Ideologiaa…
Jokaisella meistä on oma taakkansa kannettavana, oma heikkous, oma synti, oma poispesemätön
merkki, joka säilyy mukanamme aina – Poltinmerkki, joka on syöpynyt sisuksiimme pysyvästi.
Tarkoituksenamme on alusta alkaen ollut valottaa sinulle, hyvä kuulija, millaista voi kristityn
elämä olla tässä maailmassa, parhaimmillaan ja pahimmillaan. Tahdomme kertoa musiikkimme
välityksellä sinulle Kolmiyhteisestä Jumalastamme, sekä hänen osoittamasta armosta meitä kohtaan.
Tämä armo on aseemme perisyntiä vastaan, joka meissä vaikuttaa jo syntymästä saakka. Tämän armon
avulla on meille mahdollista päästä kerran perille sinne iankaikkiseen paratiisiin, jossa ei enää
tunneta kipua.
Historiaa…
Vuodesta 2002 lähtien on Kotkassa toiminut kristillinen rock/metalli-vaikutteinen bändi nimeltä
Poltinmerkki. Alun perin Poltinmerkki on toiminut hieman toisenlaisilla kokoonpanoilla, mutta
vuonna 2002 kokoonpano on vakiintunut nykyisenkaltaiseksi.
Vuonna 2004 oli aika marssia studioon, josta saatiin ulos kahdeksan biisiä käsittävä demo - cd.
Demoa monistettiin muutamia kymmeniä, ja näiden avulla pääasiassa hankittiin keikkoja. Demon
valmistumisen jälkeen alkoi kuitenkin bändiltä syntyä uusia biisejä, ja aikansa niitä hiottuaan ja
treenattuaan bändi katsoi aiheelliseksi tallentaa kyseiset kappaleet, ja näin syntyi
”Syytön-Ep”.
Syyttömän jälkeisenä aikana monella bändin jäsenellä tapahtui merkittäviä asioita
siviilirintamalla, joka myös vaikutti huomattavasti bändin ulosantiin. Musiikki alkoi saada
toisenlaisia ulottuvuuksia, musiikkityyli jalostui hieman rankempaan suuntaan, voisi ehkä jopa
sanoa että bändin todellinen luonne, erinäisistä vaikutteista vahvistuneena, alkoi näkyä entistä
selkeämpänä.
Nyt vuonna 2009 julkaistavalla sinkulla on kuultavissa viitteitä muutoksista, joita bändin
musiikki on kokenut. Uusia ”biisiaihioita” on melkoinen nippu ja kunhan nämä jalostuvat valmiiksi
kappaleiksi, niin odotettavissa on todennäköisesti täyspitkän äänittäminen. Milloin tämä tapahtuu
– se jää nähtäväksi.
Janne Virtanen - laulu, kitara
Sauli Paukkonen - koskettimet
Ari Viren - rummut
Ville Viuhko - basso