·
Maijan nakki-katkarapuherkku
·
Morriganin kukkakaali-kinkkumössö
·
Morriganin lanttujauhelihalaatikko
·
Tuhti lihapata burgundin tapaan
·
Ilmin Intialaiset lihapullat ˜
·
Arzin jauheliha-kasvispata
600 g Bro-iskun osia
voita
1 purjo, n. 150 g
2 palsternakkaa, n. 200 g
2 isoa porkkanaa
valkopippuria
salviaa
suolaa
2 dl kuohukermaa
Suikaloi kasvikset ja sekoita niihin mausteet. Laita uuninkestävään
vuokaan.
Mausta broisku suolalla ja pippurilla ja aseta palat kasvisten
päälle. Voitele
voilla. Kaada päälle kerma. Paista 225 ºC kunnes tipu on kypsä,
noin 30 min.
Jos on perhettä tai itsellä heikko hetki, niin kanan kanssa voi
tarjota riisiä ja leipää.
400g nautajauhelihaa
suolaa
pippuria
Taputtele jauheliha suoraan paketista kuumalle paistinpannulle,
käännä kun pinta pisaroi. Mausta, käännä toinen puoli samoin kun pinta pisaroi
ja mauste se myös. Sisus jää hiukan punertavaksi, jos haluat läpipaistetun,
hauduta hetki lisää miedolla lämmöllä
600g jauhelihaa (nauta-sika tai nauta
2 munaa
1 iso sipuli
(pari valkosipulin kynttä)
hienoksi silputtuja vihreitä ja/tai mustia oliiveja
emmental juustoraastetta n.150g
suolaa, mustapippuria, basilikaa
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja taputtele taikina laakeaan
vuokaan tasaiseksi kerrokseksi. Lisää pinnalle vielä hiukan juustoraastetta ja
paista n.175C puolisen tuntia, riippuen siitä minkä paksuinen mureke on.
400g broilerisuikaleita
1 sipuli
1 pieni fenkoli tai puolikas isommasta
½ munakoiso
1 pieni kesäkurpitsa
1 paprika
1 prk tomaattimurskaa
sitruunamehua
kermaa
suolaa, pippuria, (chiliä)
basilikaa
Ruskista broilerisuikaleet ja sipuli. Lisää fenkoli ohuena
suikaleena, samoin, kesäkurpitsa, munakoiso ja paprika. Soseuta tomaattimurska
sauvasekoittimella ja lisää joukkoon. Lisää kermaa ja mausteet sekä
sitruunamehu. Tämä sopii hyvin vaikka pastakastikkeeksi niille jotka pastaa
syövät — me muuta nautimme tästä sellaisenaan
1 iso kaali
600g sika-nauta jauhelihaa
1 iso sipuli
Ruskista jauheliha ja sipuli, mausta suolalla ja valkopippurilla.
Hauduta kaali voissa kunnes läpikuultavaa. Yhdistä kaikki ja paista miedossa
uuninlämmössä n. 1 ½h.
300g broilerisuikaleita
1 pieni sipuli
½ munakoiso
1 vihreä paprika
1 pieni kesäkurpitsa tai ½ isosta
herkkusieniviipaleita
2 rkl maapähkinätahnaa (makeuttamatonta)
limemehua maun mukaan
kermaa 1 — 2 dl
suolaa
pippuria
Ruskista broilerisuikaleet, lisää sipuli, kuutioitu munakoiso,
paprika ja kesäkurpitsa. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää maapähkinätahna,
kerma ja limemehu. Lisää herkkusieniviipaleet ja kuumenna. Tarkista maku.
Kiitos Tahjalle reseptistä!
3 kesäkurpitsaa
500 g jauhelihaa
purkki (400 g) tomaattimurskaa
1-1,5 dl kermaa
sipulia
2-3 dl soijarouhetta
200-300 g juustoraastetta
mausteita oman maun mukaan
Paista jauheliha ja sipuli pannulla ja mausta ne oman maun mukaan
suolalla, pippurilla, valkosipulilla jne. Lisää sekaan tomaattimurska. Anna
kastikkeen kiehua hieman kasaan. Lisää lopuksi kerma. Maistele, tuliko hyvää.
Kuori kesäkurpitsat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Laita ison uunivuoan
pohjalle kerros kastiketta ja ripottele päälle soijarouhetta (se sitoo
ylimääräistä nestettä itseensä). Seuraavaksi kerros kesäkurpitsaraastetta ja
sen päälle juustoa. Laita näitä kerroksia kunnes vuoka on täynnä ja kaikki
ainekset käytetty. Päällimmäiseksi jätä kerros kesäkurpitsaa ja juustoa. Paista
225 asteessa n. 40 min. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Jos lasagnette
tuntuu edelleen vetiseltä, yritä kaataa kasvisliemi vuoasta talteen
pakastusrasiaan estäen samalla lasagneten putoamisen vuoasta. Tai nostele lasagnette
tarjoiluastiaan ja kaada vuoan pohjalle jäänyt kasvisliemi talteen myöhempää
käyttöä varten. Liemi käy esim. keiton pohjaksi myöhemmin.
(Kesäkurpitsaa voisi myös kokeilla vähän puristella raastamisen jälkeen
- näin siitä tulee hiukan kuivempaa. Esikon ajatus ...)
Kikka tarjoaa muulle perheelle padan lisukkeena keitettyjä
makaroneja - silloin kannattaa tehdä tupla-annos pataa!
n. 200 g jauhelihaa
pieni sipuli
suolaa, mustapippuria, valkopippuria, chilipippuria
loraus soijaa (vehnäjauhotonta)
(valkosipulia)
vihreä paprika
n. 1/2 kesäkurpitsa
vettä (+ 1/2 lihaliemikuutio)
1/2-1 dl kermaa
(pieni löräys ketsuppia (ken sen itsellensä sallii...)
Paista jauheliha ja sipulit ja mausta mieleiselläsi määrällä em.
mausteita.
Lisää hieman vettä ja lihaliemikuutio+soija ja hauduttele hetki.
Lisää lopuksi kuutioitu paprika ja kesäkurpitsa sekä kerma
(+ketsuppi) ja hauduttele edelleen hetki.
Tämä ruoka onnistuu mainiosti wokkipannussa!
vajaa 1 kg kaalia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
n. 500g broileri suikaleita
1 prk tomaattimurskaa
1 pieni kesäkurpitsa
1 dl kermaa
suolaa, mustapippuria
rakuunaa
oliiviöljyä
Kuullota sipulit öljyssä, lisää joukkoon suikaloitu kaali, suolaa
ja pippuria ja anna kaalin ruskistua kauniin väriseksi. Ruskista broilerit
(olen käyttänyt tähän valmiiksi marinoituja - jos käytät maustamattomia, lisää
suikaleisiin ainakin suolaa ja pippuria ja muita mausteita maun mukaan, esim.
paprikaa). Lisää kaalin joukkoon tomaattimurska ja kerma. Kun kaali on lähes
kypsä lisää broileri, anna hautua vielä n.10 mi. lisää lopuksi rakuuna.
Sopii sellaisenaan syötäväksi salaatin kera, muille voi keittää
perunoita lisäksi. Annos on aika reilu, tästä riittää seuraavaksikin päiväksi!
Kukkakaalimuusia - n. kilon
verran kukkakaalia
500g jauhelihaa
1 iso sipuli
sieniä (metsäsieniä jos niitä sattuu olemaan pakkasessa tai
herkkusienetkin käyvät)
1 dl kermaa
currya
paprikajauhetta
suolaa ja pippuria
juustoraastetta
Ruskista jauheliha ja sipuli, lisää sienet, kerma ja mausteet.
Hauduta hetki niin että ylimääräinen neste haihtuu. Laita seos uunivuokaan,
päälle kukkakaalimuusi ja peitä koko komeus juustoraasteella. 200ºC uuniin kunnes
pinta on kauniin ruskea.
1 pieni kaali
400 g jauhelihaa
1 pieni sipuli
1 prk tomaattimurskaa
100 - 200 g juustoraastetta
voita, suolaa, pippuria (salvia, oregano)
Kuullota kaalisuikaleita ja sipulia hetki pannulla, käytä öljyä tai
voita maun mukaan. Ruskista jauheliha ja mausta se suolalla ja pippurilla.
Laita kaali ja jauheliha uunivuokaan lisää purkki tomaattimurskaa ja reilusti
juustoraastetta (esim. Turunmaa toimii sairaan hyvin). Paista uunissa 175
asteessa haluamaasi kypsyysasteeseen. Kokeile mausteina myös oreganoa tai
salviaa... Nam.
4 munaa
mausteita maun mukaan
lisukkeita maun ja hiilareiden mukaan
juustoraastetta tai juustoa
voita tai öljyä
Voitele uuninkestävä paistinpannu voilla tai öljyllä (esim.
valurautainen pannu jossa irtiruuvattava tai muuten uunin kestävä kahva). Riko
munat, lisää joukkoon haluamasi mausteet ja sekoita. Kaada seos pannulle ja
pyörittele pannua jotta saat vähän reunoja "pizzapohjaasi". Kun
munakas on hyytynyt, ota pannu pois liedeltä. Valmista haluamasi pizzatäyte,
esim. jauhelihaa, loraus vettä, tomaattipyrettä ja jotain ei makeaa
chilikastiketta sekä muita haluamiasi mausteita. Keitetään, kunnes kastike
alkaa kiinteytyä. Levitä munakkaan päälle osa juustoraasteesta / juustosta sekä
kastike. Lisää muita täytteitä halusi mukaan, esim. meetvurstia, vähän
tomaattia ja / tai paprikaa. Lopuksi pinnalle reilusti juustoa ja paista 225C
kunnes pinta saa väriä.
Kiitos Morriganille tästä herkullisesta reseptistä!
pieni kesäkurpitsa
jauhelihaa tms.
aurajuustoa
juustoraastetta
Halkaise kurpitsa pitkittäin ja kaavi lusikalla sisus niin että
puolikkaat näyttävät veneiltä. Sekoita kaavittu kurpitsa paistettuun jauhelihaan
ja täytä veneet mössöllä. Kurpitsat voi täyttää pitsatyyliin ihan millä maistuu
ja päällimmäiseksi mieleistä juustoraastetta. Lopuksi taas uuniin n. 20-30 min
Morriganin lanttujauhelihalaatikko
paistettua jauhelihaa
lanttua ohuina siivuina
muna-kerma tai muna-smetana
Määrät sen mukaan, minkä kokoisen laatikon tekee ja lanttusiivuja
kannattaa keittää tovi jotta laatikkoa ei tarvitse pitää uunissa tuntitolkulla.
Kootaan samaan tapaan kuin peruna- tai jauheliha laatikko eli pohjalle lanttua,
väliin jauhelihaa ja päälle lanttukerros. Saa olla uunissa melkein tunnin.
Morriganin kukkakaali-kinkkumössö
kukkakaalia
Wigrenin kinkku rouhetta tms.
smetanaa
aromisuolaa
Keitä kukkakaali pehmeäksi ja murskaa pieneksi haarukalla. Lisää
smetanaa maun mukaan ja reilusti kinkkua. Mausteeksi sopii parhaiten
aromisuola. Tämä on tosi helppo ja nopea esim. töihin evääksi. Mössö valmistuu
samalla kun syö aamupalaa ja hoitelee aamupuuhiaan. Samalla kukkakaali-smetana
pohjalla voi tehdä vaikka mitä mössöjä. Toinen herkullinen vaihtoehto on
korvata kinkku paistetulla pekonilla ja broilerilla ja sekaan voi laittaa
vaikka mitä!
Tästä annoksesta tulee reilu satsi, pistä osa vaikka pakkaseen!
Annos on kuitenkin helppo puolittaa.
800g nautasikajauhelihaa tai puolet nautaa ja puolet nautasikaa
n.2dl vehnänleseitä
n.2 dl kermaa
1 muna
suolaa
valkopippuria
maustepippuria
paprikaa
Turvota vehnänleseitä ja mausteita kermassa kymmenisen minuuttia.
Sekoita joukkoon jauheliha. (Paista vaikka mikrossa pikkuinen koekakkara, jotta
tiedät mausteet ja suolan sopivuuden) Pyörittele pulliksi ja lado uunipellille
leivinpaperin päälle vieriviereen (tulee n. puoli pellillistä tuosta 800
grammasta). Paista vajaassa 200 asteessa kypsäksi, varo, etteivät kuivu liikaa.
Onnistuu kyllä pelkästä nautajauhelihasta, mutta pehmeämpi lopputulos tulee,
kun mukana on pikkuisen possua. Mehevyyttä ja vaihtelua saa, kun laittaa
joukkoon joskus vaikkapa auramurua.
Kiitos Kikka herkullisesta reseptistä!
2 kpl kalkkunan fileitä
öljyä
n 1-2 tl curry -pastaa (esim. Santa
Marian Red Curry paste)
valkosipulirouhetta
n. 1dl kookoskermaa
(ripaus suolaa)
(leipäjuustokuutioita)
Kuumenna öljy ja lisää siihen curry-pasta, pyörittele hetki. Lisää
kalkkunafileet ja ruskista kevyesti molemmin puolin. Mausta
valkosipulirouheella (ja suolalla). Lisää kookoskerma ja hauduttele hetki.
Aivan lopuksi voit lisätä leipäjuustokuutiot, niin että lämpenee muttei
mössäänny (tämä oli ex-tempore -kokeilu, mutta toimi hyvin). Nopea ja maukas,
mikäli ihastunut kookoksen makuun.
Tästä tulee reilu annos, pistä osa vaikka pakkaseen!
kaalia
lihalientä (kattilalliseen 2 kuutiota)
1 kg jauhelihaa
2-3 prk kermaa
suolaa, valkopippuria
voita
Kuutioi n.vajaa kattilallinen keräkaalia ja keittele lihaliemessä
n. 30 min (tai kauemminkin). Sekoita esikypsytetty kaali, jauheliha ja tilkka
keitinlientä tasaiseksi ja mausta suolalla ja valkopippurilla. Lisää osa
kermasta tässä vaiheessa (n. puolet). Seos voideltuun, isoon uunivuokaan.
Päälle vielä hieman kermaa ja voikokkareita (osa kermasta jätetään, että voi
lisätä pitkän paiston aikana). Uuniin 200 asteeseen noin kolmeksi tunniksi, voi
olla pitempäänkin (lämpöä kannattaa ehkä hieman laskea ja lisätä sitä kermaa
jos uhkaa kuivahtaa).
Kiitos Kikka jälleen kerran!
2 pkt broilerin suikaleita (maustamattomia) n. 500g
öljyä
chilimaustetta (maun mukaan)
n. 1 tl inkivääriä (tai tuoretta inkivääriä)
3 valkosipulin kynttä puristettuna
n. 3/4 dl soijaa (reilusti)
loraus omenaviinietikkaa
n. 1 rkl seesamöljyä
(loraus fish saucea, huom. sis. vähän sokeria)
(ripaus suolaa)
2/3 paprikaa
1 purjo
2/3 kesäkurpitsaa suikaleina
(n. 1 rkl maizenaa puoleen desiin vettä, ken sen itsellensä sallii.
Parantaa huomattavasti ruuan koostumusta ja makua, koska mausteliemi
"tarttuu" kanaan/kasviksiin, eikä jää pannun pohjalle. Eron huomaa
selvästi jos sen jättää pois...)
(1dl suolapähkinöitä)
Kuumenna n. 1/2 dl öljyä ja lisää siihen chilijauhe sekä inkivääri.
Pyörittele hetki. Lisää kanasuikaleet pienissä erissä ja paista vaaleiksi (ei
ruskistusta!!). Purista joukkoon valkosipulin kynnet ja pyörittele jälleen
hetki.
Lisää soijaa, omenaviinietikka, kalakastike ja seesamöljy,
kiehuttele hetki. Seuraavaksi mukaan paprika ja purjo pieninä paloina. Aika
loppuvaiheessa suikaloitu kesäkurpitsa, ei vaadi pitkää kypsytystä. Lisää
lopuksi maizenasuurus, joka sitoo ruuan ja anna vielä kiehahtaa. Tarkista
suola, tosin soijakastikkeesta sitä jo tulee (jos vaikuttaa liian paksulta,
lisää vähän vettä). Jos oikein herkkua haluaa niin lisää ruokaan vielä
suolapähkinöitä.
Melko nopea, alle puolessa tunnissa selviää koko hommasta, koska
vihannesten tulee jäädä vähän rapskoiksi. Perheelle keitin mukaan riisin, itse
söin sellaisenaan.
Tämä sopii alakarppaajille jotka syövät hedelmiä. Itseäni kyllä
hiukan arveluttaa tuo persikoiden mehu...mutta jokainen tekee tavallaan!
Varmaan onnistuisi myös tuoreista persikoista, liemeksi silloin ehkä laittaisin
lihalientä.
Sopivaa suikalepaistilihaa 500g
persikanpuolikkaita mehussa(ei sokeriliemessä)
suolaa
paprikajauhetta
valkosipulijauhetta
Ruskista liha kevyesti paistinpannulla ja mausta suolalla. Uuni
päälle 125 ºC. Laita liha matalaan uunivuokaan. Lado päälle persikanpuolikkaat.
Mausta ripauksella suolaa, vähän valkosipulijauhetta sekä paprikajauhetta.
Kaada lopuksi persikkapurkin mehu vuokaan ja laita lämmenneeseen uuniin. Kun 40
minuuttia(tarkkaile kuitenkin) on kulunut ruoka on valmis. Muulle perheelle käy
perunamuusin kera, alakarppaajille kukkismuusia!
Tuhti lihapata burgundin tapaan
Tein tämän hirvenlihasta mutta nauta sopinee aivan yhtä hyvin!
n. 1kg hirveä tai nautaa, esim. paistia
1 pkt pekonia
1 sipuli
1 prk tomaattimurskaa
1 dl hillosipuleita (makeutusaineella makeutettuja, ainakin
Lidlistä löytyy)
1 lihaliemikuutio
pari laakerinlehteä
mustaa pippuria
suolaa
1 - 2dl punaviiniä
Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi ja ruskista voissa, mausta
suolalla ja pippurilla. Siirrä lihat pataan, ruskista pekoni ja sipuli ja
siirrä ne myös pataan. Huuhdo paistinpannu pienellä tilkalla vettä. Lisää
pataan tomaattimurska, lihaliemi, hillosipulit, laakerinlehdet ja punaviini.
Nestettä tulee olla sen verran että lihat peittyvät. Hauduta miedossa
uuninlämmössä ilman kantta tunti tai pari kunnes liha on kypsää ja liemi on
kiehunut kasaan niin että se on paksua. Tarjoile vaikka grillattujen
kesäkurpitsaviipaleiden kera.
Kiitos Ketoozi!
pkt jauhelihaa (varmaan n.300g)
pussi kukkakaalia pakastealtaasta
pussi mozzarella-juustoraastetta
2 munaa
vettä
suolaa
mausteita
Anna kukkakaalin sulaa ainakin vähän (sulata mikrossa), laita uuni
lämpiämään 200 ºC , ruskista jauheliha pannussa ja siirrä vuokaan,
kukkakaali päälle. Juustokerros ylimmäksi, sekoita munia ja n. 1/2 dl
vettä + suolaa + mausteita mielialan mukaan (munamaito ilman maitoa) ja kaada
vuokaan ja paista noin puoli tuntia.
possun ulkofileetä, nälän ja syöjien mukaan
pekonia
paprikaa
currya
kermaa
Leikkaa ulkofileestä 1-2cm paksuisia pihvejä, kierittele ne
paprikassa ja curryssa. Kierittele pihvin päälle 1 - 2 siivua pekonia ja laita
pihvit uunipellille. Koko hoito kylmään uuniin, säädä asteiksi 175ºC,
anna muhia tasan tunti. Kaada päälle kerma ja anna olla sen verran että
kiehahtaa.
2-3 kpl Vatajan täyslihanakkeja viipaloituna
isoja katkarapuja suolaliemessä
2 siivua cheddarjuustoa pilkottuna
vihreää paprikaa kuutioina
raejuustoa
muutama pilkottu kalamata-oliivi
voita paistamiseen
ripaus suolaa ja
mustapippuria
Paista nakkeja voissa kunnes ovat hieman ruskistuneet ja lisää
sitten paprikat. Ruskista ja sammuta levy. Lisää oliivit, katkaravut ja
pilkottu cheddarjuusto ja sekoita. Cheddar sulaa ikään kuin juustoiseksi
kastikkeeksi nakki-katkarapupaistokselle. Lusikoi pari rkl raejuustoa
lautaselle ja nostele ruokaa päälle. Annoksen päälle voit lisätä vielä viipaleen
vuohenjuustoa.
1 sipuli
1 pkt kanasuikaleita
1 pkt tuoreita herkkusieniä
½ prk raejuustoa
Kuullota sipuli ja lisää joukkoon sienet. Lisää kanasuikaleet ja
kysytä kunnes kanasuikaleet ovat kypsiä. Mausta oman maun mukaan ja juuri ennen
nauttimista sekoita joukkoon raejuusto. Hyvää esim. raikkaan salaatin kanssa.
Ilmin Intialaiset lihapullat jogurttikastikkeella
Intialaiset lihapullat
400 g naudan paistijauhelihaa
2 dl ruuanvalmistus- tai luonnonjogurttia 2-3 rkl garam masala
-mausteseosta
Sekoitetaan ainekset ja pyöritetään taikinasta pyöryköitä.
Paistetaan 225-asteisessa uunissa n. 10 min.
Jogurttikastike
3 dl luonnonjogurttia
10 cm pätkä kurkkua silputtuna
1 pieni sipuli silputtuna
2 tl tzatziki-mausteseosta
S tl makeutusainetta
Sekoitetaan ainekset yhteen ja annetaan maustua sen aikaa, kun
lihapullat kypsyvät uunissa. Tarjotaan kylmänä.
jauhelihaa
sipulia
kesäkurpitsaa.
reilusti kaalisuikaletta (pienenee pannussa)
tomaattia (murskaa tai hienonnettua)
pippuria ja suolaa
koskenlaskija-juusto
Paista jauheliha ja sipuli, lisää joukkoon kesäkurpitsaa suikaleina
ja kaalia. Lisää mukaan tomaatti, sekä koskenlaskijajuustoa oman maun mukaan.
Mausta suolalla ja pippurilla. Hauduttele kunnes kaali on kypsää.