Alkuperäinen käyttötarkoitus

Saksanpaimenkoiran alkuperäinen tehtävä oli lauman paimentaminen ja sen sekä isännän suojeleminen kaksi- ja nelijalkaisilta rosvoilta. Päivällä se ravasi lauman ympärillä pitäen sen oikealla alueella. Tarpeen vaatiessa se antoi nopean tehokkaan näykkäyksen tottelemattomille. Yöllä se nukkui paimenen kärryissä, heräten tarvittaessa puolustamaan laumaansa. Tämä tulisi ensisijaisesti muistaa puhuttaessa rodun käyttötarkoituksesta.

Rodun synty

Ratsumestari Max von Stephanitz loi rodun tuntemattomasta, vaatimattomasta maatiais- ja työkoirasta. Rodulle työ oli elinehto ja kun rodulle ei enään riittänyt työtä paimenena, von Stephanitz osoitti sille uusia työaloja. Ensin von Stephanitz sai poliisin kiinnostumaan saksanpaimenkoirasta käyttökoirana, ja myöhemmin sitä alettiin käyttää tullilaitoksessa sekä viesti- ja ensiapukoirana sodassa.

Von Stephanitz perusti kynologi Arthur Meyerin kanssa rotujärjestön 22.4.1899. Valitettavasti Meyer ei ehtinyt nähdä rodun menestyst. Rotukirjan ensimmäinen koira, sz1, oli von Stephanitzin uros Horand von Grafrath(alkuper. nimi Hektor Linksrhein).

Luonne

Max von Stephanitz kiinnitti erityistä huomiota saksanpaimenkoiran ruumiiseen ja sieluun. vaatimuksena oli luontainen älykkyys, miellyttämishalu, pelottomuus ja kovuus, jonka kanssa kilpaili ainoastaan paimenkoiraluonteen säilyminen. Nykyään ainakin Suomessa tuntuu unohtuneen paimenkoiraluonteen vaaliminen. Saksanpaimenkoiran tulisi myös olla seurakoira. Parhaimmankin suojelukoiran tai muun kilpakoiran tulisi mielestäni kyetä asumaan perheen parissa. Tuskin pidemmänpäälle kenenkään intresseissä on jalostaa saksanpaimenkoirasta erillisessä rakennuksessa asuvaa kilpavälinettä. Onhan koira laumaeläin. Kilpaillahan voi vaikka autoilla. 

SPL:n 90-luvun lehden kuvatekstissä kuvataan osuvasti saksanpaimenkoiraa: "Sen on oltava valpas, tottelevainen ja miellyttävä perheenjäsen sekä hyväntahtoinen tutussa ympäristössä, ennenkaikkea muita eläimiä ja lapsia kohtaan, ja sen tulee käyttäytyä luontevasti ihmisten seurassa."

Professori Seiferlen mukaan koiran luonne ei ole ulkoisesti nähtävissä eikä kosketeltavissa, vaan se on eroitettava koiran käyttäytymisestä, jota ei ole aina niin helppo tulkita. Hän ymmärtää luonteella/olemuksella kokonaisuutta, joka muodostuu koiran synnynnäisistä ja hankituista ruumiillisisista ja sielullisista ominaisuuksista ja kokemuksista, jotka määräävät, muodostavat ja säätelevät koiran suhtautumista ympäristöönsä. Koira syntyy perintötekijöineen, joita voidaan kasvatuksen, totuttamisen ja koulutuksen avulla säädellä koiran eduksi tai haitaksi.

Kovuus on erittäin tärkeä ominaisuus. Se on enemmän kuin vahvahermoisuus. Tri Menzelin mukaan ilmenee koiran kovuus sen taipumuksessa unohtaa nopeasti epämiellyttävät kokemukset ja pahat elämykset. Kova koira ei ole kipuherkkä tai herkkä. Se voittaa, vastoin kuin pehmeä koira, nopeasti epämiellyttävät kokemukset. Pehmeään koiraan vaikuttavat pitkään ja voimakkaasti epämiellyttävät ja pelästyttävät kokemukset. Kova koira kestää rasitusta. Koiran kovuutta ei pitäisi arvostella ainoastaan suojelukokeen kahden(usein turhan) lyönnin perusteella. Sitä vastoin on kestävyys osoittautunut kovuuden havainnolliseksi mittapuuksi. On todella kyettävä tunnistamaan, että koira tuntee iloa taistelusta eikä vain "pure", koska se on sille mahdollisesti vastuuntunnottomalla tavalla opetettu. Koirille tarkoitetusta käyttömuodosta riippuen on näitä ominaisuuksia arvostettava eritavalla. Pelastuskoira tai opaskoira ei tarvitse taistelutahtoa, mutta kovuus, rohkeus ja ohjattavuus ovat niille elintärkeitä ominaisuuksia.

Rakenne

Stephanitz sanoi, "Koska vaadimme koirilta jatkuvaa työsuoritusta, niillä täytyy olla rakenne, joka takaa näiden ominaisuuksien säilymisen." SZ1 Horand von Grafrath oli ulkomuodoltaan Stephanitzin mielestä lähes täydellinen. Väriltään Horand oli kellanharmaa, urokseksi koira oli pieni n. 60cm ja 25kg:n painoinen. Selkälinja oli suora. 

Markku väkeväinen kirjoittaa Spl-infossa: "Tänä päivänä saksanpaimenkoiran tyyppi on hyvin yhtenäinen, värivarianssit ovat vähentyneet. Rakenne on muuttunut ajan myötä melkoisesti. Koirilla on selvät sukupuolileimat. Selät ovat lyhentyneet, selkälinja on pyöristynyt. Kulmaukset ovat voimakkaat sekä edessä että takana. Koirat ovat täyteläisimpiä. Säkä on selvästi näkyvissä. Tyyppi on merkittävästi yhtenäistynyt. Koirien koko on kasvanut. Ongelmia on koon suhteen, köyrää selkää esiintyy, samoin hyvin pystyjä lantioita. Eturinta on usein puutteellinen. Ylikulmautuneita ja liian syviä koiria esiintyy. Koon suhteen haetaan selvästi rotumääritelmän mukaisuutta. Takaako nykyinen "carpin selkä" edellytykset jatkuvalle työnteolle vai onko selkäsairaudet lisääntyneet huomattavasti selän köyristyttyä? Sata vuotta sitten ei ollut eläinlääkäreitä, jotka olisivat leikanneet koirien selkiä. Mielestäni olisi kaikkien edun mukaista että koiramme olisivat mahdollisimman terveitä. Toivottavasti tulevaisuudessa mennään rakenteen suhteen "taaksepäin" terveenpäin suuntaan.
 

Jalostus

Stephanitz sanoi: "Ihmiset, katsokaa, en voi tehdä mitään estääkseni teitä asettamasta koiria järjestykseen sen perusteella mikä näyttää parhaiten rakentuneelta tai parhaiten liikkuvalta. En myöskään voi mitenkään estää teitä kilpailemasta ja katsomasta millä koiralla on parempi puruote tai millä niistä on paras kouluttaja. Mutta älkää Herran tähden sekoittako tätä siihen mitkä koirat tulisi jalostuksessa yhdistää mihinkin."

Ymmärrän Stephanitzin sanat siten, ettei koulutustunnukset ole tae koiran henkisistä tai ruumiillisista ominaisuuksista, puhumattakaan periytyvistä ominaisuuksista. Kyse on enemmän ohjaajan halusta ja taidosta kouluttaa koiraansa. Kasvattaja/omistaja tuntee koiransa periytyvät ominaisuudet parhaiten ja pystyy punnitsemaan ne ilman tuloksia, joten mielestäni ei pitäisi liikaa tuijottaa meriitteihin koiria jalostettaessa. Jalostuskoiralle väärin keinoin hankittu SchH3(tuloksista ainakin liikkuu villejä huhuja) voi toki helpottaa pentujen myymistä.
 
 

Saksanpaimenkoiran jalostus kärsi ensimmäisestä maailmansodasta. Kasvattajia joutui asepalvelukseen ja parhaitakin koiria joutui lääkintä- ja viestikoiriksi. Monet sotilaat ihastuivat saksanpaimenkoiriin nähtyään niiden työskentelyn sodassa. Sodan jälkeisinä epävarmoina aikoina kysyntää riitti kotia ja ihmisiä vahtivista koirista. Niinpä rotu sai uusia kasvattajia, joilla kaikilla ei ollut tarpeeksi edellytyksiä ko. tehtävään. Seurauksena kasvatus sai liiketoiminna leiman ja varsinkin rodun luonne kärsi. Valitettavasti nykyäänkin löytyy kasvattajia, joiden kavatustyötä ohjaa enemmän rahallinen hyöty kuin koirien hyvinvointi ja terveys..

Jalostustarkastus

Jo 1920 -luvulla Saksassa luotiin perusta jalostustarkastus-, koe- ja näyttelyjärjestelmälle, jonka avulla turvataan(tulisi turvata) rodun arvokkaat ominaisuudet. Jalostustarkastuksessa tuomari arvostelee koiran käyttöominaisuudet suojelusuorituksen avulla. Lisäksi arvostellaan rotutyyppi ja rakenne. Jos näissä ominaisuuksissa ei ole suuria puutteita, koira hyväksytään luokkaan 1 (jalostukseen suositeltava) tai 2 (jalostukseen kelpaava). 

Koiran kouluttaja Gunther Bloch luennoi SKL:n käyttäytymisseminaarissa vuonna 1991. Esitelmöitsijän mielestä luotettavia testejä ei ole olemassa, sillä testit mittaa opittuja asioita -ei luonnetta. Saksalaista suojelukoirakoetta hän piti vahvasti aliarvioivana (mies aina saman piilon takana, eli suoritus aivan liian kaavamainen) eikä luonnetta testaavana. Itse kritisoin suojeluosuutta jalostustarkastuksessa (ja ylipäänsä suojelukokeen "markkinointia" rodunomaisena kokeena), koska mielestäni paimenkoiran puruote on tikkaava eikä pureutuva. Suojelua harrastavan tai koiraansa purettavan ihmisen täytyy ehdottamasti olla valveutunut koiraharrastaja...kyse ei ole mistään jokamiehen lajista. En toki halua aliarvioida suojelua  PK-lajina, päinvastoin pidän lajia hyvinkin vaativana. Kyseenalaistan ainoastaan lajin "maineen" saksanpaimenkoiran rodunomaisena kokeena ja jalostustarkastuksen vaatimuksen, että "tavallinen" ihminen joutuu purettamaan koiraansa. Mielipidettä uudesta rohkeuskokeesta erikoisnäyttelystä vaatimuksena VA -arvosanalle tuskin tarvitsee edes mainita, se taitaa olla jo sanomatta selvää.

Tekstin mielipiteet (kursivoidut osat) perustuvat joiltain osin MUTU -perustuksiin. Korostamme ettei kyseisen tekstin ole tarkoitus loukata mitään tai ketään tahoa. Tulevaisuutta silmällä pitäen olisi mukavaa, jos kasvattajat pystyisivät avoimesti keskustelemaan jalostuksen seurauksista, hyvistä ja huonoista ominaisuuksista. Avoin keskustelu myös niistä koirien ei toivottavista -ominaisuuksista on avain parempaan rodun tulevaisuuteen.Rehellisyyden lisäksi tarvittaisiin avointa mieltä uusia harrastajia/kasvattajia kohtaan, jotta rotu säilyttäisi paikkansa "rotu nro YKKÖSENÄ".

Sini Arponen
Satu Rytkönen