Tällä pienellä koiralla oli monia tehtäviä maalaistalon pihapiirissä. Se piti pihapiirin puhtaana rotista ja muista pikkujyrsijöistä. Ajoi ketut pois kanaloista. Se oli mukana lasten leikeissä ja aina valmis pieniin kepposiin. Pihakoirista kerrotaan tarinoita kuinka ne ovat saattaneet lapsen kouluun, odotelleet koulun liepeillä ja kulkeneet sitten yhdessä illalla kotiin.
Kaupunkilaistumisen myötä 1900-luvun puolivälissä rotu oli vähällä kuolla sukupuuttoon, mutta onneksi ruotsalaiset ja tanskalaiset kasvattajat elvyttivät rodun ja se hyväksyttiin vuonna 1987. Ensimmäinen pihakoira tuotiin Suomeen vuonna 1989 ja nyt rodun edustajia on Suomessa yli 300.
Pihakoira on mitä mainioin harrastuskaveri. Pieni sitkeä koira jaksaa kiertää monen tunnin lenkin, tarpoo kanssasi marjametsässä ja käy välillä pulahtamassa lammessa. Viettiensä ansiosta pihakoira on helposti motivoitavissa mm. agilityyn, tokoon, jälkeen, hakuun, raunioille... Myös näyttelytoiminta on tärkeää, siten saadaan realistinen kuva rodun ulkomuodollisesta tilasta.
Pihakoiraa on mahdoton kuvailla muutamalla sanalla. Pihakoira on iloinen, vilkas, osallistuva, reipas, ystävällinen, nopea, ketterä, älykäs, valpas, energinen, hurmaava, tarkkaavainen, nokkela, leikkisä, sosiaalinen, rohkea, utelias... Kaiken kaikkiaan rakastettava!