Tässä olen MINÄ!

	Kuvia kentältä Kuvia metsästä Kuvia
	Tämä on "emäntäni" Satu
	Tämä on isäni Arotuulen Ihmemies "Mako"
	Tämä on äitini Bar-waxan Ibana"Iba" ja itse taidan olla vielä masussa

 
 

Tästä kaikki alkoi...
Ensin oli Mako ja Ibana, sitten syntyi kuusi pentua, joista yksi olen minä "jewe". Alkuni sain, no tiedätte kyllä miten. Synnyin 25.06.2001 kello 20.20 ja painoin syntyessäni 560g . Samalla sain itselleni neljä veljeä ja yhden siskon.
 

Tässä kuvassa olemme kaikki

Minä olen joku noista mustista möykyistä. Kasvoimme huimaa vauhtia ja äidin maitoa saimme riittävästi, koska kävimme vielä melkein seitsemän viikoisina tissuttelemassa äidinmaitoa.

Sitten tapahtui jotain outoa, emäntämme vei meidät ensimmäiselle autoajelulle kun olimme
kuuden viikon ikäisiä ja päädyimme jyrsiöiden valtakuntaan: oli oravia, hiiriä, pupuja ja papukaijoja, mutta me emme niistä piitanneet, kun oli kaikkea herkkuja saatavilla. Saimme oikein herkulliset "possun korvat" ja niitä me järsimme koko päivän olessamme mukana liikkeessä.

Seuraavaksi taas jouduimme ajelulle ja silloin päädyimme eläinlääkärin vastaanotolle jossa saimme korvat ihan vihreiksi ja omituisen numerosarjan koristamaan niin kauniita luppakorvia.Täytyy kyllä sanoa, että sattui se vähäsen.

Jäljestäminen oli hauskaa puuhaa. Heti, kun kasvattajamme saapui töistä otti hän yhden pennun mukaansa ja näytti tosi hyvälle haisevaa lihaa ja rupesi vetämään sitä pitkin nurmikkoa,...no kyllä sen hajun perässä menisi kuka vaan! Siinä me vuorotellen odotimme ja "hiukan" kiljuimmekin, jotta pääsisimme etsimään niitä herkkupaloja ja kaikkihan me päästiin herkuttelemaan.

Sitten rupesi tapahtumaan. Ensin hävisi yksi pentu ja sen jälkeen taas yksi. "Meidän jengi" rupesi hajoamaan. Mutta seuraavana päivänä lähti kaksi kerralla ja se oli jo vähän liikaa!!. Jäimme Badin kanssa aivan kahdestaan. Saimme olla yhden yön kahdestaan, kun Badikin haettiin uuteen kotiin, joten jäin aivan yksin.... tai en nyt ihan,  jäihän minulle kasvattaja ja oma iskä ja äiskä.

Ensimmäinen yöni ilman sisaruksia oli karmea: huusin vähän väliä, kun emäntäni meni yläkertaan nukkumaan, mutta onneksi aamu valkeni ja väkeni heräsi. Enään en ollut yksin.

Veljeni James Bond "Seiska" oli myös nuuhkimassa lihapaloja meidän mukana. Kahdeksan viikon ikäisenä harjoittelin jo kentällä luoksetuloa ja osasin sen heti. Ensiksi minut otti vieras ihminen ja piti kiinni kun emäntäni pinkoi eteenpäin huudellen nimeäni, yritin rimpuilla perään mutta en päässyt irti. Äkkiä emäntäni pysähtyi ja kääntyi ja huusi minulle tänne käskyä ja minä tyttö pistin juoksuksi aivan suoraan jalkojen eteen istumaan ja tulihan se herkku sieltä taskusta. Jippii osasin!

Maanantai aamu valkeni ja taas minut laitettiin autoon, pääsin emäntäni mukaan työpaikalle, eikä minun tarvinnut olla kotona yksin.Työpaikan lattia lainehti minun leluja ja kaikkia herkkuja. Ja on siellä minua varten laitettu sanomalehdetkin lattialle, koska en osaa vielä pidättää tarpeitani. Välillä nukun kuin tukki häkkien vieressä ja herätessäni olen aivan puruissa.

Maanantaina iltana rupesin äitini Ibanan kanssa leikkimäään ihan tosissani. Otin vauhtia ja hyppäsin äitini kimppuun ja siinä välillä yritin pyydystää niitä nisiä mistä olin ravintoni saannut pienestä pitäen, mutta äiskä keikautti aina takapuolellaan minut kumoon, joten se siitä ajasta. Nyt oli tyytyminen papuihin, lihaan ja kermaviiliin sekä tietenkin niihin herkkuihin.

Tutustuin tiistai aamulla kissaan. Häntä pystyssä se läheni minua ja rupesi puskemaan, no minähän siinä luulin, että tämä on jokin uusi leikki ja huitasin tassullani sitä kissaa, mutta kissa huitaisikin minua takaisin omilla tassuillaan ja se oli sitten menoa...ei tarvinnut mennä kissan lähelle enää. Ihme karvainen?!?, eka puskee ja kehrää ja sitten kun minä innostun vähän takaisin tuuppaamaan ni jo paukuttaa nenille kynttä!!. Ajattelin, että kävelkööt rauhassa, eipä minua enää kiinnosta koko mokoma leikattu kolli.

Tänään keskiviikkona on jännä päivä: kohta lähdemme töihin ja ennen kuin menemme liikkeeseen teemme joka aamuisen kävelylenkin pitkin Karhulaa, jotta sopeutuisin ympäristön vaikutuksiin. Eikä minua peloita mikään. Eilenkin kävelin ison sillan yli ja autot ajoivat alapuolellani tuhatta ja sataa. Siinä minä tyttö kävelin jalosti "he he jalohan minun nimeni onkin". Tapaan myös aamuisilla reisuilla paljon silittäjiä: kädet ojossa ne kumartuvat ja kehuvat minua somaksi. Kyllä se loppuu kun täytän neljä kuukautta, muistutan silloin liikaa saksanpaimenkoiraa eikä ne enää halua paijjata, vaikka minä olen edelleen se sama "pieni koira". Niin,  se mikä tekee tästä päivästä jännän on se, että tänään on toripäivä ja vilskettä riittää ja katseltavaa.

Aika on vierätänyt ja täytin tässä juuri 4 kk ,siihen mahtuu jo kokemuksia jonkin verran.Kokemuksista julmin oli kun kaverin pikku koira nappasi minua kuonosta kiinni yllättäen,vaikka kuinka huusin niin se ei laskenu irti.Lopuksi se irrotti otteensa ja kyllä minua sattui.Nyt koristaa kuonon päässä hammasrivistön  jälki muistona.Sain pienen kammon ,mutta taidan päästä siitä ohi pikku hiljaa,vaikka kyllä kierrän ihan pienet koirat vielä aika kaukaa.Emäntäni on myös opetellut minua olemaan tarhassa emoni kanssa,vaikka mieluiten lähtisin emäntäni mukaan töihin,saahan siellä herkkuja ja rapsutuksia enemmän kuin tarhassa.Onneksi en joudu olemaan tarhassa pitkiä aikoja,mutta täytyhään sekin oleminen opetella tässä iässä ja autossa nykyään olisin vaikka koko ajan sillä autoajelut tietää aina johonkin kivaan paikkaan menoa ja yleinsä siellä saa syötävää tai hakea leluja metsästä ja taistella niiden voitosta.(Arvatkaa olenko ylpeä kun osaan?)OLEN!!!!Minulla on myös pari nuorta tyttöä(Merja ja Riika)jotka vievät minua kävelylle Äitini kanssa.Eilenkin ne haki aamulla meidät"ulos" ja siinä me käveltiin Karhulaan ja tapasimme matkalla pienen koiran mikä olisi varmaan syönny meidät jos se olisi päässyt irti.Se haukkui kamalasti ja me vaan katsoimme ihmeissämme oliko sillä joku hätä ja jatkoimme matkaamme siitä välittämättä.Perille päästyämme näimme meidäm emäntämme joka oli tullut ulos meitä vastaan ja huuteli meitä nimillämme ja sen kun kuulimme niin meitä ei pidättäny mikään vaan pistimme"turbo"vedon päälle ja pääsimmme emäntämme syliin!Voi sitä riemua!!!!!!!
 

alkuun