toivoen paljastavani sen ilkivallantekijän. Olin jo tuijottanut jonkin aikaa tuota kosteata mustaa multaa kun näin pienen pienen liikahduksen. Tarkensin katseeni tuohon kohtaan ja näin maasta esiinpistävän pienen punaruskean kartion, se muistutti hyvin teroitettua lyijykynän kärki osaa. Hetken kuluttua multa liikahti taas ja sieltä tuli esiin parin sentin verran kookasta kastematoa. Se asettui penkin pinnalle ja aloitti ihmeellisen ”tanssin”. Samalla kun se liikkui puoliympyrän muotoisessa kaaressa puolelta toiselle se tuli enemmän ja enemmän ulos kolostaan. Viimein se törmäsi yhteen istuttamaamme sipuliin, pysähtyi ja aloitti kiipeämisen kohti tuota kuivettunutta naatin osaa. Löydettyään etsimänsä se tarttui siihen suullaan ja aloitti peruuttamisen kohti kotikoloaan. Juurtumaton sipuli irtosi helposti pehmeästä mullasta ja siirtyi kevyesti madon vetämänä kohti sen ruokavarastoa. Tanssijoita oli sillä välin tullut lisää. Toistakymmentä kastematoa suoritti sipulipenkissämme tuota ruuan etsintää.

Pihallamme on paljon noita kastematojen keräämiä ruokavarastoja, pieniä lehdistä tai männynneulasista koottuja kasoja. Kun itsekin näin nyt ensimmäisen kerran miten madot suorittavat ravintonsa hankinnan, ajattelin tallentaa tapahtuman videolle myös toisten ihmeteltäväksi. Kuvittelin hiipiväni hiljaa noutamaan kameraa, mutta kun nostin toisen jalkani irti maasta, vilahti vaan penkin pinnalla, eikä sen jälkeen näkynyt madon matoa missään.

Sain mielenrauhan kun oikeat syylliset selvisivät. Kun peittelin sipulit multaan ja levittelin penkin pinnalle ruohon silppua, sain syksyllä kaikki istuttamani sipulitkin takaisin, tosin vain vähän suurempina.

Multasormi

Pekka Hyvärinen




Copyright 2001Timo Jäkkö