OODI LUMELLE


Lumi puissa
Puhdas ja kylmä
Lumi maassa
Kaunis ja märkä.
Se s*tanan
valkoinen paska.

Isät ja veljet arkkua kantaa
Huominen on hiljainen
Kaikki tietää sen,
Surusta suuresta tänään.

Kauniit veljet hautakummulla
Laulaa laulua synkän kaunistaan
joukosta poissa on jäsen nuori
Kauniit veljet hautakummulla

Vaimot vanhat surupuvuissaan
Itkua pusertaa piilossa
Veljet varmat surussa laulaa.
Huominen on hiljainen

Kauniit veljet hautakummulla
Laulaa laulua synkän kaunistaan
joukosta poissa on jäsen nuori
Kauniit veljet hautakummulla

”Seuraavaan ja samalla illan viimeiseen temppuun tarvitsen ladatun aseen” hän sanoi.
Yleisö odotti jännityksen vallassa mitä tapahtuisi seuraavaksi kun taikuri kaivoi laatikostaan pistoolin.
”Nyt seuraa huima muutos, muutan ihmisen erään perus ominaisuuden täysin toiseksi.” Totesi taikuri ja hymyily. Yleisö hurrasi ja taputti.
Taikuri kohotti pistoolin ohimolleen ja veti liipaisimesta, luoti lävisti hänen kallonsa ja osui teatterin seinää. Yleisö pidätti hengitystään, he odottivat että taikuri nousee ylös ja kertoo mikä oli tempun juju.

Mutta totuus oli että tempun juju oli että taikuri muutti itsensä elävästä kuolleeksi.
Hän oli tunnettu mestari taikuuden saralla, mutta joskus hänkin oli yksinäinen.

Yksin ilman ystävää
kotona itken.

Minä joskus mietin,
minne sinut hukkasin
miksi sinut menetin.

Tänään nurkan takaa
eteeni astui ihminen.
Uusi ystävä
mahtava persoona.

Kiitos molemmille.

Kani iloinen metsässä pomppi
Kani iloinen metsässä loikki
Kani iloinen puun eteen pysähtyi.
Näki varjon ja varjolle virkkoi.

”Ystävä hoi, valoon astu.
Ystävä hoi, pimeässä pedot vaanii
Toverini mun älä valoa pelkää”

Varjo hämärä puuhun kiipesi.
Varjo hämärä korkeuksiin pakeni.
Varjo hämärä valoa karttoi.
Oksan alta se kanille supisi.

”Älä toveri minua houkuta.
Kukat mielelläni näkisin loistossaan.
Vaan hölmö en ole ja pimeässä asun.
Valo minut riekaleiksi repii, siksi pakenen”

Kani kummissa ihmetteli.
Kani ihmeissään kummasteli.
Kani mielessä asiaa pyöritti
Kani viimein virkkoi.

”Miksi valo sinua noin vihaa?
Miten olet valoa vastaan rikkonut?
Etkö nyt liioittele?
Tulisit vaan mukaani”

Varjo vihoissaan heilui.
Varjo kiukkuisena väijyi.
Varjo pienenä värisi.
Varjo raivoisaan huusi.

”Valoa vasten rikkoonnut olen,
Synnyin se on rikoksista suurin.
Miten kuljen muka mukanasi,
Miksi minua pilkkaat?”

Kani suruisaan jätti puun.
Varjo puuhun jäi itkemään.

”Pimeää hölmöt pelkää,
valoa varoo viisas”