Joustavan ravin vaiheet

 
Saksanpaimenkoira on ravaaja. Tämä merkitsee sitä,että juostessa sen oikea takaraaja ja vasen eturaaja ja vasen takaraaja ja oikea eturaaja sattuvat yhtäaikaa maahan. Sen raajojen,tai oikeammin sanoen niiden muodotamien kulmausten,tulee soveltua sillä tavoin toisiinsa,että se voi selkälinjan juuri muuttumatta työntää takaraajansa ruumiin keskikohdalle ja samalla ottaa eturaajoilla yhtä pitkän askeleen. Jos koiran korkeus ja pituus ovat oikeassa suhteessa ja raajojen luiden suhde korkeuteen ja pituuteen sopivat,koiran juoksu näyttää kevyeltä ja vaivattomalta. Rauhallisesti juoksevan saksanpaimenkoiran pää on työntynyt eteenpäin ja häntä on hieman koholla,niin että korvankärjistä niskan ja selän kautta hännänpäähän näyttää muodostuvan hieman kaartuva linja.

 
Riittävästi kulmioitunut koira lentävässä ravissa.

KULMAUKSET
 
Kulmausten mittaaminen.

 
 
Lavan kulmaukset. Vasemmalla ihanne, keskellä hyvä, oikealla puutteellinen.

SÄKÄ JA RINTA
 
Säkäkorkeuden ja rinnan syvyyden oikeat mittasuhteet.

RAAJAT
 
Saksanpaimenkoiran eturaajat. Vasemalla hyvä rinta ja hyvin muodustuneet eturaajat. Keskellä kapea rinta,ei syvyyttä,kyynärpäät sisäänpäin ja käpälät ulospäin. Oikealla leveä tynnyririnta,kyynärpäät ulospäin.

 
 
Saksanpaimenkoiran takaraajat. Vasemmalla hyvänasentoiset takaraajat. Keskellä pihtikintut. Oikealla länkisääret.

KÄPÄLÄT
 
Saksanpaimenkoiran etukäpälät. Vasemmalla hyvä tiivis käpälä ja oikea asentoinen välikämmen. Keskellä liikaa painunut välikämmen ja liian pitkät hajallaan olevat varpaat ja kynnet. Oikealla liian suora välikämmen.

PURENTA
 
Saksanpaimenkoiran purenta.

 
 
Saksanpaimenkoiran hampaisto:I=etuhampaat(incisiv),
C=kulmahampaat(caninus),
P=välihampaat(premolar),
M=poskihampaat(molar).

 
 

 
 
Lonkkavika ei ole pelkästään suurten koirien ongelma.

On todettu että 15-25% varmuudella lonkkavika on periytyvää,mutta lähinnä se aiheutuu väärästä ruokinnasta,liikunnasta tai liikunnan puutteesta.

Yksi vinkki mahdollisesta lonkkaviasta on se,että pentu ravaa etujaloillaan ja laukaa takajaloillaan.


 
 
Lonkkavikaista koiraa ei tarvitse lopettaa.

Lonkkavikaista koiraa on liikutettava.

Lonkkavikaiselle kuin terveellekin koiralle
Uiminen on todella hyvä liikuntamuoto.
 

alkuun
Takaisin SPK:n rotumääritelmä sivulle
 

tassut