" Oscari "

Synnyin Porissa 18.08.2001
Muutin seitsemän viikkoisena Keravalle ja nyt asustelen Haminassa.
Nyt esittäydyn kuvasivuillani, joita päivitän kasvamisen myötä.






Omistaja: Leena & Ralf Hildén

Kasvattaja: Tuula Wallenius-Väre



Perhe ja harrastus

2001
Perheeseeni kuuluu mamma, pappa ja Dali,
joka on minun mielestäni "isoveli" aivan kirjaimellisesti.

Harrastan nyt metsälenkkejä perheeni kanssa
ja henkilö hakua,joka on tällä hetkellä leikkimielistä.
Syksyllä osallistuin ensimmäisen kerran todelliseen

koulutustilaisuuteen jälkiviikonlopun merkeissä.
Kouluttajana toimi Vesa Kuosmanen ja makkararuutujen antimet olivat hyviä.

2002
Talvi on taittunut viikonloppuisin hakua harrastaen.
Näyttelytkin olisi mielessä kevään kynnyksellä.
Toukokuun 17-19 päivä olisi tarkoitus osallistua hakuviikonloppuun,
jotta olisi vähän enemmän tietoa tosta lajivalinnasta.
Henkilöhaku oli mielestäni hyvä lajivalinta, sillä kivoja patukanvetokavereita on metsät täynnä.
Tätä on treenattu koko kesä ja rauniotkin ovat tulleet tutuiksi.
Näyttelyissäkin on käyty ja tulokset löytyvöt näiltä samoilta sivuilta.
Uimamaisterin paperit ovat vielä hakuvaiheessa, mutta Kotkassa
olen aina joskus käynyt Suomenlahdesta keppiä pelastamassa.
Tässä ne mielenkiintoisemmat touhut, jota olen tämän ensinäisen vuoteni aikana tehnyt.


2003
Olen muuttanut perheeni mukana kevättalvesta Haminaan.
Täältä on löytynyt kivoja treenikavereita ja mukavat lenkkimaastot,
jossa voimme Dalin kanssa kisailla juoksu nopeudesta.

2004

Henkilöhaku on minusta mielenkiintoinen harrastus. Sitä on harrastettu koko talvi eikä lumikinoksetkaan tunnu missään, kun tiedän etsittävällä henkilöllä olevan kiva lelu jolla sitten leikimme.
 Tottelevaisuutta tässä pitäisi alkaa tosimielessä harrastaa,
että voisi mahdollisesti kesällä kokeilla noita taitojaan.
Taitoja tuli tottelevaisuudessa koetettua ja vielä on treenattava, jos tulokksia haluaa.
Metsätreeneissä olen säännöllisesti käynnyt ja Dalin kanssa metsälenkeillä.
Metsälenkeillä minua ottaa vähän pannuun, kun toi Dali on tullut vanhaksi ja kömpelöksi,
niin se ei jaksa enään mun kanssani riekkua.
Onneksi metsissä on kaatuneita puita, joiden kantamiseen voi energiansa purkaa.

2005
Henkilöhakua olen treenannut kivojen ja osaavien maalihenkilöiden kanssa tämänkin alkuvuoden.

Saman porukan kanssa olemme opetelleet tottista.
Luonnetestissäkin kävin ja ei sekään minun elämääni hätkähdyttännyt.
Tottis ja käyttäytymistaitoja testasin Kotkassa ja alkavathan ne olla kohtuulliset.
Minä ja kolme treenikavereistani saimme hyväksytyn tuloksen BH-kokeesta.
Kiitokset Jarnolle siitä, että on jaksanut potkia meitä eteenpäin.
Olen käynyt myös vuoden tauon jälkeen näyttelyissä.
En tiennyt oikeesti olevani näin "komea" , mutta kolmesta käydystä näyttelystä
sain kaikista sertin, joten taidan sittenkin omata rodunomaisen ulkomuodon;)

2006

Tämä vuosi on mennyt lähinnä treenaillen ja lenkkeillen.
Paitsi on mulla uusi duunikin ja laitampa tähän todistusaineiston.


Työn kuvaus on paimennus ja pallopelit ;)

2007
Vuosi ei kaikkinensa ole ollut "loistokas".
Suuri ikävä on ollut parasta kaveria "isoveljeä" Dalia,
jonka menetin helmikuussa ja totuttelu ilman kotona olevaa koirakaveria vei kauan.
Muuten vuosi on mennyt aikaisemman vuoden kaavaan.
Tämä vuosi loppui myös suru-uutiseen Exa-mamma nukkui pois.
Eihän nämä menetykset olleet yllätyksiä, koska olivat pitkän elämän eläneet.

2008

Vuosi on mennyt treenaillen ja lenkkeillen. Luca on joskus meillä hoidossa ja silloin kyllä ohjelmaa riittää.

Seuraava päivä meneekin lepäillen, kun tällaiseen hoito/vahtimistyöhön ei ole tottunut.

 

2009

Olen käynyt myös neljänvuoden tauon jälkeen näyttelyissä.

Viivi sisko ja Porista tyttöporukka tuli minulle tueksi ja kaveriksi näyttelyyn.

Päivä oli todella antoisa, tuloksena monta pokaalia ja ruusuketta ;)



Terveystietoja:
27.11.2002 PHTVL/PHPV-0
04.07.2003 HD-B
18.10.2004
von Willebrandt Kantaja
02.02.2006 CAH-MO



Harrastukset
200
5


22.05.  Luonnetesti Ulvila tuloksena 110 pistettä.
 -2, +1, +1, +2, +1, +2, +1, +3, Laukausvarma

06.06. BH-koe Kotka suoritettu hyväksytysti.

Shows



2002
14.04. Eura Pentu-luokka 1, KP, ROP
Folke Isaksson Tanska


25.05. Helsinki Jun 2
Fransisco Salvador Janeiro Portugali

18.08 Forssa Jun 1/1, KP
Anders Lyrholm Ruotsi


2003
01.02. Pori/Ulvila Nuo, EH 1
Gunnel Holm Suomi

08.06. Salo Nuo, EH 1
Annmarie Maeland Ruotsi

2005
20.02. Pori Avo, ERI 1, PU 2, Serti
Nina Karlsdotter
Ruotsi

17.07. Ypäjä Avo, ERI 1, PU 2, Serti
Hans Almgren
Ruotsi

13.08. Valkeakoski Avo, ERI 1, PU 1, Serti,VSP
Wenche Eikeseth
Norja

2009

06.09. Tampere  Vet, ERI 1, PU 1, ROP, Vet ROP

Kristiina Niemelä  Suomi