| SAKSANPAIMENKOIRAN
kasvatuksessa tavoitteeni on terve, palvelushaluinen ja rotumääritelmän
mukainen koira, mikä on helposti ohjattavissaerinlaisiin toimintoihin.
(Kauneus
on katsojan silmässä, toinen tykkää toinen ei). Itse
pidän koirista joiden hermorakenne ok. Tarkoitan sillä sitä,
että eivät ole liian vilkkaita
tai arkoja ja agresiivisia toisia eläimiä tai ihmisiä kohtaan.
Saksanpaimen koira tarvitsee ehdottaman varman ja määrätietoisen johtajan tai muuten se itse siirtyy sille paikalle. Saksanpaimenkoira tarvitsee liikuntaa runsaasti sekä tietenkin erinlaisia tehtäviä, joista se selviytyy hajuaisistinsa ja näkönsä avulla. Mielyttämistä rakastava koira haluaa antaa kaikkensa omistajalleen, mutta tietenkin on muistettava, että koira ei myöskään ole kone vaan virheitä tekevä elävä eläin. Luonteenominaisuuksista pidän hermorakennetta, toimintakykyä, terävyytä, taistelutahtoa sekä luoksepäästävyyttä erittäin tärkeänä, puolustushalua unohtamatta. Mielestäni
luonnetesti olisi saatava pakolliseksi kaikille roduille, koska se on ainut
"koe", johon ei pysty kouluttamaan valmiiksi. Ikä voisi olla 3-4 vuotta
kaikille sama.
Luonnetestillä
olisi paljon annettavaa, kun koiria valittaisiin jalostukseen.
![]() Ainoastaan hyväksyttäisiin Suomessa tehdyt kokeet, koska rahalla saa haettua maasta kuin maasta tulokset jos ei Suomessa onnistu saamaan ja jälleen saamme yhdelle koiralle tulokset näkyviin maksetulla rahalla. Itse
käyttäisin ulkomaalaisia koiria jalostukseen, jos niille tulisi
pakolliseksi lonkka ja etupää kuvaus maassa mihin ne tulevat
jalostukseen ,koska uskon että meillä on huomattavasti tiukempi
arvostelutapa lonkkien ja etupään suhteen kuin muissa maissa.
Harrastajat ovat
vähentyneet, kokeita joudutaan peruttamaan vähäisen ilmoittatumis
määrän vuoksi,ennen oli ruuhkaa kokeisiin ja usein joutui
tyytymään varalle ja toivoa että joku peruisi paikkansa
kokeessa.
UROKSEN JA NARTUN ERI OIKEUDET! Olen
pitkään miettinyt uros koiran kivesvikaisuutta ja siihen liittyviä
asioita joita
Minun ehdotus olisi,että kivesvikainen koira kastroitaisiin lonkka ja etupään kuvausten yhteydessä ja siitä tulisi maininta koiran rekisteripaperiin lisäksi että sitä ei voisi käyttää jalostuksessa mutta se saisi samat oikeudet kuin leikattu narttukin. (Leikattu narttu saa normaalin arvostelun koiranäyttelyissä aina muotovalioksi asti sekä myös leikatusta nartusta saadaan käyttövalio kilpailupuolella). Kysymys
kuuluukin päättäjille:Eikö ole sama asia onko uros
kastroitu ja narttu leikattu siis kumpikaan ei pysty sukua jatkamaa, niin
eikö silloin voisi olla samat oikeudet molemmilla sukupuolilla?
Ulkomailla hyväksytään
kivesvikaisetkin koirat,mutta ei Suomessa
ainakaan vielä tällä hetkellä.
![]() |
| alkuun |